Tämä viikonloppu meni sitten lentäen läpi. Jotenkin vielä unensekaista, että eilen koin taas niin paljon puhtaita onnenhetkiä, etten koko alkuvuoden arkipäivinä ole samaa vertaa kerryttänyt itselleni elämäpisteitä. Vielä kun koko päivä päättyi siihen, että ajelin Pökötillä rauhallisia maalaisteitä pitkin auringonlaskussa katto alhaalla. Ihan hemmetin rauhoittavaa. Vaikkei kesä ole koskaan ollut mikään mielivuodenaikani, niin eilen toivoin asuvani ympärivuotisessa kesässä. Pitäisi muuttaa kai talveksi etelään. Pieni kommuunielämä vaikka ranskan rivieralla kyllä kiehtoisi...
Jotain aiheutuneista univeloista kertoo kai se, että nukuin viime yönä 13 tuntia kuin tukki. Muistan heränneeni joskus aamulla tai aamuyöstä siihen, kun heinänuha iski päälle oikein kunnolla. Silmät turvoksissa kävelin keittiöön etsimään allergialääkettä, nappasin sen naamaani, niistin nenäni ja vaivuin takaisin sänkyyn etsimään syvistä syvintä unta.
Tästä viikonlopusta opin aika paljon. Yksi tärkeimmistä valaistumisista oli se, että vihdoin tajusin todella, mistä menneet epäonnistumiset ihmissuhteissa oikeasti johtuivat. Typerintä siinä oli se, että en koskaan aiemmin oikein tajunnut tietäväni sitä - vaan se aina jäi typerän itsekeskeisyyden taakse piiloon. Luulin päässeeni samasta vaivasta eroon jo joskus parikymppisenä hoidettujen säätöjen myötä, mutta että tässä iässä oppii itsestään näinkin tärkeitä asioita, on kai jonkinlainen saavutus. Nyt vain pitää vielä soveltaa sitä käytäntöön ja vaikka se varmasti tulee tekemään todella tiukkaa, niin päätös on kai pakko pitää.
Sillä eihän tästä muuten tule yhtään mitään. Perkele.
olen myös paininu parisuhde asioiden kanssa tässä viimeset 2 päivää ihan tuskassa.
LUULIN jo keksineeni ratkaisun, mutta se tuntui liian yksinkertaiselta. silti seon luultavasti totta. seon mentävä itseensä itse kunkin aikaajoin ja rytäkällä.