kesäkuu 2007 Archives

Jumaliste, että olikin tiukka viikko. Nukuin öisin 4-6 tuntia ja kaikki muut tunnit menivätkin sitten työn parissa, lukuunottamatta noin 30 minuutin aamuvalmisteluja ja noin tunnin iltaruokailua + pakollisten tv-ohjelmien (okei, Simpsonien) tuijottelua.

Nyt on takana nukuttu yö (se pakollinen 8 h) ja olo on kuin uudelleensyntynyt. Nyt pitäisi miettiä, mitä tekisi tänään. Illalla on tosin "naapurin" tuparit, johon olisi selkeä tarve lähteä, mutta päivä on vielä vähän avoinna. Kunhan tästä itseni irti saan vapaapäivän ilkeästä syleilystä, niin karkaan varmaan Lauttasaaren rannoille kokeilemaan sitä uutta putkea, mistä kiroilin viimeisimmässä merkinnässä.

Ai niin muuten. Jos joku graafikko on töitä vailla, niin nyt olisi töissä avoin paikka haussa.

Niin. Tuossa menneenä viikonloppuna oli sitten se juhla nimeltä juhannus, jota aiempina vuosina on tullut vietettyä mitä moninaisimmin keinoin. Tällä kertaa tie vei kuitenkin Saarenmaalle vanhempien mökkipahaselle, jossa oli myös lukumäärältään 20+ sukumme edustajaa paikalla.

Ja mitä siitä tulee, kun sen verran meidän sukulaisia laitetaan yhden aitauksen sisään? Ei mitään sen kummempaa, kuin perkeleellisen paljon vittuilua. Ja mikä parasta, kaikki ottavat koko homman leikillään.

Alan hiljalleen ymmärtää, että joskus paljon mainostamani, perheemme sisäpiirimäinen vittumaisuudelta vaikuttava huumorintaju ei olekaan pelkästään meidän pikkupiirin ominaispiirre, vaan joku geneettinen bugi DNA:ssamme, joka tunnistaa toisen taudinkantajan ja kestää siltä mitä moninaisinta hilpeyteen verhottua vittuilua. Ja laittaa vielä takaisin samalla mitalla. Ellei tuplasti.

Jestas. Ei ole ihme, että tähän sukuun on vaikea saada jatkajia.

Muutoin koko pidennetty viikonloppu meni kerrassaan loistavasti. Yritin kovasti kuluttaa yksin aikaani aurinkoisilla rantaniityillä kameran kanssa lintuja jahdaten, mutta myönnän - välillä keskittyminen herpaantui ja päädyin vain istuskelemaan ruohikossa, katselemaan horisonttiin ja nauttimaan hiljaisuudesta. Rauha. Ihana rauha.

Eikä lainkaan ollut paha sekään aspekti, että pörräilin paikanpäällä nimenomaan Pökötillä, joka sai samalla paikallisen huoltoyhtiön huomiota osakseen. Kesähuolto pikkuvikojen korjauksineen maksoi 1700 kruunua. Muistaakseni jotain 120 euroa. Noin puolet siitä, mitä Suomessa. Tulipahan maksettua tuolla tavalla myös laivaliput. Ja siihen kun lisätään pari tankillista bensaa - tai pikemminkin niiden hinnanerotukset contra täkäläinen hintataso, niin perkele - taisin jäädä lomastani voitolle!

Eniten harmitti kuitenkin se, että vaikka sain korruptiolahjana käyttööni noin 2500 euron arvoisen bongariputken, niin siitä jäi puuttumaan 50 euron hintainen adapteri, jolla sen olisi voinut kiinnittää kameraani. Nytkin näkisitte mustavarisparven sijasta merimetsoja tai tukkakoskeloita.

Tuon viikonlopun kurkien ja kauriiden hiipimiskuvausten jälkeen alan ymmärtämään niitä metsästäjiä, jotka ovat vaihtaneet harrastuksensa eläinten ampumisesta eläinten kuvaamiseen. Tavallaan.

Tallinkin Star-aluksella on nähtävästi ilmainen WLAN. Ensimmäinen juhannuksen jälkeinen kosketus sivilisaatioon. Jeah!

Jostain virheistään pitäisi oppia. Tästä en.

Tällä kertaa pommi heräsi muovipussista hiukan yli vuorokaudessa.

Olisiko kellään myydä liekinheitintä?

Tänään soitin aika kalliin puhelun kun olin odottamassa raitiovaunua. Työasioissa, tietenkin. Puhelu jatkoi noin viisitoista minuuttia, jonka aikana nousin saapuvaan 3T-vaunuun ja istuskelin luuri korvalla matkustaessani Helsingin keskustan läpi.

Puhelusta havahduin reaalimaailmaan, kun näin lipuntarkastajan tutussa sinisessä univormussaan nousevan vaunuun. Ensimmäinen ajatus oli "heh heh, kukahan nyt jää kiikkiin..." ja sekuntia myöhemmin tuli ajatus: "...ai vittu. Mä en tainnut muistaa tilata lippua!".

Ja niinhän siinä kävi. Kahdeksankympin tarkistusmaksu makoilee nyt ilkkuen työpöydälläni. Minulle, joka aina tunnollisesti tilaa kännykkälipun - paitsi tänään, kun sille oli käyttöä juuri samaan aikaan alkuperäisen käyttötarkoituksensa mukaisesti.

Kuka sanoi, että mobiilipalvelut helpottavat elämää? Kertokaa hänelle, että kaveri on todennäköisesti oikeassa, mutta helvetti - että ne tekevät siitä elämästä myös kalliimman.

Kävin työn puitteissa tänään lähipostissa, kun eräässä risteyksessä idästä päin tullut auto tukki sen liikennesokeille vaikeahkon risteyksen. Kuljettaja sitten kuitenkin ajoi samalle pihalle kuin minä, jolloin en voinut vastustaa kiusausta:

- Onko rouva tullut kaukaakin tänne Helsinkiin?
- En mä oo...

Kaksi sekuntia meni, kun tajusi vihjeen.

Aamulla oli herätessä varsin kevyt olo. Ei ollut mitään krapulaa, eikä mitään sellaista. Päinvastoin. Levännyt, raikas olo joka vain parani sitä mukaa kun aamu ehti menemään edemmäksi.

Aamiaistakaan en ehtinyt syömään, koska se muuttui bloggaajien lounasklubiksi paikallisessa kebabbeeriassa. Siitä säntäsin kotiin, josta pari tuntia loikoiltuani oli pakko singahtaa pois. Tarkemmin sanottuna kiertelemään Lauttasaarta vesisateessa kameran kanssa. En muistanut lainkaan, kuinka kivaa on edes vähän viitsiä kierrellä luonnon äärellä. Ei Lauttasaari mikään viidakko nyt ole, mutta jotain kuitenkin.

Saldoksi tuli meriharakoita, joutsenia ja haahkapoikueita, joista yksi menetti jäsenen variksen hyökättyä eksyneen poikasen kimppuun. Ja rusakkopari. Ja yksinäinen fasaani.

Pitänee lähteä luontoretkelle vielä juhannuksen jälkeenkin.

Lauantai. Ihana lauantai. Vapaapäivä, jolloin aamulla saa oikeasti nukkua pitkään (klo 09:15 ylös) ja sen jälkeen rauhassa nauttia aamupalansa, miettien, mitä puuhaisi seuraavaksi.

Oikeasti oli tarkoitus lähteä Lauttasaareen tiedustelemaan ensi viikon kuvauspaikkoja, mutta kohtalo päätti toisin, ja heitti tieni Kaivopuistoon, missä oli MMAF:n järjestämä Helsinki Bike Show. Eli käytännössä rakenneltujen moottoripyörien näyttely. Siellä minä, joka halveksin kaikkia kaksipyöräisiä ja varsinkin niiden kuskeja, ihastelin kädentaitojen aikaansaannoksia ja pakko myöntää. Olihan ne aika hienoja.

Silti, viihdyn paremmin allani moottoritu rullalauta kuin fillari. Johtunee huonosta tasapainoaististani kenties, mutta ehkä pysyn autoilijana kesäisinkin. Ja tänään ensimmäistä kertaa tuli mieleen, että vaikka Pökö tulisikin myytyä, niin pitäisi hankkia silti taas joskus avoauto. BMW tai Audi tuli ensimmäisenä mieleen. Kumma kyllä.

Snobi.

Tosiasia kuitenkin taitaa olla, että jos seuraavan parin vuoden aikana jonkun auton hankin, on se Honda.

Nyt pitäisi keksiä äkkiä jotain säpinää illaksi.

Koska Mrs. K menetti kätensä toiminnan ikävän onnettomuuden kohdatessa, ei hän tänään kokannut kyyhkystä konjakkikastikkeessa. Sitävastoin minä kokkasin, Ms. A:n kanssa. Ja vaikka mitään kokkitutkintoa ei olekaan takataskussa, niin ihan hyvää tuli. Ehkä kastike oli vähän tiivistä tavaraa, mutta hyvää silti.

En vähään aikaan olekaan syönyt skotlantilaista kyyhkyä, espanjalaisen punaviinin kanssa. Tuli kieltämättä vähän snobi olo, mutta mitäpä ei ihminen tekisi tunteakseen palan ylellisyyttä. Sitäpaitsi en edes maksanut raaka-aineista mitään (ml. viini). Työn puolesta nääs.

Kaikkea sitä joutuu mies tekemään elääkseen. Huh tätä työn orjuutta.

Ämyreistä kuuluu Red Hot Chili Peppersin Snow, aurinko paistaa, on ihan kohta alkamassa ruuhka-aika, mutta siitä huolimatta kiireellä ei ole mitään merkitystä. Perseen alla on kunnollisella sivutuella varustettu penkki ja pään yläpuolella... - no siellä on vain avoin taivas.

Avoauto on ihQ.

Kuten aika moni tutuistani tietää, olen lähes poikkeuksetta maanantai-iltaisin Kallion suurimmassa, parhaimmassa ja vaativimmassa baarivisassa. Tässä urheilutapahtumassa tänään kysyttiin, mitkä olivat Neil Armstrongin ensimmäiset sanat hänen astuessaan kuun kamaralle.

Kyllä. Näinkin helppoja kysymyksiä joskus tulee. Mutta mitä muuta ne olisivat voineet olla?

- Vittu. Eihän täällä ole ketään!
- Hei tää hiekka tarttuu mun kengänpohjiin.
- Näihin tikkaisiin olis voinut tehdä vähän leveämmät askelmat.
- Jaahas. Mitäs mun pitikään tehdä seuraavaksi?
- Milloin voidaan lähteä takaisin kotiin?

Kotiintultaessa tuli huomattua taas, että kuten usein, niin pieni paine rakossa kasvaa aina kotiinpäin kävellessä. Ikinä ei tule oikein käytyä itse ravitsemusliikkeen (käykää itse paikassa, niin tiedätte, miksi) fasiliteeteissa, joten pieni kärvistely polvet ristissä kotihississä on oma maanantai-illan perinteensä.

Tänään ajattelin asioita kiirehtiäkseni avata vyön ja pari housujen ylintä nappia jo hississä. Hiljainen rappukäytävä, mikäs siinä. Ja sitäpaitsi tarve alkoi olla aika akuutti, joten en ollut varma edes vessaan ehtimisestä.

Hissi saavutti kotikerrokseni, avasin veräjän ja aloin näpräämään avaimia taskusta. Ennenkuin sain omani auki, aukesi naapurin ovi. Eikä naapurin ensimmäinen katse osunut taatusti silmiini.

Siinä se sitten taas meni. Yksi kesäinen viikonloppu vähemmän, jolloin olisi voinut ehtiä ehkä tekemään paljon muutakin kuin mitä pystyi. Olisi voinut ajella enemmän Pökötillä, olla enemmän auringossa (tai sitten ei - nytkin jo niskaa vähän kutittaa arvattavasti) ja tehdä jotain sellaisia kesäisiä asioita, mitä normaalitkin ihmiset.

Lauantaina kuitenkin tuli käytyä sambakarnevaaleissa. Ikinä en ole ollut, enkä oikein tajua vieläkään, että mikä ihmeen buumi siihen jengillä on. Hillitön määrä porukkaa katsomassa, kun jengi matelee pitkin esplanaadia. Ja anteeksi vain, mutta suurin osa sambailijoistakin näyttivät siltä, että olisivat karanneet jostain Drag-showsta.

No joo. En minä nyt noin töykeä ole. Olihan se jotenkin piristävä kokemus. Puvut olivat tavallaan ihan näyttäviä ja oli mukaan mahtunut pari piristävääkin ideaa, kuten jonkun sambakoulun Abba-nelikko.

Lauantai-ilta meni sitten osittain ruokaillessa meren rannalla. Osittain kotona ja sunnuntai meni siten, miten sunnuntait nyt yleensä menevät. Lööbaillen.

Huomenna alkaa uusi viikko. Sitten onkin jo melkein juhannus. Pitäisi muistaa vihdoin maksaa se lomamatka...

Hitto. Öiset retket Youtubeen pitäisi lopettaa. Oheisessa videossa on todennäköisesti maailman söpöin asia, joka pystyy nuolemaan omat pallinsa.

Oli mielessä varsin hyviä ja analyyttisiä ajatuksia amerikkalaisuudesta, sikäläisestä kulttuurista ja sen vaikutuksesta maailmanlaajuisesti, mutta kun istuin tähän kirjoittamaan niitä ylös, katosivat ne kaikki ajatuksista kuin pieru saharaan.

Aamulla jos heräisi ajoissa, voisi lähteä puoliltapäivin katselemaan sambaajia.

Joskus on ihan ok olla vähän lapsellinen. Joskus taas ei ja kokeilla vähän airsoftia. Kun se nyt tuppaa töitäkin liippaamaan melko läheltä, niin tuntuu vähän siltä, että siitä pitäisi olla kiinnostunut. Tai sitten vain selittelen sillä itselleni (ja muille), miksi jaksaa näin vanhana juoksennella hiki hatussa ampumassa toisia päähän. Ja joskus vähän muihinkin ruumiinosiin.

Ihan kivaahan se on. Tosin valtaosa hauskuudesta on ihan kavereiden kanssa ajanviettoa. Tänäänkin oli vallan mukavaa viettää iltaa ulkona aurinkoisella säällä ja saada siinä ohessa vähän liikuntaakin.

Jotenkin sekava päivä taas, vaikka maanantain karkeloista on kulunut jo useampikin maksaa kuluttava vuorokausi. Ei sillä, että alkoholilla olisi ollut jotain syytä tapahtumiin, mutta ehkä se on se helle, joka taas näin vaikuttaa. Onneksi nykyinen työpiste sijaitsee ihan ihkaoikean ilmastoinnin lähettyvillä. Ei vanhassa paikassakaan koskaan kuuma ollut, mutta tiedättekös - se olikin lähempänä perunakellaria kuin oikeaa toimistoa.

Kuten kuvastakin jotkut huomaavat, niin tuli käytyä kääntymässä luonnon helmassa. Linnut ovat kovaa vauhtia kasvattamassa poikasia. Haahkat vetävät perässään melkoisia poikueita, tukkakoskelot myös ja lokit - niillä niitä rääpäleitä vasta onkin. Miten sitä onkin pärjännyt niin kauan ilman merielämää. Eikä sitä nähdäkseen tarvitsisi edes mennä kovin kauas.

Tosin ne jo mainitut lokit vain tuppaavat olemaan vähän aggressiivisia. Tällä kertaa pommi osui Neiti M:n päähän.

Kuviakin olisi. Mutten julkaise.

Eilinen taisi olla maanantai, joka meni melko nopeasti - ja päättyi saunomiseen & pokeriin Vallilassa, sekä satunnaiseen baareiluun Töölössä. Seurueen saldoksi taisi tulla useampia varoituksia, muutama porttikielto ja noin neljä miljoonaa kaloria alkoholiannosten muodossa. Mikäpä parempi tapa viettää polttareita, kun jää vähän kerrottavaakin jälkipolville. Oppipahan Samikin, että mikään ei pysy salassa. Ainakaan jos aikoo mennä naimisiin muka sillai hissuksiin.

Aamu olikin sitten ihan eri iloisuusastetta. Yrittäkää itse mennä hammaslääkäriin krapulassa, niin tiedätte, mitä sana "epämukavuus" on.

Faija sai tänään synttärilahjansa etuajassa. Jossain Loviisan suunnalla on nyt armeijan polkupyörä n:o 44 ostettuna sotaveteraanien huutokaupasta. Ja käpy fillaroimassa sillä aina silloin kun sattuu kotisuomessa olemaan.

Päätä särkee edelleen. Miten voikin olla näin massiivinen krapula niin vähästä juomisesta. Olen tulossa vanhaksi.

Sitähän se tietysti on.

Nelonen on nyt sitten esittänyt aloitusjaksonsa uudesta paritussarjasta Sinkkuäidille Sulhanen. Ohjelman nimen kanssa ei ole paljoa käytetty mielikuvitusta, mutta kertoohan se kaiken valmiiksi pureksittuna. Onko tämä nyt ihme, kun koko konsepti on kehitetty vastaiskuna Maikkarin Maajussille Morsian -sarjalle. Ei myöskään liene kovin suuri yllätys, että sarjassa ei paljoa niitä rumia ja/tai ylipainoisia äitejä näy. Ruutuun on valittu ihan hyvännäköisiä äitejä. Kuten joku ämerikkäläinen setä sanoisi, MILF:ejä.

Eipä sinänsä. Idea ohjelmassahan on ihan jees. Otetaan muutama ihminen, yritetään sekoittaa heitä muutamaan muuhun ja kuvataan koko juttu. Hetkinen... konseptihan on tuttu... Ai niin. Ideaahan on käytetty jo noin ziljoonassa muussakin ohjelmassa.

Koska tämä nyt eroaa vain sillä, että ruudussa vilahtelee simpsakan näköisiä äiti-ihmisiä, niin perehdytään niihin. Muistutan vielä, että näistä viidestä eri ehdokkaasta, vain kolme eniten vastauksia saanutta pääsee "jatkoon", eli takuuvarman hittiohjelmasarjan "tähdeksi". Kaksi muuta varmaan jäävät jatkoille ruikuttamaan saamiensa sähköpostien kanssa. Odotettavissa on siis kansimateriaalia Seiskaan pitkäksi aikaa.

Anna. Varsin perustädin näköinen ja kuuloinen, suomenruotsalainen 34 vuotias, yhden tyttären äiti. Markkina-arvo on taivaissa kivan huvudstadsbladet-murteen ja ammatin vuoksi. Kaikkihan me tiedämme, että lentoemännät ovat kuuminta hottia. Jos Anna ei saa kirjeryöppyä, en enää ikinä lennä Finnairilla.

Elisa. Ei kaikkien kanssa, nyt ja aina, vaan ihan kolmen tyttären 28v. äiti Espoosta. Paitsi että kolme lasta pelottaa kaikkia lisääntymiskykyisiä ei-jehovantodistajia, niin Espoolaisuus on ehkä sitäkin suurempi pelote. Mielestäni ehdottomasti äideistä se, joka jää ruudun ulkopuolelle.

Reetta. Oma suosikkini. Yhden tyttären 32 vee äitee Hämeenlinnasta. Jää varmasti vähän Annan ja Teijan jalkoihin, mutta klaaraa kevyesti kolmossijalle lopullisessa vastausten määrässä. On vähän Hanna Partasen näköä ja ketäpä ei sellainen viehättäisi? Niin. Ja sitäpaitsi tämä yksilö harrastaa ampumista. Iso plus. Alkaa pikkuhiljaa mietityttämään, jos itsekin vastaisi. Sen verran laatupakettia olisi nyt tarjolla.

Teija. Ihan hillitön 27-vuotias pimu Raisiosta, jolla yksi lapsi. Ei hetkenkään epäilystä, ettei tämä täti ole yksi niistä kolmesta, jonka epätoiv.... hallittua ja säännöllistä seuraelämää tulemme seuraamaan ensi syksynä televisiosta. median kautta poimittua markkina-arvoa vähentänee vähän melko vaatimaton urakehityksen paikka, mutta luulen tästä maasta löytyvän sen verran jengiä, joka kokee tämän äiteen tavoiteltavaksi. Takuuvarma vastausennätyksen haltija.

Tuire. Tasan 3,5 vuosikymmentä elänyt mamma Halikosta. Lapsikatraan kanssa melko varmasti hylkykamaa tämän ohjelmaformaatin kanssa, mutta voi kiriä mustana hevosena vähän vanhempien miesehdokkaiden ykkösehdokkaaksi. Tuskin kuitenkaan.