Tämä on taas niitä absoluuttista nollapistettä hipovia iltoja, jolloin huomasin käveleväni illalla kotiin pukeutuneena paksuun takkiin jonka karvakaulushupun olin vetänyt muutenkin pipon verhoaman pään suojaksi. Ennenpitkää vilkas lantion vispaus kostautui ja päätin niinsanotusti päästää leijan sopivan hiljaisessa kohtaa kävelyreittiäni jossa luulin olevani yksin. Sijainti oli pienen polun varrella, joka oli hiukan sivussa varsinaisista jalkakäytävistä, eli juuri sopiva hiljaisen kuoleman esiinmarssille.
En sitten tiedä, oliko syy kenties tiukan pakkasen vaiko pitkään jatkuneen intensiivisen treenin, mutta pakarani olivat selvästi piukentuneet ja hiljaiseksi puhallukseksi tarkoitettu suoritus kuulostikin rottweilerin hampaissa olevalta vinkulelulta.
Noin 1,5 sekuntia myöhemmin minut ohitti oikealta puolitoistametrinen tytöntyllerö pitäen selvän hajuraon. Tyttö katseli ihan muualle, mutta hihnan päässä oleva pieni terrieri oli varsin innostunut.
Saatanan huopatossuilijat. Löntystelisivät äänekkäästi kuten muutkin ihmiset.
Leave a comment