huhtikuu 2007 Archives
Koska olen äärettömän eläinrakas ja kaikkea, niin ajattelin jakaa vapun kunniaksi pienen esimerkin siitä jos ajattelee liian optimistisesti.
Hyvää vappua!
Tänään oli jo paljon parempi ilta. Hyvää ruokaa ja vielä parempaa seuraa aina pikkutunneille asti.
Eilinen vähän mietityttää ja ilmeisesti se herättää jollain tavalla kiinnostusta tämän bloginkin kautta. En tapauksesta kerro sen enempää, mutta itse väkivallan konseptista kyllä. Muistaakseni olen aiheesta joskus aiemminkin avautunut, joten sallinette nyt pienen toiston.
Eli kun puhutaan väkivallasta, on omasta mielestäni tärkeä muistaa, että väkivalta on aina väkivaltaa. On sitten kyse toisen yksittäisen ihmisen fyysisestä loukkaamisesta tai kansakuntien välisen sodan varjolla tehdyistä teoista. Väkivallassa itsessään ei ole harmaata aluetta, ainoastaan sen syissä on.
Kun mietitään väkivaltaa itse toimenpiteenä, se saa varsin vahvoja, ellei jopa brutaaleja mielleyhtymiä. Kun mietitään sitä voimankäyttövälineenä, se tuntuu joidenkin mielestä alistavalta, pelottavalta, ellei jopa totalitääriseltä tavalta ratkaista asioita.
Vaikka mielestäni maailmassa on vain muutamia asioita, jotka ovat pyhempiä kuin ihmisen henkilökohtaisen koskemattomuuden kunnioittaminen, on väkivalta mielestäni välttämätön osa ihmisluonnetta ja erityisesti ihmiskunnan kanssakäymistä. Sodankäynti on ehkä äärimmäinen muoto väkivallasta, mutta helposti unohdetaan, että vaikka itse toimenpide on massiivinen ja tavallaan epäinhimillinen, on se vain politiikan jatke. Esimerkiksi raivopäissään nakkikioskilla tehty tappo on taas toisaalta varsin inhimillinen (voiko joku sanoa, että raivon tunne ja sen purkautuminen ei ole inhimillistä?) reaktio, mutta tällöin kyse on taas yksittäisestä teosta, jonka perusteet löytyvät ihan muualta kuin järjestelmällisestä, kiistanalaisten moraali- ja etiikkakäsitysten ohjailemasta väkivaltakoneistosta.
Samalla tavalla väkivalta on välttämätön osa yhteiskunnan voimarakenteita. On mukava ajatella, että eläisimme utopiassa, mutta näin ei valitettavasti ole. Aina on niitä, joille järkipuhe (vrt. politiikka) ei tehoa ja tällöin yhteiskunnan järjestäytynyt organisaatio joutuu käyttämään myös voimakeinoja - joka on vain poliittisesti korrekti termi väkivallalle. Siiinä, pamputtaako hippi poliisia vai poliisi hippiä, ei ole teknisesti mitään eroa, mutta yhteiskunnan rakenteiden kannalta sillä on varsin paljon merkitystä.
Syyt kuitenkin merkitsevät enemmän kuin itse rakenteet. Ennakkoasetelmassa suurin osa kansakunnan harmaasta massasta pitävät automaattisesti poliisia hakkaamassa hippiä paljon hyväksyttävämpänä kuin toisinpäin, mutta entäs jos hippi hakkaisikin poliisia, koska poliisi on kamapäissään juuri yrittänyt tappaa hipin?
Tällä kaikella jaarituksella yritin varmaan sanoa jotain kun tämän 20 minuuttia sitten aloitin, mutta pohjimmiltani siis tarkoitan sitä, että kaikella on oma merkityksensä. Väkivalta on väkivaltaa, kätkemme sen minkä sermin taakse tahansa, mutta joskus se on vain välttämätöntä.
Jep. Taisin saada pahoinpitelysyytteen. Ikinä ei ole sellaista ollutkaan.
Noh. Kerta se on ensimmäinenkin.
Oli taas varsin mukavaa viettää kaveriporukassa vähän iltaa pelaillen Level7:ssa. Paikalla oli 20-30 ihmistä, juotavaa ja hauskanpitoa kolmisen tuntia, jonka jälkeen muutama olut Teerenpelissä.
Ei paha tapa viettää torstai-iltaa, mutta nyt on sen verran väsynyt olo, ettei jaksaisi tehdä yhtään mitään.
Tosin ei kiinnostaisi mennä nukkumaankaan. Saa nähdä, milloin iskee pakko.
Töissä on joskus tylsää.
Tänään olen hymyillyt:
- Stella Artois´lle
- sille, että maailmassa (tarkemmin sanottuna Itävallassa) on paikka nimeltä Zwölfaxing
- ajatukselle tytöstä, jolla oli siniset piilolinssit
- ajatukselle tytöstä, jolla oli siniset luomusilmät
- ajatukselle tytöstä, jolla oli koira
- sille huhulle, että minulla olisi joku erityinen maine naisten keskuudessa
- pelmeneille
Tänään olen ollut huolissani:
- siitä, että joku kenties joskus huomaa, että olen täysin epäpätevä kaikkeen, mitä teen
Loppujenlopuksi, tästä kaikesta voisi tehdä johtopäätöksen siitä, että hymyilen aika paljon naisten ansiosta.
Kehitän itselleni hyvää vauhtia taas pientä vitutuksenpoikasta ja mikä parasta, se ei ole riippuvainen edes työtilanteesta tai muusta normaalista (ml. naisten logiikka).
Enemmänkin tämä ottaa tulta kaikesta vastaantulevasta, joka hiukankin ärsyttää. Kategoriaan kuuluu television typerät "dokumentit", liikenteessä hidastelevat mummot, liian nopeasti homehtuvat ruisleivät, palveluyritysten tarjoaman palvelun puute ja niin edelleen. Viimeinen tiltti oli, kun kotiintultuani huomasin siivoojien mokanneen taas monet pienet asiat. Hitto, kun osaavaa palvelusväkeä on niin vaikea löytää.
Vaikka viime viikonloppu oli monilta osin äärettömän hieno ja palkitseva, niin samalla se ei paikannut sitä univelkaa, minkä normaalisti voin nollata viikonloppuisin. Osaltaan tämä lievä väsymystila vain ruokkii tätä olotilaa. Paranisi varmaan, jos vain menisin sänkyyn nukkumaan, mutta kun en oikein ehdi/viitsi/jaksa.
Ihan oikeasti haluaisin nyt tehdä jotain vaatimatonta. Istuskella mielenkiintoisten ihmisten kanssa jossain ulkoilmassa tai hiljaisessa kahvilassa, molottaa yhdentekevistä ja typeristä asioista. Kiistellä ja kehitellä ideoita. Keksiä tekemistä kesän viikonlopuilla. Tehdä suunnitelmia ja nauraa niiden typeryydelle.
...mikä viikonloppu. Meni kuin hujauksessa.
Heti ensimmäisenä tänä aamuna, kun uni alkoi väistyä tiedostamisen tieltä, selvisi nopeasti pienet vatsaongelmat. Tuota vatsatautia kuulemma on ollut liikenteessä.
Tiedättekö, kun vatsa on niin löysällä, ettei uskalla edes pieraista, ettei tule paskat housuun?
No. Se on aika realistinen uhkakuva.
Tänään maanantaiporukan keskuudessa heräsi sattuneesta syystä pieni dialogi, jossa sivuttiin ravihevosia. Tiedättekös, niitä ylihormonoituja kauramoottoreita, jotka juoksevat mahdollisimman epäluonnollisella tavalla hiekkarataa ympäri hassunnäköisen auton perässä. Keskustelussa myös tuli yksimielinen huomio siitä, että juuri ravihevoset ovat niitä lemmikki- ja hyötyeläimien yksilöitä, jotka poikkeuksetta nimetään hassusti, kuten Super Fling, Better Better Best, Last Love Song tai Obelix Laukko.
Joku siinä sitten sanoi, että eikös nykypäivänä noiden, hiukan vanhanaikaisen seurapelin edustajien, pitäisi ottaa sitten nimet sen mukaan, että ne ihan sattumanvaraisestikin osuisivat ihmisen eteen mahdollisimman usein. "Niinkuin esimerkiksi google-hakusanoina".
No siinä olisikin jotain kuunneltavaa, kun vuoden 2011 Kuninkuusraveissa kuuluttaja vetää finaalissa kurkku suorana:
...Ja sieltä tulee Märkä Pillu ja ohittaa Suihinoton! Mutta nyt takakaarteessa hyvin juoksunsa aloittanut Kirkan Kyrpä laukkaa!!!...
Ai jumalauta. Hevosurheilu tosiaankin saisi ihan uusia faneja. Tai ainakin kesäkauden urheiluruudut jouduttaisiin merkitsemään K-18 varoituksin.
Raaputin tuossa, ties mistä syystä, päätäni ja muistin samantien erään kesän vitsauksista.
Se on nimittäin tuo meikäläisen tukkamuoti, joka helposti tuppaa aiheuttamaan päänahan palamisia vähänkin pidemmän aikaa ulkona oltua. Tällä kertaa siihen riitti kolme tuntia ja nyt päässä tuntuu tutunoloista kutinaa.
Tänään on ollut suhteellisen hyvä päivä. Aamulla meni nukkuminen vähän pitempään kuin olin suunnitellut, joten jäin aamupäiväksi kotiin tekemään suunniteltuja pikkuhommia. Iltapäivästä oli sitten luvassa elokuvaa ihan töiden puolesta, kun kävin katsomassa Shooter -leffan. Ihan pätevä toimintaleffa, vaikkakin ennalta-arvattava. Mutta niinhän ne kaikki Hollywood-elokuvat.
"Töiden" jälkeen tuli käytyä tutustumassa (minulle) uuteen ravintolaan, Virgin Oil Companyyn. Ensivaikutelma oli suorastaan kamala, kun huomasin kävelleeni sisään S-ryhmän ketjuravintolaan. Kun palvelu oli varsin - hmm - huomaamatonta, niin ensivaikutelma vain paheni. Sitten kun ruoka vihdoin saapui pöytään, kaikki tuntui korjautuvan samantein. Erittäin loistava pihvi, eikä edes mitenkään erityisen kallis. Suosittelen.
Julkisin välinein suoritetulla kotimatkalla tuli Hakaniemen kohdalla kuultua huuto raitiovaunun takaosasta:
- Lipuntarkastajat!
En ikinä ole nähnyt niin suurta joukkopakoa raitiovaunusta, kun silloin. Sekuntia aiemmin, kahdesta takimmaisesta ovesta oli valmistautumassa ulostumaan ehkä neljä ihmistä. Kun huuto kuului, oli ovilla ulos menemässä ehkä kaksikymmentä.
Lipuntarkastajat heti ovella ilmoittivat, että myös ulos menevien matkaliput tarkistetaan. Tunnelma suorastaan romahti kun äsken ihan rauhassa matkaatekevien naamat alkoivat räksyttämään ihan juuri lähtevästä bussista ja tarpeesta nousta juuri sillä pysäkillä mitä pikimmiten pois. Mikään selitys ei auttanut.
Neljä tarkastajaa kirjoittelivat seuraavan neljän pysäkinvälin ajan sakkoja.
Työmatkakävelyni kulkee lastentarhan ohitse. Tänään kuultua aidan takaa:
- Ollaan pusuhippaa!
- Joo!
- JOO!!!
Kaiken flunssassa makaamisen jälkeen oli oikeastaan erittäin mukava päästä taas pois omalta kämpältä, vaikka vaihtoehtona olikin vain lähteä työpaikalle kuvailemaan uhr... malliksi lupautunutta kaveria.
Lopputulos olikin sitten sellaista, mihin olen varsin tyytyväinen. Ohessa on tuollainen pikkukuva, Flickrissä on taas vähän parempi esimerkki.
Tuo ajatus vanhan kuvan kaltaisesta tuotoksesta kuuluu tähän kämppäni seinien koristelemisprojektiin. Tarkoitus kun olisi kuvata sellainen 1920-luvun meininkiä huokuva kuvasarja, josta pitäisi sitten teettää tietenkin sopivankokoiset taulut.
Alan taas pikkuhiljaa saada elämänrytmistä kiinni. Nukkuminen on tuntunut melkein lomalta. Tai - no. Ei oikeastaan, mutta se on tavallaan ainoana mökkihöperyyden estämismuotona ollut ainoa asia, joka on pelastanut nämä päivät katastrofin aineksilta. Muutoin onkin ollut paitsi aktiivista flunssaa, flunssasta toipumista tai muutoin niin heikoa fiilistä, ettei mitään ulkoilmailua ole voinut ajatellakaan. Huomenna pitäisi kai mennä salille, mutten taida jaksaa.
Nyt olen sitten vihdoin valittanut flunssasta tarpeeksi.
Tajusin juuri, että mikä tässä pidennetyssä viikonlopussa on ollut (ainoa) hyvä puoli.
Ehdottomasti se, että olen pystynyt nollaamaan melkein totaalisesti univelkani. Nukun sellaiset kymmenen tuntia yössä ja loikoilen vielä pitkään aamulla herättyäni. Ilman mitään kiirettä. Ainoastaan pitää välillä töräyttää smegmat liikkeelle nenäonteloista, ettei tukehtumiskuolema yllätä sängyssä.
Jee. Nyt taas nukkumaan.
Herrasmiesbloggaajan kirjoitus sai vähän ajattelemaan ja kun kerran ajattelua näin sunnuntai-iltana vaaditaan, niin samantien sen voi purkaa bloggaamiseksikin. Tosin yliarvostamani ajatuksenjuoksu on tällä hetkellä vähän heikossa kunnossa, kun hengittäminen tuntuu suunnilleen samalta kuin palavan napalmin nuuskaaminen.
Eli kyse on vähän naisystävien arvostamisesta ja sellaisesta tavallaan omituisesta suhtautumisesta tasa-arvoiseen kaverisuhteeseen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Siis sinänsä tasa-arvoisen, ettei kumpikaan saa suhteesta yhtään sen enempää kuin toinen. Eihän siinä sen kummempaa ihmeteltävää omasta mielestäni ole, mutta useinmiten olen törmännyt siihen harhaluuloon, että jos liikun ulkona jonkun vapaan naisihmisen kanssa, niin jopa minut tuntevat ihmiset luulevat minun...:
a) seurustelevan naisen kanssa
b) paneskelevan naisen kanssa
Kuten edellä mainitsemani kanssauros myös omalta kohdaltaan mainitsi, on näiden naisten kanssa joitakin poikkeuksia lukuunottamatta sellaista pientä kipinää. Tuskin koskaan sellaista, joka oikeasti johtaisi mihinkään vakavampaan, mutta joka kuitenkin kovin stimuloi aivokuorta sellaisella pienellä säpinällä. Tiedättekös? Sellainen flirttailusta pidemmälle viety aste, jossa on vähän sellaista fyysistäkin kontaktia.
Ja kaiken tuon lopputuloksena on, että vaikka ihan hyvin tietää satakymmenprosenttisesti, ettei heidän kanssaan tule koskaan mitään syvempää suhdetta olemaan, niin heitä osaa arvostaa ihan kympillä. Osittain varmasti silti, että he tuovat sitä hetkellistä lohtua yksinäisiin iltoihin tai pystyvät osaltaan antamaan sitä naispuolista vastakaikua päivittäisiin rutiineihin. Silti luulen, että jos menisi hommissa yhtään sen pidemmälle, niin näissä suhteissa jokin menisi rikki. Siinä missä satunnaisseksissäkin antaa itsestään sen pienen palasen loppuelämän ajaksi, ei se pala ole enää kovin pieni kun kysymyksessä on pitkään tuntemani ihminen.
Mutta toisaalta. Joskus pitää ottaa riski - ja kuten kokemus osoittaa, se on joskus kannattanutkin. Tai sitten se orgasminhuuruinen jälkihöyry on jäänyt päälle ikuisiksi ajoiksi.
Kuumeisena ei saisi katsella yleisradion ohjelmia. Silmään ja erityisesti korvaan osui Postimies Pate, jonka tunnusmusiikki soi nyt päässä ihan liian voimakkaasti.
Tätä ei oikeasti kestä järjissään. Auttakaa!
Tänään se sitten taitaa tulla, nimittäin se flunssa. Tai joku kaikilla muilla jo kiertänyt sairaus.
Olenkin vähän jo ihmetellyt, että koko talvi on kulunut hyvin ilman mitään nenänjuoksuja, kuumeita tai muita sellaisia. Johtuiko sitten aktiivikuntoilun lisäämästä vastustuskyvystä vaiko vain stressatun ruumiin poltteesta, mutta mikään sairaus ei tuntunut jäävän kiinni tähän kroppaan.
Nyt on kuitenkin tuo kurkku sen verran mukavalla mallilla, että on ihme, jos pääsiäinen ei mene vähän sairastellessa.
Tosin taitaa olla aikakin. Johan siinä nousee neste päähän jos kuvittelee jotenkin olevansa erikoinen.
Tunnen suurta hetkittäistä sympatiaa niitä Kankkusia, Salosia, sun muita kohtaan, jotka ovat pyyhältäneet "siviilissä" poliisin tutkaan ja saaneet suomalaiseen tapaan järkyttävät sakot. Ammattirallikuskeja kun ovat.
En siksi, että ansaitsisin ihan yhtä paljoa, vaan siksi, että ajan kuin sellainen.
No. Kevät on kuitenkin tullut. (I)hanaa.
Kaikille, jotka asuvat yhtä vittumaisten ihmisten kanssa kuin mitä minä olen, on tässä muistutus. Tänään on sitten aprillipäivä, joten älkää uskoko kaikkea, mitä luette, näette tai kuulette.
Ensimmäinen päivän pila löytyi nasevasti irc-galleriasta. Kuulemma palvelu on myyty ruotsiin ja muuttuu ruotsinkieliseksi.
