
Voi helvetti, että olikin kylmä tänään. Luojan kiitos, uudessa toimitilassa (josta jaksan jauhaa loputtomiin saakka, koska työ- tai yksityiselämässäni ei ole mitään muuta uutta) on toimiva lämmitys ja jopa ilmastointi.
Aamulla tuli mentyä myöhemmin töihin, kun aamulla jumahdin murojen kanssa katsomaan Witchbladen. Paska leffa, mutta on kuulemma vain pilotti televisiosarjaan ja sehän näkyy.
Tänään tuli kokeiltua kuitenkin taas tuota studiokuvaamista. Ihan loistavaa harjoitusta, varsinkin kuin Neiti X (lausutaan neiti-ex) sattumalta tuli vapaaehtoisena kameran eteen. Tuli taas muistutettua itseään, kuinka aina on ollut ihan hulluna kauniisiin silmiin (joista niistäkin jaksan jauhaa loputtomiin itseäni toistaen). Naisten rinnat tai takamus ja niiden koko on ihan sivuseikka, kunhan silmissä on vain sitä jotakin.
Olen kyllä tuohon silmäasiaan liittyen aivan samaa mieltä. Vaikka kroppa ja kaikki muu olisi kuinka huomiota herättävä ja puoleensavetävä ja houkutteleva ja niin edelleen, jos silmissä ei ole sitä jotain, ei tarvitse vaivata päätään hetkeä kauempaa.
Hänellä on tosiaan kauniit silmät. Hymyilevät. :)