Pyörrän puheeni

Taannoin mietin sitä, pystynkö palkkaamaan alaisekseni itseäni vanhempaa ihmistä. Mietin asiaa pitkään ja ennen vuoden vaihdetta tilanne tuli, jolloin oli harkinnan alla oli ylipätevä, uudelleen työelämään siirtyvä 40+ nainen.

Tämä tietysti on vain yksi tapaus, mutta toisaalta on pakko myöntää, että tilanne on muuttunut todella radikaalisti siitä, kun samaa pestiä hoiti saman sukupuolen 20 vuotta nuorempi edustaja. Nuoremman työtehtäviin perehdyttämiseen meni viikko (eikä edes riittänyt), kun taas vanhemmalle näytin tehtäviä noin tunnin verran. Sen jälkeen hän on hoitanut tehtävänsä täysin suvereenisti. Yksin. Välillä vain kysynyt ohjeita, mutta muuten täydellisen omatoimisesti. Ja työtehtävät (ja varsinkin työkalut) ovat sellaisia, että niitä ei voi osata kukaan etukäteen. Kun nyt vertaa näiden kakskymppisen ja nelikymppisen naisen työtehokkuutta toisiinsa, on eroa kuin yöllä ja päivällä.

Olen vaikuttunut. Tietysti hyvin pienenä negatiivisena huomiona voi mainita, niin tietynlainen sosiaalinen sopeutuminen on tapahtunut huomattavasti hitaammin. Työnantajana se on tietenkin vain sopivaa. Kun ihmiset kuitenkin toimivat täysin eri tehtävien parissa, niin jos mitään yhteisiä tupakkataukoja ei edes oteta, niin myös työaika ja -tehokkuus on ihan eri luokkaa.

Sanoinko jo, että olen vaikuttunut? Tästä lähtien suosittelen kyllä tapausharkintaa, oli työntekijä tai -tehtävä mikä tahansa, mutta katson hemmetin paljon avoimemmin silmin niitä, jotka ovat tässä kultaisessa keski-iässä.