Pitkästä aikaa kävi mielessä tänään ihan aikuisten oikean vakavasti, että jos vain lopettaisi työt. Haistattaisi paskat ja toivottaisi vetovastuun ihan jollekkin muulle. Kyllähän joku muukin sen osaa, kunhan vähän opettelee ja pitää huolta kaikista muista ennen itseään.
Alkaa olla burnoutti lähellä. Välillä tulee tosin hyviäkin hetkiä, kun kaikki luonnistuu ihan kympillä ja olo on kuin maailman valtiaalla. Puhe toimii, naama jauhaa ja tilille putoilee uusia "raha" -nimikkeen alla kulkevia yksiköitä, jotka kuitenkin valuvat jonnekkin muualle.
Silti siellä jossain pohjimmiltaan ei jaksaisi oikeasti yhtään enempää. Ihmekös tuo, näillä työmäärillä. Olen tuossa laittanut huvikseni ylös arvioidut työtuntini tämän kuun aikana (josta on poistettu tietenkin vapaa-aikana tehdyt pohtimiset/suunnittelut/soittelut ja kotona tehdyt sähköpostien lähettelyt yms.) ja lopputulos oli, huominen 28. päivä normaaliksi arvioituna, että viisari ylitti 240 tuntia.
Niille, jotka ovat matematiikkahaasteellisia, niin se tekee 8,5 tuntia joka vitun päivä tässä kuussa. Lauantait, sunnuntait, pyhäpäivät ja kaikki v-tun kissanristiäispäivät mukaanluettuna.
Lohduttomuus iskee viimeistään siinä vaiheessa kun ajattelee, että vielä 30 vuotta tätä. Suurempi lohduttomuus iskee, kun huomaa ääliönä pelkäävänsä, että ei sittenkään seuraavaa 30 vuotta tätä, kun isärasismi käy viisikymppisenä kimppuun.
Sitten huomaa olevansa helvetin kateellinen eläkeputkeen päässeelle ikärasismin uhrille, joka kaikesta huolimatta pärjää, eikä sen tarvitse kestää paskaa enää mistään muualta kuin verottajalta, vanhustenhoidolta ja viikatemieheltä.
Aivan totta, työttömyyseläkkeellä on kivaa. Ei enää pelkotiloja. Tekisi vain mieli tehdä joskus jotakin hanttityötä (kuten istua kaupan tai kipsan kassalla joulupäivänä), mutta ei uskalla sitäkään. Keksivät vielä, että on työllistetty, ja katkaisevat koko eläkkeen.
Hupaisa lapsus, ikärasismi eikä iSä... :-) Mutta Metelle piti sanomani, että onhan työttömyyseläkeläisilläkin oikeus johonkin hanttihommapalkkamäärään kuussa ilman että itse eläke siitä kärsii. Ellei sitten ole 500 päivän putkessa vasta odottamassa sitä maagista 60 vuotta tms.
Kannattaa melkein ottaa varovasti sen työn kanssa. Burnout nappasi meidän firmasta myyntipäällikön kolme vuotta sitten, eikä kaveri pysty vieläkään tekemään muuta kuin ulkoiluttamaan koiraa ja makaamaan sohvalla. On mennyt jo talo ja auto, pian kai vaimokin. Koeta siinä nyt parantua, saatana.
NIIN. Kannattaa miettiä.
Että onko pakko vetää burnouttiin asti. Tai oottaa eläkeikää että voi nauttia elämästä.
Elämä on valintoja.
Tää hyppäsi pois kiireestä - ei voi sanoa etteikö voisi suositella! Mutta täällä maalla elämä näyttäytyykin niin kovin erilaisena - vaikka ei olisi just uraputkessa, ei silti välttämättä ole syrjäytynyt...