Laukkuryssä

| 2 Comments

Hitto vieköön, kun iski pieni paniikki. Tajusin, että ensi torstaina starttaavassa koneessa on harvinaisen veemäistä taas matkustaa (tai, no vasta lentokentällä) vanhalla matkakassilla. Jo viime kerralla ajattelin hankkia ns. trolleyn, johon menisi kaikki vajaan viikon matkalla tarvittavat tarvikkeet kuvausvälineistöä ja läppäriä lukuunottamatta. Sen verran iso vielä, että pukukaan ei kovasti kärsisi pakattuna.

Silloin tuli ajateltua luonnollisesti, että laukku pitää hankkia heti kun pääsee kotiin. Nyt on sitten mennyt varsin monta päivää, viikkoa ja kuukautta siitä päätöksestä, seuraavan lentokoneen nousuun (ja lentopelkopaniikkiin) on vain muutama päivä aikaa ja eihän sitä laukkua vieläkään ole hankittuna.

Pitäisi löytää pikaisesti huomisen tai ylihuomisen aikana sitten uusi laukku. Nopeasti. Eikä viitsisi mitään ylihintaakaan maksaa, mutta ei viitsisi myöskään kovin kauas lähteä. Onkohan noita matkalaukkuihin erikoistuneita pikkuliikkeitä missään tässä Helsingin keskustan lähettyvillä, mihin autolla pääsisi heti viereen? Mieluummin sitä erikoisputiikkia tällaisissa suosisi kuin isompia tavarataloja.

2 Comments

Museokadun loppupään kurvassa (ex-Cineman luona) on perinteikäs matkalaukkukorjaamo, jossa myyvät muistaakseni myös rajallista valikoimaa uusia... Paikka on pieni kuin mikä, mutta erittäin pätevä.

Meille myyjä suositteli tuollaista Samsoniten mallia ilman spinner-pyöriä. Niitä kuulemma tulee runsaahkosti korjaukseen. Lentokenttien matkatavarakäsittelyssä kun on töissä lähinnä tourettesyndroomaisia kehonrakentajia ja pakaasien kohtelu sen mukaista.

Leave a comment