Olen aina paasannut ympärilläni oleville ihmisille siitä, että on vaikea elää ilman sähköpostia. Kun mac-rakkaani airport ei löydä wlan-signaalia, tuntuu se vähän siltä, kuin maailma tuuttaisi varattua.
Tänään minua muistutettiin siitä, että huomattavasti arkipäiväisempiäkin riippuvuuksia on, kuten kännykkä. Iltapäivällä kännykkäni meni mukavasti rikkijumiin. Kun joku soitti siihen, en kuullut pätkääkään toisesta päästä ääntä. Kun itse soitin sillä muualle, ei siellä kuultu minua - vaan jotain staattista vinkunaa. Kun puhelin on minulle tärkeä työkalu, on varsin stressaavaa elää ilman sitä. Varsinkin kun työpuheluita tulee luuriin 5-6 kpl tunnissa ja yhteenkään ei voi vastata tietäen, ettei se kuitenkaan hyödytä mitään.
Roudasin itseni sitten myyjäliikkeeseen tarkoituksena jättää vanha puhelin huoltoon ja ostaa kakkospuhelin vastaavan välttämiseksi tulevaisuudessa. Liikkeessä sitten kerrottiin hyppyritukkaisten myyjäihmisten toimesta, ettei heitä oikeastaan edes kiinnosta ja ohjattiin menemään Nokian Flagship Storeen Aleksanterinkatu 46:een.
Jälleen kerran nähtiin, että en tiedä mitään maailman tapahtumista. Aleksillekkin oli tullut tuollainen liike, enkä ollut sitä edes huomannut. Kävin viemässä vanhan huoltoon ja ostamassa toisesta liikkeestä uuden puhelimen (joka on söpö ja siinä on iso näyttö). Sen jälkeen kävelin takaisin Nokiastoreen hakemaan sinne unohtuneen piponi, jolloin myyjätyttö säpsähti jo miettien, mitä siellä toista kertaa tein. Vierailin pipon kanssa sitten Kokkipuodissa, jossa muistin, että puhelinmuistioni ei seurannutkaan SIM-kortin mukana uuteen puhelimeen. Siispä taas takaisin Nokialle, jossa myyjätyttö jo kysyi, unohdinko hanskanikin. Kolmen vartin odottelun jälkeen sain sitten huollossa olevasta puhelimesta tiedot siirrätettyä uuteen puhelimeen. Pitkä aika, mutta säästää takuuvarmasti aikaa loppuviikolta.
Niin ja ensi viikolla pitääkin hakea se vanha huollosta.
Leave a comment