syyskuu 2007 Archives
Piti eräänlaisen lupauksen pohjalta linkittää ilman mitään näkyvää syytä yhteen pieneen ja tuntemattomaan blogiin. Eli olkaa hyvät.
Eiliselle siideri- ja olutseuralaiselle mainitsin tänään, että ihmisen pitäisi elää sellaisessa syklissä, jossa joka toinen ilta vietetään kodin ulkopuolella (edes osittain) ja joka toinen kotona.
Eilisen jälkeen, on vuorossa siis koti-ilta. Luvassa tortilloja ja joku hyvä leffa.
Ystävä mainitsi eilen, että minun pitäisi käytännössä flirttailla enemmän. Asiaan ei varmasti ollut vaikuttamatta se, että kyseinen henkilö varmasti tietää minun olevan surkein flirttaaja maan päällä. Käytännössä harjoitan sitä joko vahingossa tietämättäni tai sitten suoralla toiminnalla. Á la "onpas neidillä isot nännit".
Naamakirja on alkanut elämään nähtävästi omaa elämäänsä sosiaalisten suhteiden rinnalla. Sitä melkein kuvittelee heränneensä taas sosiaaliseksi elukaksi työkiireiden parissa, kunnes tajuaa, että ihan samaa nettischeissea tämäkin palvelu on. Luo vain illuusion siitä, että meillä on nyt kuitenkin jonkinlaista sosiaalista elämää, vaikkei ystäviä ja tovereita ehditäkään tapaamaan. Heitellään toisille mukahauskoja haasteita, purraan toisia virtuaalivampyyreina virtuaaliniskoihin ja niin edelleen. Tiedätte kuitenkin, mitä tarkoitan. Onhan teistäkin jo suurin osa siellä jossain, myöntäkää pois.
Sitävastoin narsistiseen luonteeseeni tunnusomaisesti saan hälyttävän suuret kicksit siitä, että joku vaivautuu arvioimaan luonteeni hyviä ja ei-niin-hyviä ominaisuuksia. Esimerkiksi "Word Breakdown"-lisäkkeessä meikäläistä on joku ystävällinen sielu (epäilen Turistia) kuvaillut meikäläistä adjektiiveilla "kalju" ja "äijä". Superlatiivi-lisäkkeessä taas erinäinen määrä ihmisiä on arvioinut meikäläisen todennäköisimmäksi vaihtoehdoksi "to steal candy from a baby" ja "to consider beer pong a sport".
Eli tarvitseeko Facebook mitään muuta syytä olla olemassa, kuin tällaisten elämää suurempien tarpeiden tyydyttäminen?
Uskoni ihmiskuntaan rapistuu aina hiukkasen, mitä useammin näen miehen poistuvan ravintolan wc:stä pesemättä käsiään.
Tänään tuli taas pitkästä aikaa huomattua varsin veemäinen ominaisuus julkisissa liikennevälineissä. Nimittäin iPod-uRpot. Juuri ne valopäät, jotka omien tärykalvojensa pilaamisen lisäksi pilaavat myös kanssamatkustajien ilmapiirin luukuttaessaan musiikkia niin lujalla, että sen kuulee puoli raitiovaunullista kuin konsertissa istuisi.
Huonoin puoli niissä on, että ne soittavat aina paskaa musiikkia. Hyvä puoli on, että tuhoavat ainakin omat korvansa.
Pitäisi muuten hankkia Halo 3. Sitten voisi hetkeksi taas sanoa hei vapaa-ajalle.
Kaikista epäsuorista ja suorista vihjauksista päätellen mulla on ilmeisesti jollain tavalla valloittava hymy.
Nyt kun vielä olisi syytä hymyillä.
Tänään vietin vapaapäivän, josta vietin töissä alle puoli tuntia. Jos mukaan ei lasketa aamupäivällä suoritettua työvelvollisuutta elokuvateatterissa. Kävin katsomassa leffan Shoot´em up. Pätevä elokuva miehekkääksi viihteeksi lähinnä kolmesta syystä:
1.) Elokuvassa oli eniten one-linereita, mitä olen yhdessä elokuvassa koskaan nähnyt.
2.) Elokuvassa oli eniten body-countteja, mitä olen yhdessä elokuvassa koskaan nähnyt. Mukaanlukien kaikki Rambot.
3.) Elokuvassa oli Monica Belluccin tissit.
Kotimatkalla kävin ostamassa isomman kasan DVD:itä. Riittää katsottavaa vaikka kuinka. Kysymys vain on, että milloin ehtisin elokuvia katsoa...(tarkemmin ajatellen sitä varten on tulossa talvi).
Veronpalautuksia. Melkein kaks tonnia.
Jei. :)
Pitihän sitä jo kokeilla ja ihan kokeilujen perusteella ihan pirun hauska linssi, jolla ei hirveästi tosin käyttöä tule löytymään, mutta kun vakavaa käyttöä löytyy, on se kullan arvoinen. Tai ehkä ei kullan, mutta moninkertaisesti kauppahintansa...
Nyt on työt taas vähäksi aikaa tehdyt. Ensi viikko on melko löysäilyä ja sitten alkaa taas kunnon rumba, kun tällä alalla aletaan valmistautumaan joulun tuloon. Pelottaa valmiiksi, mutta väliäkö tuolla.
Flunssa vaan jatkuu. Välillä on ihan ok olo, välillä taas tuntuu, että tähän kuolee.
Nälkä olisi, muttei ruokahalua.
Sain juuri äsken tietää, että Heikki ei enää jaksanut pinnistellä. Vanheneminen heikensi Heikkiä ja lopulta äkillisesti levinnyt kasvain vei hänet.
Mitä me, jotka jäimme elämämme keittiöön Heikin jälkeen, voimme sitten sanoa Heikistä? Ainakin sen, että kun Heikki saapui lähes 2,5 vuotta sitten kotiini, kohtelin häntä samoin kuin ketä tahansa. Lähestulkoon esineellistin Heikin pelkäksi lihanpalaksi, mutta muutamassa kuukaudessa Heikki todisti olevansa selvästi muita vahvempi ja selviytyi kaikista vastoinkäymisistä. Niistä vastoinkäymisistä, joissa moni muu Heikin kanssa asunut luovutti ja katosi lopulta. Jotkut heistä jättivät jälkeensä ikävän jälkimaun, jotkut eivät edes sitä.
Kun Heikin matka rinnallani tuli kahden vuoden kypsään ikään menneenä keväänä, jäivät suunnitellut juhlallisuudet melko pieniksi. Heikki ei ollut ikinä mikään huomion keskipiste, eikä myöskään pitänyt ääntä itsestään. Itsekin huomasin laiminlyöneeni Heikkiä ja lupasin jotain erityistä 3 v. vuosipäivälle. Niihin juhliin, joita nyt ei koskaan enää tule.
Hyvästi Heikki. Olet opettanut minulle, että kaltaisesi kestätte paljon enemmän kuin monet ne, jotka pyrkivät sinunlaisiasi korvaamaan.
[Heikki: joulukuu 2006]
Perhana. Pahin mahdollinen työviikon aloittaminen on aloittaa se flunssassa. Eilen illalla kurkku oli jo valmiiksi vähän kipeä, mutta tänä aamuna pommi putosi. Paitsi että jouduin heräämään pari tuntia normaalia aiemmin, jouduin koko aamupäivän viettämään ulkoilmassa. Ja ne teistä, jotka olitte aamulla katsoneet ulos, tiedätte ettei sää ollut kovinkaan mairitteleva.
Kotiuduin töistä aiemmin kuin normaalisti. Alakerran pikkuravintolasta tarttui mukaan noutoannos chilikanaa.
Pakko silti sanoa, että olo on ihan helvetillinen. Nyt kun joku toisi kuumaa tomaatti-sipuli-paprikakeittoa (sillai valkosipulin ja tuoreen leivän kera, kiitos), niin olisi kiva.
Perjantaina tuli käytyä naapurin synttäreissä aika pikaisesti pitkän duuniputken jälkeen ja yöllä tuli kehitettyä ehkä lisääkin töitä. Jää nähtäväksi, että kuinka paljon siitä kaikenkaikkiaan kaatuu omaan niskaan. Ei ne työt silti tekemällä vähene.
Yön aikana myös saksalaisen supermallin (ai niin, sen nimi oli Heidi Klum) näköinen nainen istui päälläni ja kertoi, että "sua on ihan pakko suudella". Sitten heräsin ja tajusin saaneeni minimimäärästä alkoholia maksimaalisen päänsäryn. Story of my life.
Lauantai meni sitten sekalaisten töiden parissa, kunnes päätin, että on pakko saada jotain järkevää aikaiseksi ja lähdin ajelulle Porvoota kohti. Matkalla tajusin iltaauringon olevan käytännössä täydellinen valokuvausta ajatellen ja metsästin linssin eteen Porvoonjoen rantatörmiltä ruokailemassa olleen kanadanhanhiparven. Ilta taas päättyi systerin luokse saunomaan ja syömään texmexiä.
Tämä aamu alkoi vähän aiemmin kuin normaalisunnuntait. Eilisestä innostuneena lähdin seikkailemaan pitkin Porvoonjokea ja nyt varastossa on muitakin muuttolintuja. Samalla reissulla piipahdin myös jossain motocross-kisoissa ensimmäisen kerran elämässäni. Se on tuollaisissa tapahtumissa hienoa, että sitä toivoo koko ajan jonkun mokaavan, että saisi hyviä (=mielenkiintoisia) kuvia.
Ylipäätään, viikonloppu osoitti muutamia asioita, joista tärkeimpänä huomioin syksyn saapumisen. Luonnossa on äärettömän paljon juuri nyt värejä, jotka pitäisi saada tallennettua muistilokeroihin. Seuraavista päivistä pitää saada irti kaikki mahdollinen, ennenkuin lehdet putoavat puista.
Tosin, olisi noita töitäkin tehtävänä...
Hukkasin sitten jonnekkin lompakkoni ensimmäisen kerran näin tehokkaasti. Todennäköisesti se nahkavällykkä on oikeasti jossain toisten housujen taskussa, hukkunut jonnekkin, minne laitoin sen epähuomiossa varmaan talteen tai jotain muuta ei-niin-dramaattista.
Jokatapauksessa, kuoletin sitten tänään korttini. Rajoittaa kovin kulutuskäyttäytymistä tuollainen, mutta huomenna pitänee mennä nostamaan käteistä rahaa pankista ihan käytännön syistä. Ei vain ole ajokorttia enää ei, joten ensi viikolla on sitten niiden hankinta edessä.
Jos se lompakko ei sitten nyt pöllähdä esiin jostain.
Maailmanhistorian huonoin ohjelmanumero on melko varmasti SubTV:ltä tuleva Pussycat Dolls. Tätä kyseistä paskaa ei päihitä edes Keisari Neron viulusoolo tai Gimmelin keikka.
Ihan totta. Minä, jos joku tiedän, millaista reality-tv voi parhaimmillaan (tai pahimmillaan) olla, mutta tämä menee ihan uusiin sfääreihin. Olen nyt kaikesta typeryydestä hämääntyneenä katsellut ohjelmaa jo tunnin ajan ja tunnen fyysistä pahoinvointia. Mitä muuta voi sanoa jaksosta, jossa "kilpailijoiden on todistettava seksikkyytensä paineen alla".
Anteeksi mitä?
Jossain päin maailmaa seksikkyyden määritelmäksi käsitetään nähtävästi helvetin mauttomissa, minimaalisissa hytkyminen pienen kämäisen teatterin lavalla muka laulaen jotain coveria taustanauhajumputuksen tahdissa. Siihen vielä neljä kiloa pakkelia naamaan ja vähän täytettä sinne sun tänne, niin meillä on lentopallojoukkueellisen verran pimuja, joista jokainen todistaa olevansa kelvollinen ja tarpeeksi seksikäs bändiin. Yhtyeen tärkeimmät krediitit eivät ole lainkaan musiikilliset lahjat, vaan lähinnä tuossa metrin ja metri kahdenkymmenen välillä liikkuvat massat, jotka jakaa kahtia pystyrako
Anteeksi vain, mutta koko helvetin showssa ei ole mitään seksikästä. Läpitunkeva typeryys saa minut lukittua television ääreen kai vielä toisenkin puolituntisen, mutta kyllä seksikkyys tulee ihan jostain muualta, jollakin muulla tavoin.
Ei jumalauta. Ovat menneet lanseeraamaan muovisen olutpullon. Tsiisus perkele, että osaa olla ruma ilmestys!
Näyttää ihan grillikastikkeelta.
Tuli käytyä kaupassa hakemassa tarvikkeita päivällistä varten. Vituttaa vähän, kun tuoretta poroa ei löytynyt ja piti tyytyä pakastettuun ulkofileeseen.
Mutta matkalta löytyi pari ajatuksen aihettakin. Ensinnäkin tämä. Kuka oikeasti tietää, kumpi hedelmistä maksaa kumman olematta hedelmäkauppias ammatiltaan? Kiwano? Pitahaya? Jos itse veikkaisin, niin tuo taaempi karvainen mökkylä on Kiwano ja etualalla oleva mökkylä on Pitahaya? Ihan sen vuoksi arvelen, että tuo taaempi vaikuttaisi vähän afrikkalaisemmalta ja tuo Kiwano vähän viittaisi sinnepäin. Mene ja tiedä, seuraavaksi pitää kai googlettaa.
Niin ja sitten tuli tämä eteen pakasteosastolla.
Oli kiva ilta. :)
Systeri osti syntymäpäivälahjaksi jostain maailmalta jotain kuukausi sitten iHomen. Niille, jotka ihmettelevät nyt tsekkaamatta tuota linkkiä, että mistä hitosta on kyse, selitän että kyse on iPod-telakasta. Eräänlaisesta kelloradiosta, johon saa lykättyä kiinni millaisen iPodin tahansa. Varsin kätevä laite, kun vielä sattuu olemaan yksi ylimääräinen iPod.
Jokatapauksessa laitteen käyttöönotto ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Maailmalta ostoksia tehdessä kannattaa muistaa, että usein tarvitaan konvertteri, ei pelkkää sovitetta, jotta suomalainen sähkö kulkisi sujuvasti laitteen läpi. Tätä konvertteria ei iHomessa tietenkään ollut, kun myyjäparka oli sujuvasti saanut systerin uskomaan, että pelkkä sovite kyllä saa laitteen Suomessa toimimaan.
Ja toimihan se, jos oletusarvoisesti laitteen toiminta tarkoittaa hiljaista surinaa ja sinisen savun nousemista muuntajasta.
No. Kunnon materialistina sisko tietysti hommasi lahjaansa uuden, paremman muuntajan, joka vetää suomalaisesta sähköverkosta ihan oikeanlaista virtaa. Nyt telakka toimii ihan hyvin.
Parin viikon intensiivisen käytön aikana on tullut huomattua, että on hemmetin paljon mukavampaa herätä aamuisin hyvään musiikkiin kuin kännykän hermojaraastavaan herätysääneen. Ei tuo laite mikään subwoofer-ihme ole, mutta vastaa suunnilleen tavallista matkaradiota äänentoistoltaan. MIelenkiintoinen ominaisuus on myös se, että se reagoi DVD-tallentimeni kauko-ohjaimeen. En ihan vielä ole pystynyt paikallistamaan, mikä se nappi tarkalleenottaen on, mitä pitää painaa, mutta kun haluaa katsoa levyltä jotain illan hiljaisina hetkinä, ei ole mukava havahtua pään takaa pamahtavaan James Brownin I Feel Good -biisin aloitukseen.
Mietin yhtenä päivänä, kun tuo laite ei kuitenkaan ole Applen tekemä, että miten hitossa ne ovat antaneet ulkopuolisen firman tehdä iPerheensä jäsenen. Samantein arvasin vastauksen. Eihän Apple ole bisneksessä tekemässä telakoita iPodeille, vaan iPodeja - vaikka telakoihin. Mitä enemmän ihmiset oppivat tökkimään iPodeja kiinni telakoihin, autoihin tai tietokoneisiinsa, sitä vahvemman aseman Apple saa soittimillaan markkinoilla. Miksipä ei sitten antaisi kaikille mahdollisille lisävarusteita maailmalle tunkeville tahoille mahdollisuuden tehdä tuotteita, jotka tukevat omaa bisnestä?
Äh. Nyt kannattaisi lopettaa hetkeksi kaikenlaisten bisnesten ajatteleminen ja keskittyä vain viikonlopun viettämiseen.
Enemmän tietoa aiheesta Blogitapaamisissa.
Vaikka lauantai nyt sattuu olemaan yleisesti käsitetty vapaapäiväksi, niin tänään tuli tehtyä töitä. Tarkemmin sanottuna, hoidin erään ihan mielenkiintoisen kuvauksen, jossa tarkoituksena oli ottaa vaikutteita Terminator 2 -leffasta.
Kuvistahan tuli hyviä, malli oli hyvä ja rekvisiitta mitä onnistuneinta. Kuvausten jälkeen tosin käytiin syömässä "Arnoldin" ja assarin kanssa ja pohdittiin, mitä naapurin prätkäjengi sanoisi, jos malli kävelisi kerhohuoneistoon ja vetäisi heti ovelta ilmiselvällä arnie-aksentilla:
Ai niid tu tzeik joor motoorzaikl
Ei sitten toteutettu. Kai olisi muitakin, helpompia ja kivuttomampia tapoja tehdä itsemurha.
