Nelonen on nyt sitten esittänyt aloitusjaksonsa uudesta paritussarjasta Sinkkuäidille Sulhanen. Ohjelman nimen kanssa ei ole paljoa käytetty mielikuvitusta, mutta kertoohan se kaiken valmiiksi pureksittuna. Onko tämä nyt ihme, kun koko konsepti on kehitetty vastaiskuna Maikkarin Maajussille Morsian -sarjalle. Ei myöskään liene kovin suuri yllätys, että sarjassa ei paljoa niitä rumia ja/tai ylipainoisia äitejä näy. Ruutuun on valittu ihan hyvännäköisiä äitejä. Kuten joku ämerikkäläinen setä sanoisi, MILF:ejä.
Eipä sinänsä. Idea ohjelmassahan on ihan jees. Otetaan muutama ihminen, yritetään sekoittaa heitä muutamaan muuhun ja kuvataan koko juttu. Hetkinen... konseptihan on tuttu... Ai niin. Ideaahan on käytetty jo noin ziljoonassa muussakin ohjelmassa.
Koska tämä nyt eroaa vain sillä, että ruudussa vilahtelee simpsakan näköisiä äiti-ihmisiä, niin perehdytään niihin. Muistutan vielä, että näistä viidestä eri ehdokkaasta, vain kolme eniten vastauksia saanutta pääsee "jatkoon", eli takuuvarman hittiohjelmasarjan "tähdeksi". Kaksi muuta varmaan jäävät jatkoille ruikuttamaan saamiensa sähköpostien kanssa. Odotettavissa on siis kansimateriaalia Seiskaan pitkäksi aikaa.
Anna. Varsin perustädin näköinen ja kuuloinen, suomenruotsalainen 34 vuotias, yhden tyttären äiti. Markkina-arvo on taivaissa kivan huvudstadsbladet-murteen ja ammatin vuoksi. Kaikkihan me tiedämme, että lentoemännät ovat kuuminta hottia. Jos Anna ei saa kirjeryöppyä, en enää ikinä lennä Finnairilla.Elisa. Ei kaikkien kanssa, nyt ja aina, vaan ihan kolmen tyttären 28v. äiti Espoosta. Paitsi että kolme lasta pelottaa kaikkia lisääntymiskykyisiä ei-jehovantodistajia, niin Espoolaisuus on ehkä sitäkin suurempi pelote. Mielestäni ehdottomasti äideistä se, joka jää ruudun ulkopuolelle.
Reetta. Oma suosikkini. Yhden tyttären 32 vee äitee Hämeenlinnasta. Jää varmasti vähän Annan ja Teijan jalkoihin, mutta klaaraa kevyesti kolmossijalle lopullisessa vastausten määrässä. On vähän Hanna Partasen näköä ja ketäpä ei sellainen viehättäisi? Niin. Ja sitäpaitsi tämä yksilö harrastaa ampumista. Iso plus. Alkaa pikkuhiljaa mietityttämään, jos itsekin vastaisi. Sen verran laatupakettia olisi nyt tarjolla.
Teija. Ihan hillitön 27-vuotias pimu Raisiosta, jolla yksi lapsi. Ei hetkenkään epäilystä, ettei tämä täti ole yksi niistä kolmesta, jonka epätoiv.... hallittua ja säännöllistä seuraelämää tulemme seuraamaan ensi syksynä televisiosta. median kautta poimittua markkina-arvoa vähentänee vähän melko vaatimaton urakehityksen paikka, mutta luulen tästä maasta löytyvän sen verran jengiä, joka kokee tämän äiteen tavoiteltavaksi. Takuuvarma vastausennätyksen haltija.
Tuire. Tasan 3,5 vuosikymmentä elänyt mamma Halikosta. Lapsikatraan kanssa melko varmasti hylkykamaa tämän ohjelmaformaatin kanssa, mutta voi kiriä mustana hevosena vähän vanhempien miesehdokkaiden ykkösehdokkaaksi. Tuskin kuitenkaan.
Siis 28-vuotias ja kolme lasta...? Hitto, mä oon myöhässä!
Tunnen Teijan henk koht, todella hyvän näköinen luonnossa ja mukava! Rupateltu vuosien aikana tuhannet kerrat.