Istuin autossa kotiin ajettuani kai parin minuutin ajan ja kuuntelin, kun sade ropisi auton kattoon. Katselin ikkunaa pitkin valuvia pisaroita ja Helsinginkadulla ajavia paloautoja. Havahduin ajatelmista vasta kun auton ohi juoksi äitiään huutava pikkupoika.
Syksyn ensimmäiset sadepäivät saavat mielen aina vähän apeaksi. Vuodenaika, jonka suurin fani en ole, kesä - on jo lopuillaan ja lähtölaskenta talveen alkaa. Muutama kuukausi, vuoden syklissä vain silmänräpäys, kun taivaalta tulee taas lunta, iltaisin on pimeää ja kaikki kengät sukkia myöten ovat märkiä.
Ehkä tätäkin oloa helpottaisi jos jaksaisin/osaisin olla aktiivisempi järjestämään sosiaalista elämää muutenkin kuin viikonloppuisin. Ehkä teen vain liikaa töitä, jotka tulevat mukana kotiin asti.
Illalla tulee Fahrenheit 451. Loistava elokuva, jonka olen nähnyt viimeksi lapsena.
Leave a comment