Sain juuri äsken tietää, että Heikki ei enää jaksanut pinnistellä. Vanheneminen heikensi Heikkiä ja lopulta äkillisesti levinnyt kasvain vei hänet.
Mitä me, jotka jäimme elämämme keittiöön Heikin jälkeen, voimme sitten sanoa Heikistä? Ainakin sen, että kun Heikki saapui lähes 2,5 vuotta sitten kotiini, kohtelin häntä samoin kuin ketä tahansa. Lähestulkoon esineellistin Heikin pelkäksi lihanpalaksi, mutta muutamassa kuukaudessa Heikki todisti olevansa selvästi muita vahvempi ja selviytyi kaikista vastoinkäymisistä. Niistä vastoinkäymisistä, joissa moni muu Heikin kanssa asunut luovutti ja katosi lopulta. Jotkut heistä jättivät jälkeensä ikävän jälkimaun, jotkut eivät edes sitä.
Kun Heikin matka rinnallani tuli kahden vuoden kypsään ikään menneenä keväänä, jäivät suunnitellut juhlallisuudet melko pieniksi. Heikki ei ollut ikinä mikään huomion keskipiste, eikä myöskään pitänyt ääntä itsestään. Itsekin huomasin laiminlyöneeni Heikkiä ja lupasin jotain erityistä 3 v. vuosipäivälle. Niihin juhliin, joita nyt ei koskaan enää tule.
Hyvästi Heikki. Olet opettanut minulle, että kaltaisesi kestätte paljon enemmän kuin monet ne, jotka pyrkivät sinunlaisiasi korvaamaan.
[Heikki: joulukuu 2006]
Otan osaa. Todella surullinen tapaus.
"Surun kyynelten läpi kuultavat
onnellisten päivien rakkaat muistot."
Syvä osanottoni.
Voi Heikki-parka! Suruvalitteluni.
Ikävä kuulla Heikin menehtymisestä!
Toivottavasti kykenent täyttämään Heikin täyttämän aukon jollain, ettei poismeno huutele itsestään jokakerta kaapilla käydessäsi.
muista, katse huomiseen, sitä Heikkikin olisi tahtonut!
Hautajaiset, koska ovat?
Saataisin tulla esittämään sinne
"Komm süßer Tod, komm selge Ruh!
Komm, führe mich in Friede,
weil ich der Welt bin müde,
komm, ich wart auf dich,
komm bald und führe mich,
drück mir die Augen zu
Komm selge Ruh!"
Heikki laskettiin tänään viimeiseen lepoon Kirstinkatu 8:n sisäpihalla olevan jätekatoksen sisällä. Paikalla oli vain lähimmät ystävät.