Remonttireiskailua

| 2 Comments

Tänään on sitten aloitettu pitkään vireillä ollut projekti uuden hyllyn rakentamisesta. Eilen tuli roudattua kotiin harkkoja, maalia ja puulankkuja olikin jo aiemmin - ja aamulla rautakaupasta haetut maalitelat ja puuvaha olivat sitten viimeiset tarvittavat ainekset soppaan, josta on tulossa tulevan mediakeskuksen luuranko.

Saa nähdä mitä tästäkin tulee. Todennäköisesti ainakin jotain joka ei missään sisustuslehdessä tule näkymään koskaan.

Ylipäätään olen aina sanonut, että kaikenlainen remontointi on minulle aivan liian vierasta. Ei se ole siksi, etten osaisi, eikä siksi, ettei olisi jonkinlaista näkemystä aiheesta. Olen vain tässä suhteessa liian saamaton. Tosin tilanne olisi varmaankin erilainen, jos olisin esimerkiksi työtön. Aikaa riittäisi remppaamisen lisäksi myös siihen pakolliseen akkujen lataamiseen, mikä nykyään on vähän niukassa.

Olen myös innoissani taas valokuvaamisesta. Pitkästä aikaa. Naapurin koiran kuvaaminen eilen sytytti taas liekin.

2 Comments

Ooooiiiiiiiiii Ooooiiiiiiiiii

Ihana! Siis koira. :D

Se on oikeasti tosi ruma ja kaikkea. Mä vain sain siitä sen sielun (joka on siis söpö) esille mun kameralla.

Leave a comment