toukokuu 2006 Archives

Mä luulin tuon taannoisen pikaprojektini aikana, että kukaan ei pysty kuvailemaan meikäläistä niin täydellisesti kuin se yleisesti on mahdollista.

Erehdyin. Nauroin toisen kerran tänään vedet silmissä - ja nauroin itselleni.

Ensi maanantaina se viisiosainen sitten alkaa. Ettekä tiedä vielä, mikä.

Arvata voitte.

Huomaatteko? Tänään täällä on jälleen, pitkästä aikaa itseottamani kuva. Siihen on kaksi seikkaa:

1.) Sain takaisin pikkuisen, söpön digipokkarini huollosta, johon se meni sen jälkeen, kun rikkoutui lähes vuosi sitten. Tällä aikaa ei kovin hyvää kameraa ole ollut, joka olisi ollut koko ajan matkassa. Digijärkkärit kun ovat liian kalliita.

2.) Sain vihdoin asennettua tähän uudelle koneelle Photoshopin.

Tänään olin ajatellut katsovani Huippumallit telkkarista ja vetäytyväni sen jälkeen tietokoneen kanssa (tekemään töitä) parveketerassilleni katsomaan Kallion kattojen yli. Sitten Oopa soitti ja sanoi muuttaneensa. Nukkuu kuulemma tänään ensimmäisen yönsä uudessa asunnossaan ja halusi lähteä ulos parille. Roudasi mukana vielä vähän väsyneen Marinadinkin, joka suostui häviämään Oopalle Trivial Pruisuitissa.

Minähän voitin sen pelin. Tietenkin.

Ai menikö se taas sitten Kuikkaan ja Scrabblen pelaamiseksi häh?

Voitinko sitten 40:llä pisteellä häh?

Oliko vastustajalla lukihäiriö häh?

Että osaa olla vaikea aamu. Olo on todella nuutunut, voimia ei tunnu olevan lainkaan. Yö tuli nukuttua suhteellisen hyvin, mutta aamulla alkoi kurkkukipu vähän haittaamaan. Odotuksessa vähän on siis jonkinlainen pieni sairasloma, jos tämä ei tästä tokene.

Töihinkin pitäisi mennä, vaikka ei jaksaisi sitten ei niin millään. Ehkä ruoka vähän lisää energiaa ja kai tästä vielä ylösnoustaan.

Ja vielä 9:llä pisteellä. Hävettää. Ei "jenga" ole silti suomen kielen sana. Tai jos on, niin se on ihan sataprosenttinen slangi/murresana.

Onneksi myös nukuttaa. Nyt voi kaatua hyvällä mielellä sänkyyn ja kuvitella, että kaikki tapahtunut on vain unta.

Aamu oli tänään kaunis, mutta valitettavan aikainen. Nukuin pommiin 10 minuuttia ja suihku jäi väliin. Loppujenlopuksi sitä ei tosin huomannut kukaan muu kuin hiukan liian tarkaskuonoinen kultainen noutaja. Kiinnitti piski vähän liian voimakasta huomiota ja naamassa oli koko ajan ilme "tuon persettä pitäisi nuuhkaista".

Nyt ulkona on varsin mukava ilma. Tekisi todella mieli lähteä ulos jonnekkin sosiaalista elämää viettämään, mutta ei vaan jaksa. Joku saisi nyt raahata meikäläisen perseen irti penkistä.

Tai sitten jään vain kotiin torkkumaan sohvalle.

Seiska meni sitten ja pyysi anteeksi. Ilmeisesti kansanliike saavutti sellaiset mittasuhteet, että se tosissaan alkoi vaikuttamaan lehden myyntiin - millään muulla sitä ei voi oikein uskoa. Eihän se farmarikaan anteeksi pyydä kun paskaa pellolle lapioi.

Jollakin tavoin tuosta voi olla vain tyytyväinen. Tämäkin kansa kykenee yhdistymään joidenkin asioiden taakse ja ilmeisesti Euroviisuistakin on tullut nyt ihan pyhä asia, joita ei pidä loukattaman.

Toinen vaihtoehto on sitten taas se, että ensi viikon lehteen ei ole vielä saatu mitään kunnon täkyä. Tämä maa ja kansahan rakastaa nöyristelijöitä, varsinkin silloin, kun tätä maata tai kansaa kohti nöyristellään. Mikäpäs siinä muuta kuin myymään sitten irtonumeroita oikein kunnolla pelkästään anteeksipyynnöllä. Sori suomi ja fanit. Ei me tarkotettu, ku me ei tajuttu tätä niinku.

Seiskan suhteen ylipäätään pitää sanoa se, että kyseessähän on lafka, jota kaikki oikeasti ammattilaiset välttelee. Käsittämätöntä paskaa suoltava laitos, jonka kanssa oikeastaan kukaan (yhdentekeviä wannabe-tähtösiä lukuunottamatta) ei halua olla missään tekemisissä. Tähän nojaten voin olla tästä kansasta jopa ylpeä. Miten muutenkaan niin moni ihminen on julkisesti luvannut peruuttavansa Seiskan tilauksen! Sehän tarkoittaa, että samat ihmiset myöntävät, että ovat sen joskus tilanneet.

Seiskan muuten omistaa tanskalainen Aller-kustantamo. Tanska jäi Euroviisuissa 18. sijalle.

Tämä on tuhannes merkintäni tähän blogiin. Ensimmäisestä merkinnästä on aikaa lähes tarkalleen kaksi vuotta.

Kyllähän tätä piti jotenkin juhlistaa, joten ajattelin kirjoittaa taannoisen deitti-ilmoituksen uusinnan. Viimekertainen kun oli ihan toimiva ratkaisu, vaikka lopulta siitä kehittyneestä suhteesta ei mitään tullutkaan. Näin kesän tullessa kun olisi kiva taas aloittaa aktiivinen deittailu.

Tästä ajatuksesta mainitsin jo aiemminkin ja silloin laitoin muutamille minut tunteville ihmisille pyynnön, että he kertoisivat rehellisesti siitä, millainen ihminen olen hyvässä ja pahassa. Tämä lähinnä siksi, että en oikein osaa todella kertoa, millainen ihminen olen. Tekstiä tästä päästä varmasti tulee, mutta en silti ole koskaan varma, onko se sitä, millaisena muut ihmiset, tuttavat ja ystävät minut näkevät.

Totuushan on, että nämä seuraavat kuvaukset eivät ole täysin totta. Osasta en edes tunnistaisi itseäni, mutta jos aikuiset ihmiset eivät uskalla olla raadollisia edes ystävilleen, niin ei kai sitten.

Jarkko on rento, reilu ja rehti, keskustelutaitoinen ja hyvätapainen, mainiota ruokailuseuraa ja hulppean hauska kimblettäjä. Tällaisia miehiä ei ole koskaan liikaa!
Marinadi

Jarkko on mies jolle sopisi vaimo, mielellään sellainen kiva, joka ymmärtää sen että joskus Jarkon pitää silti lähteä ystävien kanssa, kuten esimerkiksi allekirjoittaneen, muutamalle neuvoa antavalle.
Adele

Tasaisella pohjalla tasainen, rento, jopa kiltti. Epämääräisellä värikäs. Eli peruskoulutettu suomalainen suoraselkäinen kalju supliikkimies.
Meri

Riivatun älykäs ja raivoisan provosoiva keskustelija. Harva kohtelee naistaan yhtä kunnioittaen ja mielikuvituksella kuin Jarkko.
Minttu

Jarkko on herrasmies. Jarkon esittelisi mieluusti myös vanhemmilleen.
Turisti

Ja kyllä. Suuri osa näistäkin on toisia bloggaajia. Ehkä tunnen liikaa bloggaajia tai sittenvain ei-bloggaajat jättivät vastaamatta.

Sitten vielä satunnaisia huomioita itsestäni:

- elän varsin vapaata elämää
- inhoan auktoriteetteja
- ajattelen joissakin asioissa varsin sovinistisesti
- ....ja toisaalta joissakin hyvin feministisesti
- olen nähnyt kaikki Sinkkuelämää -sarjan jaksot
- en ole ikinä riiannut Nooraa joka menee kuulemma naimisiin
- seksi on kivaa muuallakin kuin sängyssä
- viimeisimmästä teatterikäynnistä on vuosia
- en ikinä ole oppinut soittamaan kitaraa yrityksistä huolimatta
- älykkyysosamääräni on 172
- olen äärettömän hajamielinen
- väitän olevani hyvä kokki, mutta totuus on ehkä jossain välttävän ja keskinkertaisen välimaastossa
- väitän olevani surkea autokuski, mutta totuus on ehkä himpun parempi
- teen tasan sitä, mikä on kivaa

Eli jälleen kerran nyt on hakusessa mukavia naisihmisiä, joita pystyvät ymmärtämään, että bloggaajakin on vain ihminen. Jonkinlaisia tunnusteluja asiasta voi lähettää osoitteeseen visukinttu@visukinttu.com.

Täysin kuvitteellinen tilanne hissiä odotellessa, kun lähdin kaverin remontoitavasta asunnosta ulos, jossa olin nojannut ilmeisen pölyiseen ikkunalautaan. Toinen paikallaollut ei ollut paikallisia alkuasukkaita:

- Your bum is white,
- Yes. It´s hairy too.

[lisäys: ai niin mainitsinko jo, että minua VITUTTAA!]

Pitäisköhän Lordille valaa Leijonien mitaleista pronssipatsas? Vaikka Rovaniemelle?

Nyt on varmaan sitten hyväksyttävää sanoa sekin, että on pitänyt Devil Is A Loser -biisiä ihan hyvänä?

Jää nähtäväksi, monta julistusta seuraavan viikon aikana lehdistä ja televisiosta voi löytää, jossa eri jampat kertovat aina pitäneensä bändistä.

Eihän tätä helvetti usko todeksi? Kuka mitään MM-lätkää enää seuraa. Kyllä minä ajattelin silloin, että valinta on ihan hyvä - kun mennään euroviisuihin, niin mennään sinne sitten häviämään tyylillä ja vedetään oikein överiksi.

En minä silti tätä uskonut. Kansallinen itsetuntomme on jälleen koholla.

Vähän omituinen olo. Pitkästä aikaa aamu, jolloin ei ole kiire minnekkään - tai ei ole muutenvain huono olo edellisillasta johtuen. Nyt vain pitäisi keksiä tälle ajalle jotain järkevämpää tekemistä kuin työnteko. Hiljaiset hetket kun usein kääntyvät siihen ihan luonnostaan.

Euggis heitti jotain miestyypeistä jo jonkin aikaa sitten ja tottakai mielessä välähti heti omat kokemukset ja mieltymykset erilaisista naistyypeistä.

Jos elämästä lasketaan pois kaikki lapsenomaiset ihastukset ja "tosirakkaudet", niin ensimmäinen todellinen tosirakkauteni oli varsin voimakas persoona. Itsenäinen, voimakastahtoinen vaaleatukkainen "Elovena-tyttö". Joka tiesi omat valttinsa, jotka vetää etsiin tilanteen kääntämiseksi juuri hänen mielipiteensä mukaiseksi.

Sama linja on jatkunut muutenkin. Ne naiset, jotka ovat todella saaneet jotakin liikkeelle, ovat olleet aina älykkäitä, joiden kanssa keskustelu on saanut aikaan kipinöitä. Usein koko suhde on alkanut yksittäisestä keskustelusta, jossa molemmat puolustelivat omaa näkemystään varsin kiihkeästi, ellei provosoivasti. Samaan linjaan kuuluu myös kyky keskustella mistä tahansa. Kahdenkesken tai julkisesti.

Jos joitakin muita yhdistäviä tekijöitä merkittävien ihmissuhteiden joukosta pitäisi poimia, löytyy niistä ainakin hymy. Kyky hymyillä ja ylipäätään ottaa huumorilla asiat silloinkin kun elämä potkii päähän on kadehdittava ominaisuus, jota mielellään katselee kun siihen ei olisi syytä. Ei kukaan sitä tietenkään aina jaksa, varsinkaan silloin kun homma osuu suoraan omaan nilkkaan.

Kolmas tekijä on - muttei ihan poikkeuksetta - spontaanius ja aktiivisuus. Itse olen muuttunut koko ajan vain flegmaattisemmaksi vapaa-aikanani, niin on ollut aina mukava huomata, että joku repii irti perusympyröistä ja järjestää pakolla kokemuksia muulloinkin kuin viikonloppuisin.

Muitakin ominaisuuksia toki on, joista voisi tehdä jonkinlaisia päätelmiä, mutta en oikein näe tämän pohdinnan myötä niiden olleen mitenkään yhdistäviä tekijöitä.

Sitten jos ihan tilastollisesti asiaa miettii, niin valtaosia ovat näytelleet tekijät:

20-25 vuotias
vaaleatukkainen
opiskelija
alle 165 cm

Sitten jos ihan tilastojen ulkopuolisia mielipide-asioita paljastellaan, niin kaikilla on ollut kauniit silmät ja hymy. :)

Ei todellakaan. Ihankun olisivat voittaneet koko paskan.

Seuraavalla kerralla lähetetään sinne Nokian kumisaapas. Tai kokonainen pari.

Alkaa olla vähän heikko olo, kun kaksi vuorokautta on mennyt vähän tukka putkella juosten ja vähän unta nauttien. Tosin kokemuksiakin on tullut monta lisää ja onhan sosiaalisten kontaktien hoitamiseen olemassa sähköposti. Tai messenger.

Kotiin tultua näin hississä ilmoituksen. Koko kevään suunnitellut korjaukset taloyhtiössä saapuivat vihdoin b-rappuunkin. Luvassa siis joksikin aikaa rappukäytävässä liikkuvia remonttimiehiä, betonipölyä, meteliä ja muuta kivaa. Kotiovella odotti viiden sentin päähän ovenraameista vedetty oven korkuinen, lyijykynällä vedetty viiva, jossa olisi voinut yhtä hyvin lukea:

Tähän me tullaan ensi maanantaina ja piikataan seinä paskaksi mahdollisimman kovaäänisesti kun vielä nukut.

Puhelin jäi töihin. Alaston ja yksinäinen olo. Mutta kukas mulle nyt muutenkaan soittaisi.

Macin Terminal:
cat /usr/share/calendar/calendar.* | grep '07/26'

Olen syntynyt tasan 30 vuotta myöhemmin kuin Mick Jagger. Minulla on siis Mickiin ikäeroa vain 30 vuotta!

Vain!

En ikinä ole tuntenut itseäni näin vanhaksi.

Perjantai-ilta meni Juttutuvassa kaikkien muiden bloggaajien kanssa. Siellä sitä oli neitosia rivissä, laulamassa ja muutenkin viettämässä paheellista elämää alkoholin vaikutuksen alaisina. Ja kyllä sitä tuli vedettyä muutakin kuin pulkkaa.

Lauantai-aamu oli edellisestä syystä jälleen hiukan vaivalloinen. Päätä huimasi ja muutenkin väsytti, kun piti vain vääntäytyä ylös. Matka vei kuitenkin maaseudulle Klaukkalan takametsiin hoitamaan eräs työasia loppuun ja illaksi piti ehtiä takaisin kaupunkiin, jotta ehdin Mintun kanssa lähtemään paikalliseen muutamalle (5) siiderille. Puhuttiin siinä sitten paljon paskaa ja kai kehitettiin parin lasillisen jälkeen jo uusia projektejakin.

Sunnuntai-aamu alkoi taas lähes samoissa merkeissä. Marinadilta tuli havahduttava tekstiviesti, joka ilmoitti Kalliolounaan alkamisesta Soul Kitchenissä kello 14. Laitoin vastaukseksi hyväksyvän tekstiviestin ja moitin lähettäjää siitä, että tekstiviesti keskeytti urhoollisen pommituslentoni natsi-saksan sotasatamaan (ei pitäisi katsella liikaa Memphis Belleä).

Lounaan (söin muuten parmesankuorrutettua sisäfilettä) jälkeen tuli valuttua Oopan kanssa kämpille, jossa Oopa heittämällä suunnitteli uuden makuuhuoneeni värit. Sekin pitäisi saada työn alle, jotta kesäaamuja voisi viettää rennommin sängyllä maaten. Vanha sinisävyinen makkari alkaa lievästi sanottuna vituttamaan.

Sunnuntai-aamuista puheenollen, laitoin joskus viime marraskuussa tänne deitti-ilmoituksen. Tässä viime viikon aikana olen ajatellut, josko laittaisi taas verkot veteen. Ehkä tässä tulevalla viikolla sellaisenkin saan aikaiseksi.

Buttis veti taas pisimmän korren tämän yön (tosin yötä on vielä jäljellä) kännibloggaamisessa. Itse en vain keksinyt mitään sanottavaa, joten antaa Jannen kertoa tärkeimmät.

In futher niews, I would like to point out that haengul is pretty easy to learn, but it is nigh imposslbe to learn Korean after five beers an dlots of oicse in an all-you_can-eat-and-drink bar.

Jätkillä on aika kunnianhimoinen tavoite.

Särky ei ole onneksi lisääntynyt, ehkä päinvastoin jopa. Yö tuli jopa nukuttua ja lähinnä nyt on vain äärettömän puristava olo. Kaikki niskan ja olkapään nivelet raksuvat, nitkuvat ja jumittavat oikein kympillä.

Ehkä tämä vielä tästä paranee. Tänään töissä käyminen taitaa jäädä vain haaveeksi.

Meemin tynkä tarttui Lz:ltä, vaikkakaan kuvailtu "heti välittömästi nouset siitä ylös" -tempaus ei tässä kunnossa onnistukaan. Mieluummin pysyn sohvalla edelleen ja listaan tavarat suoraan semi-horisontaalisesta asennosta.

New Yorkista tilatut Tummansiniset Leviksen 501 farkut.

Ihan perusmallia oleva Fruit of the Loomin valkoinen t-paita.

Puman harmaat sukat.

CV:n musta nahkavyö (joka pitäisi vaihtaa).

CK:n mustat bokserit.

Benchmaden CM165 -taskuveitsi

Muuta mukana tullutta on taskuissa ainakin kaikki koti- ja autonavaimet, sekä pankki-, verkkopankki-, ajo-, työlupa- ja käyntikortti.

Niin se vaan sitten kävi. Aamulla olkapää ja niska oli harvinaisen kipeät. Huomattavasti pahemmassa kunnossa kuin eilen itse äksidentin jälkeen. Pää ei kääntynyt edes sitä vähää mitä normaalisti ja pienikin liikahdus sai kyyneleen puristumaan silmäkulmaan, kun vaan sattui ihan helvetisti. Jotenkin sitä on oppinut jo luottamaan siihen, että lääkäriin kannattaa mennä ajoissa - varsinkin kun iät ja ajat on tolkutettu siitä, että niskavammojen kanssa ei kannata leikkiä. Pienestäkin iskusta voi tulla murtuma ja sitärataa.

Ei muuta kuin taksi alle ja Marian päivystykseen. Pelkäsin etukäteen, että paikassa olisi kuitenkin hillitön rumba päällä ja joutuisin odottelemaan kolme tuntia tai pidempäänkin. Kyllähän heti aulassa tuli vastaan vieno virtsan haju ja erinäisillä paareilla makoili elämästä ja todellisuudesta syrjäytyneitä ihmisiä. Vastaanottotiskin täti sitävastoin oli kuin hangon keksi ja naputellessaan aiemman potilaan tietoja sisään, kyseli jo, mitä saisi olla. Ajattelin vastata, että öljynvaihto ja uudet tulpat, mutta loppujenlopuksi lauseenvaihto meni suunnilleen näin:

- Mä tulin tänne näyttämään tätä mun niskaa, kun omalääkäri sanoi, että tänne pitäis tulla suoraan.
- Onks sulla lähete?
- Ei mulla mitään lähetettä ole, kun se sanoi, että turha mun on sille tätä mennä näyttämään kun tää pitää kuvata kuitenkin.
- Ai no mikä sulla sit on?
- Kaaduin toimistotuolilla, löin pääni patteriin ja siitä sitten lattiaan. Tää niska kun on entuudestaan jo paskana niin tohtorit hermostui heti aiheesta jos siellä on enemmänkin vikaa.
- Ai he******! No mäpäs naputtelen sun tiedot sisään.

Potilastietojen tarkistamista ja päivittämistä rekisteriin.

- Mee tonne aulaan odottamaan. Pääset ihan kohta lääkärin pakeille kun täällä ei oo mitään ruuhkaakaan.
- Jos siitä ei oo mitenkään turhaa vaivaa, niin pääsiskö jonnekkin makaamaan? Tää niska kun ton taksimatkankin osalta huutaa jo hoosiannaa.
- Ei siitä mitään vaivaa oo. Töissähän me täällä ollaan. *naurua*
- Ai no....
- Ootas mä soitan tonne... *puhuu 3 sekuntia puhelimessa*... Juu. Tuolla huoneessa seitsemän on kaks vapaata sänkyä. Mee sinne, käy maaten ja sut tullaan sitten sieltä hakemaan.
- Saanks mä valita ite sänkyni?
- Joo. Ota se parempi tai siistimpi.

Seuraavat neljä tuntia menikin sitten panacodin voimin (joita sain paikasta mukaanikin) ravatessa röntgenissä ja välillä levätessä huoneessa seitsemän tohtorikonsultaatioiden välissä. Lopulta sängyn viereen tuli harvinaisen kaunis tohtorinainen (miksi mä en koskaan törmää kauniisiin tohtorinaisiin vapaalla?) ja ilmoitti, että mitään murtumia ei ole, mutta olkapään lihakset on kollektiivisen kokonaisvaltaisesti revähtäneet. Suositteli lepoa pariksi päiväksi ja jaksoi vielä hymyilläkkin.

Vieläkin hymyilyttää koko aamu. Mutta minä olenkin vetänyt panacodia.

Jahas. Tästä tulikin sitten asiaa Marian päivystykseen.

Hellurei, terve viikko.

Töissä tuli sitten tupeksittua oikein kunnolla. Pankista soitti ystävällinen neiti ja kun päätin keskittyä puheluun, nostin jalkani pöydälle - ja tottakai nojasin vähän liian paljon taaksepäin ja tuoli kaatui alta. Samaan tapaan kuin yläasteella ne takana istuvat jätkät, jotka olettivat seinän ottavan nojailun vastaan.

Lopputulos oli, että niska nitkahti oikein kunnolla. Ei se ennenkään mitenkään hyvässä kunnossa ollut, mutta nyt kipua on sen verran että kun liikahtaa, niin naama vääntyy norsunvitulle. Varsinkin oikealla puolella, siinä lapaluun vieressä vihlaisee oikein kunnolla.

Ottaa pattiin oikein kunnolla. Toivottavasti tämä nyt huomiseksi vähän laantuu, että voi nousta sohvalta/sängystä ylöskin.

Olen addiktoitunut Splash Backiin. Monesti sen antama aivojumppa on juuri sitä mitä tarvitsen. Tavalliset rutiinit ovat usein sen takana kun haastan itseni saavuttamaan tietyn tason. Esimerkiksi kun aamulla menen suihkuun, pelaan ensin vähintään 10. tasolle.

Olen tänään elämäni ensimmäistä kertaa kuullut ihmisen pieraisevan terassilla. Lujaa. Onneksi aistit rekisteröivät vain desibelit.

Tämä on ensimmäinen kerta kun sanon tämän sanan tässä blogissa. Makasiinit.

Paris Hilton on ihan hirvittävä haahka.

(Nyt voi mennä nukkumaan. 10 tasoa läpäisty. Taas.)

On tämäkin sitten ollut melkoinen viikonloppu. Huomenna on taas työpäivä, eikä pitkästä aikaa tunnu siltä, että viikonloppu olisi ollut ajan tuhlausta toisarvoisiin asioihin, kuten lepäämiseen.

Perjantaina töiden jälkeen ei juuri jäänyt edes aikaa, kun oli tarkoitus rientää Oopan kanssa nyrkkeilymatsiin. Elämän ensimmäinen nyrkkeilyottelu oli siinä parin metrin päässä lähes ringside-paikoilta (taisi olla 3. rivi missä istuttiin) ja olihan sekin kokemus. Mielipiteeni nyrkkeilystä pihvilihaan verrattavissa olevien aivokuolleiden ihmisraunioiden kamppailu-urheiluna ei juuri muuttunut, mutta nyt voin sanoa, että kokemus se oli senkin urheilulajin seuraaminen. Todennäköisesti en koskaan tule maksamaan yhdestäkään nyrkkeilyottelusta.

Kokonaisuutena perjantai-ilta antoi taas uutta ajateltavaa. Nyrkkeily on urheilulajina vanha laji, joka perustuu kahden yksilön keskinäiseen välienselvittelyyn. On harvoja urheilulajeja, jossa kilpailijoiden fyysinen ja henkinen kunto ja ominaisuudet ovat niin täydellisesti pelissä kuin nyrkkeilyssä. Ihmisiä, jotka suostuvat, uskaltavat ja kykenevät kohtaamaan toisen, ehkä paremmankin vastustajan niin brutaalissa tilanteessa kuin nyrkkeilykehässä, on pakko kunnioittaa. Toisaalta kunnes tapaan ammattinyrkkeilijän, joka pystyy kunnolliseen dialogiin tai ylipäätään luovaan toimintaan (muuta kuin maalaamaan sormiväreillä), niin siihen asti pidän heitä vähän vajaamielisinä.

Lauantaina kävin sitten pitkään nukkumisen jälkeen Kirkkonummella, kun kerran oli niin kaunis ilmakin. Pököttimestä katto alas, ja tottakai sain aikaiseksi pienen polttelun otsalohkooni suoraan päin paistavassa auringossa. Paikanpäällä tuli nähtyä sekin, mikä tilanne Arin talolla oli. Paljon remonttia vaillahan se oli, mutta viimenäkemään verrattuna paljon oli tehtykin.

Tänään taas oli aika viettää sunnuntaipäivää. Aamulla heräsin auringonvaloon, kuten niin monta kertaa aiemminkin. Tarkoitus oli alunperin lähteä Turistin ja muiden kanssa syömään, mutta porukka sitten feidasi ja päädyin Oopan ja parin muun kanssa Lauttasaareen grillaamaan. Oli mukavaa vaikka ruoka sattuikin löytämään varsin pikantin hiilen maun. Valkosipulimarinoitu kananrinta menettää vähän viehätysvoimaansa kun pinnasta päällimmäinen puoli senttiä on hiiltynyt.

Kaikenkaikkiaan varsin mukava ja vilkas viikonloppu. Huomenna on mukava mennä takaisin töihin.

jarkko is the master librarian of cpan
jarkko is some sort of a pet form of jeremias/jeremiah
jarkko is a real nice person
jarkko is presently playing for vancouver
jarkko is a great guy and we actually spent some time in the player lounge today talking before the match
jarkko is a good player and hopefully something can be done soon
jarkko is still with us
jarkko is correct that the board is dio compatible and can be used in a standard 300 series chassis
jarkko is the one who has to calm down the girls after teasing them
jarkko is now available for training sessions almost every day
jarkko is incredibly famous today
jarkko is one of the most respected people on the whole of the cm scene
jarkko is still trying to give away the configure pumpkin
jarkko is very important to me
jarkko is an experienced player who has played at a very high level
jarkko is presently living in tampere about 120 miles away from the other
jarkko is responsible for product development in distocraft
jarkko is tired
jarkko is a gem
jarkko is the programmer
jarkko is soon starting to learn 3d programming and to create his first 3d engine
jarkko is 18
jarkko is a very talented player
jarkko is friendly and easy to work with in creating your unique tattoo
jarkko is a finnish international with 18 caps
jarkko is a good player
jarkko is aware of this
jarkko is studying in the willow bay sports academy
jarkko is finnish
jarkko is leaving town on march 19th
jarkko is fallin away and is making space to junkle
jarkko is the man with a great ambition and i enjoyed his way of making things
jarkko is sometimes a little bit fastidious
jarkko is resting
jarkko is getting better and better with each game and is now showing why he's captain of his country

Googlism.com

Perjantai oli aika vilkas ja tapahtumarikas päivä.

Nyt nukkumaan. Huomenna lisää.

Luin ihan äskettäin jostain blogista jotain kirjoittajan meneillään olevista projekteista ja siitä, kuinka on pakko tehdä montaa asiaa yhtäaikaa. Samaistuin heti (vaikken enää muistakaan kenen blogista tekstin pikaisesti luin) ja aloin miettimään, että montakos projektia tällä hetkellä onkaan taululla.

Tarkkaanottaen työprojekteja on meneillään kahdeksan. Jokainen sitä luokkaa, että niiden järjestämiseen tarvitsisi oikeastaan yhden ihmisen työpanoksen ja keskittymiskyvyn. Niistä seitsemästä jokainen kärsii siitä, että joudun keskittymään välillä aina johonkin niistä kuudesta muusta. Ai niin - ja pitäisi niihin kahteen päävastuualueeseen ehtiä keskittymään tuossa samalla.

Onko tämän jälkeen mikään ihme, että haluaisin niin ulkoistaa kämppäni siivouksen lisäksi myös sen sisustamisen ja remontin? Kun vain ehtisi miettimään vaihtoehtojakin. Siinä sitten voisi joku ilta vain tulla kotiin ja huomata, ettei makuuhuone tai kylppäri olekaan enää entisensä.

Taas! Tämänkertaisen verenpainekeräyksen aiheutti Korsisaari (Nurmijärveltä).

Eikö maalla opeteta liikennesääntöjä?

Vappu meni varsin poikkeavasti tänäkin vuonna - siis valtavirtaan verrattuna. Ajelin eilen aamulla lähes täyteen lastatun Pökön Porvooseen, jossa vaihdatettiin uudet kesäkiekot alle ja lopun iltaa vietin systerin terassilla grillaten - ja syöden vatsan niin täyteen ruokaa, että vasta tänään iltapäivästä on tuntunut taas siltä, että ruokaa tekisi tarve.

Ihanuutta oli ajella ilta-auringossa, katto alhaalla, Pökö takaisin kotikadulleen Helsinkiin. Varsinkin itäväylän kautta ajaessa Kulosaaren silta on aina yhtä hieno paikka kesäiltaisin. Jotkut yksinkertaiset asiat tuottavat absoluuttista onnellisuutta.

Tänään onkin mennyt vähän hitaammin. Heräilin kahdeksan jälkeen automaattisesti ja katselin aamupäivällä kaikki rästiin jääneet televisiosarjat kovalevyltä. Iltapäivästä kävin toimistolla ja autoin Oopaa roudaamaan muuttokamat helsingin päässä varastoon. On silläkin sitten tavaraa. Jos joskus se sanoo, että "ei mulla ole juuri mitään, että tuu vaan muuttamaan", niin älkää uskoko. Sillä on ihan hirvittävästi kamaa. Ja kohta se muuttaa taas ne jonnekkin. Kai. Tai sitten asuu meidän varastossa, joka kieltämättä olisi aika kätevä ratkaisu. Paitsi että sen ei tarvitsisi enää kamojaan roudata ympäriinsä, niin meillä olisi myös Varastomies.