On ollut tosiaan vähän kiirettä viime aikoina ja osa ajasta on tullut vietettyä tien päällä. Itseasiassa ihan liikaa. Autokin on mennyt niin paskaiseksi, että eilen illalla piti Nurmijärven kohdalla nousta autosta ja käydä hankaamassa ajolamput puhtaaksi fleecetakin hihaan, kun tuntui valoteho loppuneen autosta. Kummasti tuli candelaa lisää tienpintaan kun hankasi sen kuivan rapakerroksen irti.
Muuten onkin mennyt ihan mellevästi. Mitä nyt vähän kiire vaivaa, mutta elämä hymyilee. Ainakin suurimmilta osin. Olen tavallaan viime päivien aikana jonkinlaisen ikäkriisin kourissa, kun toisaalla olen joutunut hillitsemään itseäni väkivalloin, etten hermostuisi alle parikymppisen perusblondin sekoiluihin, mutta toisaalta olen hämmästellyt eräiden ihmisten tietynlaista kypsyyttä. Tavallaan tuli molemmista aika vanha olo, mutta hei - ikä on vähän sellainen seikka, että se vaan lisääntyy mitä vanhemmaksi tulee.
Löysin viikonloppuna muutamia hyviä kirjoja, joista yksi on venäjäksi. Jotenkin tuli taas typerä fiilis, kun aloin tutkimaan mahdollisuuksia sen kääntämiseksi ja painattamiseksi suomalaisia markkinoita varten. Ehkä ajattelen vähän liikaa työasioita. Pitäisi olla vaan tyytyväinen ihan olemassaoleviin systeemeihin ja keskittyä enemmän niihin kuin kehittää koko ajan uutta.
Nyt pitää varmaankin mennä nukkumaan ajoissa ja keskittyä varsin mielenkiintoiseen kirjaan. Ja ei - se ei ole Susan Kurosen kirjoittama.
Hei, mä voin kääntää sen! ;) Tai ainakin leikkiä kääntäjää...
Hei voisit kyl käydä hankkimassa sen Kuroskan opuksen - mä luotan et sun itsetunto kestäis tän ostohomman, toisin kun mun - koska siitä tulis varmasti ihaan mahtava juomapeli! Get the book, I'll buy the wine. ;)