Vihreämpää elektroniikkaa

| 4 Comments

Olen aika kaukana siitä ihmistyypistä, joka suojelee aktiivisesti luontoa, juoksee dyykkailemassa ylijäänyttä ruokaa kauppojen roskiksista ja kulkee Uffaffaasta ostetuissa vaatteissa. Siitäkin huolimatta, olen koko ajan enenevissä määrin kiinnittänyt huomiota siihen tietoon, mitä eri tuotteiden tai palveluiden luonnonmukaisuudesta tai luontoystävällisyydestä on saatavilla. En pidä enää mahdollisena, että ostaisin muita kuin vapaan kanan munia tai reilun kaupan hedelmiä. Hyvin pieniä asioita, joita noudattamalla on helppo vaikuttaa omalta osaltaan. En minä mikään marttyyri ole, edelleenkin kulutan enemmän osaltani kuin pitäisi, mutta pyrin lohduttamaan omaatuntoani sillä, että pyrin kierrättämään kaiken mahdollisen.

Tästäkin syystä Greenpeacen tekemä tutkimus tietokoneiden ja elektroniikan "vihreydestä" oli aika masentavaa ja samalla yllättävää luettavaa. Niin paljon ihannoimani Apple on järkyttävän surkeassa jamassa, mitä ekologiaan tulee. Voitte jokainen lukea lisää oheisesta linkistä. Greenpeace on siis teettänyt ulkopuolisilla(kin) instansseilla testejä eri elektroniikkatuotteiden osalta, kuinka paljon ne sisältävät PVC-muoveja, raskasmetalleja tai muita haitallisia ja/tai luontoystävällisemmillä raaka-aineilla korvattavia ainesosia. Asteikolla 1-10 (1=surkein, 10=optimi), Apple osuu arvosanalle 3-, joka on ihan käsittämättömän huono. Greenpeace osuvasti nimittää Applea myrkkyomenaksi nettisivuillaan, joka johtuu mm. myrkyllisen liekinestoaineen käytöstä, jota jokainen MacBook Pro on varmaan pullollaan (näillä käyttölämpötiloilla aine ilmeisesti auttaa, sillä on ihme, etteivät läppärit syty tuleen). Samassa vertailussa Nokia ansaitsee arvosanan 7, joka ei ole ihan niin hirveän huono. Way to go Nokia. Pisteet kasvoivat ainakin minun silmissäni taas hiukkasen.

Käytin pari minuuttia ajastani siihen, että tutustuin Greenpeacen Mac-sivustoon. Ja lähetin myös Steve Jobsille terveisiä.

Kaikesta lukemastani saa sellaisen kuvan, että monikaan suuryrityksistä ei strategiassaan huomioi sitä mahdollisuutta, että kuluttajiin voitaisiin vaikuttaa muutenkin kuin vain muotoilulla, mainonnalla ja panostamisella tulevaisuuteen. Ilmiselvää on, että 50 vuoden päästä maailma on paitsi pahemmassa jamassa, myös luontoystävällisyys on paljon enemmän tapetilla. Idässä, lähinnä Kiinassa ja entisessä Neuvostoliitossa, kasvu (ja myynti/voittomahdollisuudet) on monellakin alalla kaikkein korkeimmassa nousussa ja sinänsä ei ihme, että suuryritykset satsaavat tulevaisuuteen juuri näillä alueilla, jotka valitettavasti eivät ole lainsäädännöllisesti tai moraalisesti vihreitä arvoja huomioivia. En usko, että millään yrityksellä olisi varaa jättää silti länsimaitakaan huomioimatta. Itse ainakin pitäisin sitä hyvin tärkeänä ostopäätökseen vaikuttavana tekijänä, jos jokin yritys tuo muiden kilpailuvalttiensa ohella esiin myös sen, että tuote on tehty mahdollisimman paljon luontoa säästäen.

Miltä kuulostaisi uusi, vihreämpi Omppu? Ei lainkaan pahalta. Eihän, Steve?

4 Comments

No, en ois uskonu, että täältäkin joskus vois löytää asiaa. ;-) Way to go!

HEI! Ihankuin tämä blogi olisi pyhitetty vain haircutille vai? Ihan neidin tiedoksi vaan, että kyllä mulla ihan oikeitakin ajatuksia on, mutta harvemmin aikaa niiden purkamiseen blogiin asti. Nii.

Sitäpaitsi mä arvasin, että tää herättää jonkun kyllä ihmettelemään, että kuinkas tää Visukintun tietoisuus on yhtäkkiä kasvanut. Osuin oikeaan.

hienoa jarkko, anna tulla lunta tupaan...tuokoon sitä sitten vapaat kanat tai reilut banaanit. koska saamme tähän blogiin koottavan kierrätysaseman?

Heti kun joku kertoo, mistä koottavan kierrätysaseman saa? Ja mikä helvetti se edes on?

Leave a comment