Miehen ei myöskään ole syytä naiselta kysyä josko tämä on raskaana *taas*, sillä voi niin olla ettei tämä ole raskaana vaan hyvän elämän sivutuotteena kerännyt hiukan ylimääräistä energiaa uumansa pehmukkeeksi. Jos miehelle tulee tarve tällaista kysyä tekee hän viisaasti pysyessään hiljaa.
Miksi tuollaista ylipäätään pitäisi sanoa naiselle (tai kellekään). Kyllä sen kuulkaas ihan itsekin huomaa, jos on vähän lihonut ja mieluiten sitä sitten vaan olisi siinä kuvitelmassa, että ehkä ihan kaikki ei sitä huomaisi. Itse pitäisin todella inhottavana, jos minulle joku tuolla tavalla tokaisisi.
Mymmeli hyvä. Tosiasiahan vain on, että tuollaiset tokaisut ovat inhottavia ja loukkaavia vain niiden mielestä, jotka pitävät sitä (mistä ikinä onkaan kyse) jotenkin huonona asiana.
Sitten on meitä suorasukaisia, rehellisiä ja pienen selluliitinkin hyväksyviä suomalaisia miehiä.
Ei välttämättä ihan suoraan verrannollinen asia, mutta tilanne on vähän samankaltainen jos näkisi jonkun sepalus auki. On vähän tyhmää jättää sanomatta, kun toinen ei välttämättä ole sitä huomannut. Ja sitäpaitsi elääkö joku oikeasti siinä maailmassa missä asiat katoavat kun niistä ei puhuta ääneen?
Harvoin kukaan lihoo siten, että asia jää itseltä huomaamatta. Viimeistään vaatteiden kiristäminen sen paljastaa... Joten sinänsä asian ääneen sanominen ei ole kohteelle uutta tietoa, eikä varsinkaan asia johon haluaisi muiden kiinnittävän huomionsa.
Toisaalta jos lihomisesta oikeasti pitää, niin voihan kommentoida tyyliin: "kaunista kun sinulle on tullut muotoja lisää" tms. (Tosin silloin vastauksena usein on: "Miten ruma minä sitten aikaisemmin olin?!")
Yleisesti ottaen tuon kaltaiset kommentit ymmärretään usein kehotuksena tehdä asialle jotain, eli tässä tapauksessa laihduttaa. ("Sulla on sepalus auki", "Sun tukka on muuten aika likainen"...)
10 sek on hyvin pitkä aika. Helpostihan siinä ehtii alkaa haaveilla esimerkiksi jäätelöstä vielä muun lisäksi :D
Olen aina ihmetellyt tätä oman sukupuoleni kyvyttömyyttä pitää yllä vastakkaisen sukupuolen edustajien tyytyväisyyttä. Ei se nyt niin vaikeaa ole. Ei tarvitse muistaa kuin muutama "sääntö", joista yksi on että toisen painonlisäyksen kohdalla suu pidetään rullalla. Ei voi olla liian vaikeaa. Eihän?
Okei Jarkko, siis rehellisyyden nimessä sun mielestä ei olis mitenkään ikävää, jos tuttu naisystävä sängyssä vilkaisis kriittisesti alaspäin ja tiedustelisi: "Hei oliks sun *piip* alunperinkin noin pieni vai onkse jotenki pienentyny tällä välillä?" :D
Tokihan sä siihen heti antaisit selkeän ja itsekriittisen vastauksen mitenkään asiasta loukkaantumatta, eiks ni? ;)
Tai: "Miten sä oot oikein päästäny hampaas/tyylitajus/ulkonäkös noin huonoon kuntoon? Eiks sulla oo peiliä kotona?"
Jne jne. Rehellisyydenhän, loppujen lopuksi, pitäisi olla molemminpuolista. Right?
Asiaa voi toki ajatella niinkin, että jos sinusta siltä näyttää, miksi ihmeessä sitä vielä lisäksi kysyt? Tarvitsetko hänen tarkkoja mittojaan johonkin? Jos et, miksi ihmeessä nainen (kukaan nainen) olisi oman vaatekokonsa suhteen tilivelvollinen sinulle? (Tilitätkö sinä tapaamillesi naisille, miksi sinä näytät miltäkin eri päivinä?)
Äh. Jarkko, Jarkko... olen pettynyt sinuun. Minä kun olen aina luullut että sinä olet ystävällinen kaveri. Ja nyt tällaista... (huokaus)
Rehellisesti Wilhelmiina, mua ei hirveästi tosiaan nappais. Mä kun olen sen verran mieto hirviö, että mulle ei koskaan ole kehittynyt mitään peniskompleksia. Jos joku mulle jotain huomioi neutraalisti, eikä erityisesti pilkaten, niin ei se hirveästi tosiaan ota pattiin. Jos se on tavallaaan negatiivista ("onpas sulla kasvanut iso pää"), niin sille pitää sitten tehdä jotain jos se itseä haittaa - tai jos ei, niin jättää sellaiseksi. Jos taas se on positiivista, niin sitten se on ja on kivaa kuulla sellaista.
Noin yleisesti ottaen ja hiukan jälleen aiheesta poiketen, vihaan jollain tasolla hyvinkin vahvasti perseennuolentaa. Ongelma siinä on se, että positiivisen palautteen ja perseennuolennan väli on melko vaikea joskus todeta. Mies VOI sanoa naiselle ilman tarkoitusperiä "oletpas nätti tänään", mutta kuka nainen oikeasti uskoisi sen, että mies tekee sen ilman taka-ajatuksia?
Jarkko!! Eih! Ei koskaan. Siis ei koskaan tule pukea omaa moukkamaista möläytystä rehellisyyden ja/tai suorapuheisuuden kaapuun. Pitää vain rehellisesti myöntää moukkamainen möläytys ja jatkaa eteenpäin anteeksipyynnön jälkeen. Se ei välttämättä ole "rehellistä", mutta suoraselkäistä.
Voi olla vittumainen, suorapuheinen tai muuta sellaista, mutta ei moukkamainen. Todella rehellinen herrasmies sanoo suoraan naiselle haluavansa seksiä (oikeassa paikassa oikeaan aikaan). Sellainen rehellisyys kannattaa :-)
Mjaa. Minä olen aina ajatellut, että ihminen joka ei osaa ottaa kehuja vastaan kuvittelematta, että niiden takana on jotakin kieroa, omaa aika huonon itsetunnon. Olen kaiketi naiivi tai sitten vain pidän itsestäni sen verran, että en tule epäilleeksi ihmisten motiiveja kehuista. Kehunhan minä itsekin ihmisiä aika usein, ja ihan syystä. Ihmisissä yleensäkin on paljon hyvää ja kaunista, mitä ei kannata missään nimessä ryhtyä lakaisemaan maton alle. Ikäviä totuuksia kohtelen samalla pieteetillä, mutta yritän kyllä yleensä ottaa selvää, etten jotain itselleni merkityksetöntä huomiota ilmi tuodessani sohaise typeryyttäni kenenkään arkaan paikkaan. Varsinkaan jos kyse on niinkin turhanpäiväisestä asiasta kuin ulkonäön muutokset. (Lienen poikkeava kun en pidä ulkonäköä mitenkään merkittävänä tekijänä ihmissuhteissani, pahoittelen.)
Kaikkihan me muutumme jatkuvasti. Henkilökohtaisesti odottelen innolla sitä, kun olen vanha, ja voin lopettaa jonkin mielestäni turhanpäiväisen aiheen käsittelyn yksinkertaisesti nappaamalla tekarit suusta ja jättämällä ne pöydälle, ja sen jälkeen teeskentelemällä niin kuuroa, että kukaan ei jaksa huutaa keskustelua enää eteenpäin. ;)
Minusta ainakin tulee isona, jos ei nyt iso, niin ainakin pieni, ryppyinen, vuorotellen kärtyisä ja perusteettoman hilpeä mummo, joka pukeutuu omituisesti ja puhuu vielä omituisempia. Voittaa se sen toisen vaihtoehdon. ;) En sitten tiedä miten tämä nyt taas tähän aiheeseen liittyi. :D
Saahan sitä olla rehellinen, mutta samalla myös huomaavainen. Ei ihan kaikkea tarvitse aina ääneen sanoa.
Jos ko. naisihmisellä on huono itsetunto, hän tulee muistamaan laukauksesi ja pitkään...
Tää on niin taas tätä. "Vahvat ja itsenäiset" nykynaiset ei kestä jos joku vähän huomauttaa kertyneistä kiloista. Äijiä kyllä arvostellaan ties mistä näkökulmasta mutta voih! jos joku erehtyy kommentoimaan elopainoa, aijai.... Miesten pitäis puolustaa oikeuksiaan paremmin, eikä sietää aina ämmien kotkotuksia, sanon ma.
Ooj, kyllä rehellisyys on se, josta pidetään kiinni vaikka sitten saisi pientä moukan mainetta. Jos aina vain myötäillään ja jokaiseen "onks tää mun tukka nyt hyvä?" ja "onks tää hame hiukan liian kiree?" vastaa aina sovinnaisesti "ihan hienot ja just sopiva", huomaa jossakin vaiheessa asuvansa sinitukkaisen ryhävalaan kanssa.
Silloin ei se "poikamies" kuulosta niin kirosanalta...
Jake musta sä nyt provosoivasti liikut syvissä vesissä.
itse allekirjoitan pointin edeltä:
"Siis ei koskaan tule pukea omaa moukkamaista möläytystä rehellisyyden ja/tai suorapuheisuuden kaapuun."
siis tollanen kysymys on toki suora mutta samaan aikaan epäkohtelias. ellei se ole osoitettu sukulaiselle tai ihmiselle jota rakastaa.
Jarkko,
Eiiiiii!! Tuota ei koskaan kysytä naiselta. Ei koskaan!! Ei edes kokeilu mielessä.
Jaa. Mä olen aina vaan ollut rehellisen avoin. :)
No. Tosin se selittääkin paljon.
Miehen ei myöskään ole syytä naiselta kysyä josko tämä on raskaana *taas*, sillä voi niin olla ettei tämä ole raskaana vaan hyvän elämän sivutuotteena kerännyt hiukan ylimääräistä energiaa uumansa pehmukkeeksi. Jos miehelle tulee tarve tällaista kysyä tekee hän viisaasti pysyessään hiljaa.
Miksi tuollaista ylipäätään pitäisi sanoa naiselle (tai kellekään). Kyllä sen kuulkaas ihan itsekin huomaa, jos on vähän lihonut ja mieluiten sitä sitten vaan olisi siinä kuvitelmassa, että ehkä ihan kaikki ei sitä huomaisi. Itse pitäisin todella inhottavana, jos minulle joku tuolla tavalla tokaisisi.
Mymmeli hyvä. Tosiasiahan vain on, että tuollaiset tokaisut ovat inhottavia ja loukkaavia vain niiden mielestä, jotka pitävät sitä (mistä ikinä onkaan kyse) jotenkin huonona asiana.
Sitten on meitä suorasukaisia, rehellisiä ja pienen selluliitinkin hyväksyviä suomalaisia miehiä.
Ei välttämättä ihan suoraan verrannollinen asia, mutta tilanne on vähän samankaltainen jos näkisi jonkun sepalus auki. On vähän tyhmää jättää sanomatta, kun toinen ei välttämättä ole sitä huomannut. Ja sitäpaitsi elääkö joku oikeasti siinä maailmassa missä asiat katoavat kun niistä ei puhuta ääneen?
Harvoin kukaan lihoo siten, että asia jää itseltä huomaamatta. Viimeistään vaatteiden kiristäminen sen paljastaa... Joten sinänsä asian ääneen sanominen ei ole kohteelle uutta tietoa, eikä varsinkaan asia johon haluaisi muiden kiinnittävän huomionsa.
Toisaalta jos lihomisesta oikeasti pitää, niin voihan kommentoida tyyliin: "kaunista kun sinulle on tullut muotoja lisää" tms. (Tosin silloin vastauksena usein on: "Miten ruma minä sitten aikaisemmin olin?!")
No okei. Ehkä toi periaate ei ihan toimi juuri lihomisen kannalta, mutta muutoin kyllä.
Ja juu Riia. Ei naisia pysty oikeasti ikinä pitämään tyytyväisinä kuin sen 10 sekunnin ajan. :P
voi kuinka helppo saada vyöry kommentteja :)
ja jos joku mies multa tommosta rupeis utelemaan, olis mies päätä lyhyempi alle 10sek.
papereita saa tosin aina kysyä :)
Jep. Huomasin saman Anna. Ehkä mun pitäisikin vain alkaa kertomaan vain asioista, joiden suhteen mä olen mahdollisimman epäkorrekti?
"Hei näyttääks sun tukka aina noin omituiselta?"
Yleisesti ottaen tuon kaltaiset kommentit ymmärretään usein kehotuksena tehdä asialle jotain, eli tässä tapauksessa laihduttaa. ("Sulla on sepalus auki", "Sun tukka on muuten aika likainen"...)
10 sek on hyvin pitkä aika. Helpostihan siinä ehtii alkaa haaveilla esimerkiksi jäätelöstä vielä muun lisäksi :D
Olen aina ihmetellyt tätä oman sukupuoleni kyvyttömyyttä pitää yllä vastakkaisen sukupuolen edustajien tyytyväisyyttä. Ei se nyt niin vaikeaa ole. Ei tarvitse muistaa kuin muutama "sääntö", joista yksi on että toisen painonlisäyksen kohdalla suu pidetään rullalla. Ei voi olla liian vaikeaa. Eihän?
Ei katsos Janne se on kato se, että monet meistä ei vain suostu myymään omia periaatteitaan rehellisyyden ja suorapuheisuuden osalta.
Tosin tietysti samassa yhteydessä voi sanoa, että ne monet meistä asuvat yksin, eivätkä naisen kanssa Lauttasaaressa. ;)
Okei Jarkko, siis rehellisyyden nimessä sun mielestä ei olis mitenkään ikävää, jos tuttu naisystävä sängyssä vilkaisis kriittisesti alaspäin ja tiedustelisi: "Hei oliks sun *piip* alunperinkin noin pieni vai onkse jotenki pienentyny tällä välillä?" :D
Tokihan sä siihen heti antaisit selkeän ja itsekriittisen vastauksen mitenkään asiasta loukkaantumatta, eiks ni? ;)
Tai: "Miten sä oot oikein päästäny hampaas/tyylitajus/ulkonäkös noin huonoon kuntoon? Eiks sulla oo peiliä kotona?"
Jne jne. Rehellisyydenhän, loppujen lopuksi, pitäisi olla molemminpuolista. Right?
Asiaa voi toki ajatella niinkin, että jos sinusta siltä näyttää, miksi ihmeessä sitä vielä lisäksi kysyt? Tarvitsetko hänen tarkkoja mittojaan johonkin? Jos et, miksi ihmeessä nainen (kukaan nainen) olisi oman vaatekokonsa suhteen tilivelvollinen sinulle? (Tilitätkö sinä tapaamillesi naisille, miksi sinä näytät miltäkin eri päivinä?)
Äh. Jarkko, Jarkko... olen pettynyt sinuun. Minä kun olen aina luullut että sinä olet ystävällinen kaveri. Ja nyt tällaista... (huokaus)
Rehellisesti Wilhelmiina, mua ei hirveästi tosiaan nappais. Mä kun olen sen verran mieto hirviö, että mulle ei koskaan ole kehittynyt mitään peniskompleksia. Jos joku mulle jotain huomioi neutraalisti, eikä erityisesti pilkaten, niin ei se hirveästi tosiaan ota pattiin. Jos se on tavallaaan negatiivista ("onpas sulla kasvanut iso pää"), niin sille pitää sitten tehdä jotain jos se itseä haittaa - tai jos ei, niin jättää sellaiseksi. Jos taas se on positiivista, niin sitten se on ja on kivaa kuulla sellaista.
Noin yleisesti ottaen ja hiukan jälleen aiheesta poiketen, vihaan jollain tasolla hyvinkin vahvasti perseennuolentaa. Ongelma siinä on se, että positiivisen palautteen ja perseennuolennan väli on melko vaikea joskus todeta. Mies VOI sanoa naiselle ilman tarkoitusperiä "oletpas nätti tänään", mutta kuka nainen oikeasti uskoisi sen, että mies tekee sen ilman taka-ajatuksia?
Jarkko!! Eih! Ei koskaan. Siis ei koskaan tule pukea omaa moukkamaista möläytystä rehellisyyden ja/tai suorapuheisuuden kaapuun. Pitää vain rehellisesti myöntää moukkamainen möläytys ja jatkaa eteenpäin anteeksipyynnön jälkeen. Se ei välttämättä ole "rehellistä", mutta suoraselkäistä.
Voi olla vittumainen, suorapuheinen tai muuta sellaista, mutta ei moukkamainen. Todella rehellinen herrasmies sanoo suoraan naiselle haluavansa seksiä (oikeassa paikassa oikeaan aikaan). Sellainen rehellisyys kannattaa :-)
Think about it!
Mjaa. Minä olen aina ajatellut, että ihminen joka ei osaa ottaa kehuja vastaan kuvittelematta, että niiden takana on jotakin kieroa, omaa aika huonon itsetunnon. Olen kaiketi naiivi tai sitten vain pidän itsestäni sen verran, että en tule epäilleeksi ihmisten motiiveja kehuista. Kehunhan minä itsekin ihmisiä aika usein, ja ihan syystä. Ihmisissä yleensäkin on paljon hyvää ja kaunista, mitä ei kannata missään nimessä ryhtyä lakaisemaan maton alle. Ikäviä totuuksia kohtelen samalla pieteetillä, mutta yritän kyllä yleensä ottaa selvää, etten jotain itselleni merkityksetöntä huomiota ilmi tuodessani sohaise typeryyttäni kenenkään arkaan paikkaan. Varsinkaan jos kyse on niinkin turhanpäiväisestä asiasta kuin ulkonäön muutokset. (Lienen poikkeava kun en pidä ulkonäköä mitenkään merkittävänä tekijänä ihmissuhteissani, pahoittelen.)
Kaikkihan me muutumme jatkuvasti. Henkilökohtaisesti odottelen innolla sitä, kun olen vanha, ja voin lopettaa jonkin mielestäni turhanpäiväisen aiheen käsittelyn yksinkertaisesti nappaamalla tekarit suusta ja jättämällä ne pöydälle, ja sen jälkeen teeskentelemällä niin kuuroa, että kukaan ei jaksa huutaa keskustelua enää eteenpäin. ;)
Minusta ainakin tulee isona, jos ei nyt iso, niin ainakin pieni, ryppyinen, vuorotellen kärtyisä ja perusteettoman hilpeä mummo, joka pukeutuu omituisesti ja puhuu vielä omituisempia. Voittaa se sen toisen vaihtoehdon. ;) En sitten tiedä miten tämä nyt taas tähän aiheeseen liittyi. :D
En mä jaksa enää väitellä, joten omalta kohdaltani tiivistän kaiken kahteen periaatteeseeni:
1.) En ikinä loukkaa ketään tarkoituksella, jos ihminen ei sitä ole ansainnut.
2.) Kun minulta kysytään jotain, vastaan rehellisesti. Ja odotan sitä myös muilta.
Jos tuo on sitten moukkamaisuutta, Im it! :)
P.S.: Hauskinta on ihmisten reaktio "tapahtuneeseen". ;)
Saahan sitä olla rehellinen, mutta samalla myös huomaavainen. Ei ihan kaikkea tarvitse aina ääneen sanoa.
Jos ko. naisihmisellä on huono itsetunto, hän tulee muistamaan laukauksesi ja pitkään...
Tää on niin taas tätä. "Vahvat ja itsenäiset" nykynaiset ei kestä jos joku vähän huomauttaa kertyneistä kiloista. Äijiä kyllä arvostellaan ties mistä näkökulmasta mutta voih! jos joku erehtyy kommentoimaan elopainoa, aijai.... Miesten pitäis puolustaa oikeuksiaan paremmin, eikä sietää aina ämmien kotkotuksia, sanon ma.
ooksä vähän lihonut?
Ootko koskaan miettinyt miksi olet vielä!! poikamies...
Ooj, kyllä rehellisyys on se, josta pidetään kiinni vaikka sitten saisi pientä moukan mainetta. Jos aina vain myötäillään ja jokaiseen "onks tää mun tukka nyt hyvä?" ja "onks tää hame hiukan liian kiree?" vastaa aina sovinnaisesti "ihan hienot ja just sopiva", huomaa jossakin vaiheessa asuvansa sinitukkaisen ryhävalaan kanssa.
Silloin ei se "poikamies" kuulosta niin kirosanalta...
Olen.
Jake musta sä nyt provosoivasti liikut syvissä vesissä.
itse allekirjoitan pointin edeltä:
"Siis ei koskaan tule pukea omaa moukkamaista möläytystä rehellisyyden ja/tai suorapuheisuuden kaapuun."
siis tollanen kysymys on toki suora mutta samaan aikaan epäkohtelias. ellei se ole osoitettu sukulaiselle tai ihmiselle jota rakastaa.
No, Meego hyvä. Sä varmaan tiedät, että olisinko mä ihminen jonka kuvittelisi sanovan noin? :)
Te ette vain osaa. Taaskaan.
Jos mies kysyy, että ootko lihonnut, niin sehän on pelkkä kömpelö iskuyritys, johon tietenkin vastataan että joo, haluutko kokeilla, istunko päälle?
Jos kyseessä on oma poikaystävä tai aviomies, ei edes kysytä mitään, vaan istutaan muitta mutkitta päälle.
Onhan se kuitenkin täysin eri asia vastata rehellisesti kysymykseen: "olenko minä lihonut?", kuin oma-aloitteisesti alkaa päivitellä samaa asiaa.