Tämäniltaiset kuvauskokeilut saivat taas kuvauskuumeen ihan uusiin lukemiin. Nyt olisi kova hinku taas rynnätä takaisin kameran ääreen sopivien mallien kanssa. En ole kuvannut ihmiskuvia pitkään, pitkään aikaan satunnaisia kohtaamisia lukuunottamatta.
Ei olisi ketään vapaaehtoista, joka haluaisi hyviä kuvia itsestään? Mielellään naisia, kun te ootte niin paljon nätimpiä ja siten mukavampia kuvattavia.
Mallit on aina se vaikein juttu. Siis saada niitä studioon.
Eikä sitä nyt viitsisi hymyään jokaisen blogaajan kameran edessa väläytellä. Tosin minähän olen jo kokenut malli!
Ystäväni otti minusta erään kerran aivan uskomattoman hienon nakukuvan. Vieläkin keljuttaa, että annoin sen silloiselle siipalle lahjaksi ja se porsas vei sen eron myötä mukanaan.
Oliko toi varovainen kysymys, että ollaanko otettu toisistamme myös nakukuvia? Ei olla. Kiitos vaan.
Mä olen tykästynyt mustavalkokuviin... itse kehitettyihin sellasiin! Valokuvaaminen on kieltämättä kivaa puuhaa...
Tsekidauta meilisi