Pienen päiväkävelyn ohjelmana tänään oli oikeastaan käydä vain kaupassa, mutta samalla tuli käveltyä melkein äänestyspaikan vierestä, joten päätin käydä samalla laittamassa numeron paperiin. Tottapuhuen vielä kopissa tuli mieleen, että piirtäisin siihen korttiin ihan jotain muuta, mutta päätin sitten kallistua siihen toiseen suuntaan. Lähinnä siksi, koska muutos on aina muutosta. Ja siksi, että olisi jotain kannatettavaa illemmalla.

Lähinnä taitaa olo olla illemmalla vähän vastaava kuin jossain jääpallomatsissa. Kentällä kaksi joukkuetta, jotka molemmat ovat jostain, mistä ei ole minkäänlaista järkevää mielikuvaa. Siinä sitten valitsee kannatettavaksi joukkueen, jolla on paremman väriset peliasut tai sympaattisemmalta kuulostava maalivahti.

Kaupassa ostoslistalla oli lettutaikinan ainekset. Pari viikkoa sitten ostin kauan ostoslistalla olleen tanskalaisen vispilän, joka näyttää lähinnä porvarisylivauvan helistimeltä ja sitähän piti kokeilla heti äskettäin. Hyvin toimii.

Tunnin päästä tuleekin sitten lettuja. Ja hilloa. Ja kylmää maitoa.

Nam. Oli meillä huomenna kumpi presidentti tahansa, niin ainakin muistan, mitä tuli valinnan aikoihin syötyä.

En ikinä ole tällaistakaan kokeillut. Yllättävän helppo nuo oli synkronisoida.

Vähän aikaa sitten ostamani Taegugki hwinalrimyeo on ollut tämän illan dvd-elokuvavalinta. Korealaiset leffat ovat olleet vähän paitsiossa. Mitä nyt joskus katselin JSA:ta ja tykkäsin siitäkin.

Tuon Taegukgin nähtyään ei ole hirveän vaikea verrata sitä samankaltaiseen leffaan Pelastakaa Sotamies Ryan. Yllättävää kyllä, Taegukgi ei edes jää jälkeen tuosta Spielbergin rahareiästä. Itseasiassa menee siitä jopa ohitse monessa kohtaa - useammassa kuin PSR menee Taegukgista.

Kannattaa siis ehdottomasti tsekata, jos pitää sotaelokuvista. Tai korealaisista leffoista.

Tänään tulee kakkoselta Star Wreck: The Pirkinning klo 22:05. Pitänee katsoa, vaikka sen omalta koneeltakin olen nähnyt. On se vaan sen verran hieno projekti.

...tämä viikonloppu meinaan. Parituntisella pelisessiolla Kaisaniemessä ja sen jälkeisellä pienimuotoisella Kallionkierroksella, jonka kruunasi makkaraperunat Helsinginkadulla.

Luojan kiitos alan vanhenemaan. Tietyssä seurassa se ilmenee paitsi alkoholin sietokyvyn näennäisellä kasvulla, myös jonkinlaisena edistyneenä ajattelukykynä, joka takoo päähän aina jossain vaiheessa viestin "nyt on aika lähteä kotiin".

Jessus. Aamusta ei tule välttämättä kovinkaan mukavaa. Ainakaan yksin.

Silloinkuin minä olin skidi, Bauer tarkoitti lähinnä vain niitä parhaita luistimia.

Nykyään Jack Bauer voittaa jopa Chuck Norrisin, josta nykyajan pikkupalleroiset eivät ole edes kuulleet.

Tira mainitsi jotain toimistojen kylmyydestä. On jossain päin kuulemma toimistossa 19 astetta.

Voih. Silloin kun minä olin nuori, ei toimistoissa ollut talvella lainkaan lämmitystä. Nykyäänkin täällä on vain muutamia vanhoja pattereita (ajalta, jolloin isäni oli nuori) ja yksi sähköpatteri, jonka käynnistäminen vetää itärajan takaa sähköä yhden ydinvoimalan verran. Silti työtiloissa on ehkä kuusitoista astetta lämmintä. Kukaan ei tiedä, kun lämpömittaria ei ole.

Osasyyllinen tähän on varmaan toimiston ovi, jonka rakosista tuulee läpi. Postilaatikko on tukittu jo aikoja sitten, mutta oven rakosista pahimpina päivinä tulee pakkaslunta sisään. Puhumattakaan siitä, että paikassa ei ole lainkaan tuulikaappia.

Mutta vuokra on halpa. Lähes ilmainen.

Taisi olla Turisti, jonka sivuilta päädyin pari päivää sitten jonkun kaljupään (hyi kaljupäät on rumia) machobullshittia täynnä olevalle Suomi24 -nettideittisivustolle.

Siitä eksyin (älkää kysykö miksi - minulla oli vain erityisen tylsää) lukemaan paikan keskustelupalstojen aiheita ja löysin sieltä keskustelun. Lukekaa koko juttu, mutta alla pieni osa alkuperäisestä keskustelunaloituksesta:

Tytöt olivat tehneet Jennalle siis tälle synttärisankarille keskelle keittiönpöytää kullin. Pallit oli kaks lihapullaa ja itse penis oli tavallinen nakki. Sit sen Jennan piti ottaa suihin sitä nakkia ja muut tytöt hurrasi siinä. Sit mä naureskelin että heh heh ompas tytöillä kivat leikit. Mun muija oli tosi kännissä ja katto mua suoraan silmiin ja alko sit ite imemään sitä nakkia ja muut tytöt villiinty. No sit mä heitin vitsinä muistaakseni jotain että totako sä mieluummin imet ku..tai jotain en muista tarkalleen. Mutta no sit mun tyttöystävä sano että no vittu mieluummin kait mä imen tätä saariosten nakkia vaikka koko loppuillan ku sun prinssinakkias, siis ihan oikeesti.

Niin. Joku oli joutunut tosi ilkeämielisen kohtelun kohteeksi. Bu-hu-huu. Oli oikein seuran keskellä kerrottu, että on se pieni se muna. Kyynel.

En ole ikinä ymmärtänyt stressaamista peniksen pituudesta tai varsinkaan miesten välistä peniskateutta. Juu, näit varmaan naapurin Jorman jorman joulusaunassa ja Jorman jorma oli isompi kuin oma jorma? Entäs sitten? Samantien keltaiset sivut käyttöön ja etsimään sitä peniksenpidennysklinikkaa? Vaiko vaivut epätoivoon, että eihän sillä nakilla mitään naista saa?

Herätkää saatana!

Onko sillä nyt mitään väliä, jos se tytöntyllerö vertailee sitä exänsä penistä omaanne? Tai varsinkaan sen pituutta? Käyttäkää sitä omaanne, älkääkä vaipuko epätoivoon sen muutaman sentin/tuuman/kyynärän vuoksi. Vittuako te sitä surette, jos olette sattuneet saamaan jaossa pienimunaisten kortin? Opetelkaa pelaamaan sillä, mitä on jaettu.

Mikä hitto siinä on, että jostain tuollaisesta ei saisi puhua ääneen? Newsflash - naiset puhuvat siitä kuitenkin, yleensä silloin kun et ole paikalla. Se, että me yritetään kollektiivisesti pelastaa pienimunaiset kanssayksilömme häpeältä julistamalla koon merkityksettömyyttä, on lähinnä surkuhupaisa yritys. Totta helvetissä koolla on merkitystä. Tottakai formulan moottoritehollakin on merkitystä, mutta paskan formulakuskin voittaa vaikka mossella jos osaa ajaa tarpeeksi hyvin. Sitä sanotaan itsetunnoksi ja taidoksi. Taidon kasvattamiseen tarvitaan vain tutkimusta, uskallusta ja kokeilemista. Itsetunto tulee siinä sitten luonnostaan.

Sitäpaitsi kaikkihan me teemme samanlaisia asioita. Miehetkin vertailevat oikeastaan koko ikänsä. Kohteet ja niissä vertailtavat ominaisuudet ehkä vaihtelevat mitä vanhemmaksi me kasvamme, mutta jos olisin saanut joka kerta markan (tai euron), kun minäkin olisin kuullut kanssaveljiltäni hehkutusta/surkuttelua siitä, kuinka suuret/pienet tissit edellisyön hoidolla oli, niin olisin... No en kovinkaan paljoa rikkaampi mies, mutta ymmärrätte varmasti mitä tarkoitan.

Omalta osaltani voin sanoa olevani ihan tyytyväinen keskimittaiseen penikseeni. Juu, kai siinä joidenkin mielestä olisi parannettavaakin. Tuskin se mikään täydellinen omana lihanpalanaan arvioituna on. Parhaimpani olen sillä tehnyt ja se on ilmeisesti riittänyt. Haluaisinko isomman? En. Haluaisinko, että olisin alunperinkin varustettu isommalla peniksellä? En, mutta saattaisin vaihtaa mielipidettäni, kun ensimmäinen partneri kertoisi olevansa tyytymätön minuun ja syyttäisi siitä penikseni kokoa. Tähän mennessä tätä tosin ei ole tapahtunut. Jos tapahtuisi, niin nykyisessä utopian kaltaisessa olotilassa ajateltuna sillä ei sen kummempaa vaikutusta olisi, kuin että pyytäisin häntä seuraavalla kerralla puhaltamaan sen täyteen.

Meillä kaikilla on kai oikeus jonkinlaiseen mielipiteeseemme ja jos sen toisen ihmisen mielipide sattuu koskemaan penistäsi, niin ei sille kovin paljoa kannata itkeskellä. Pääasia on, että kokeilit - ja oikein hyvällä tuurilla sait siinä samalla seksiäkin. Se on nyt ihan fakta, että jotkut meistä sopivat ihan plus-miinus -kohdistamme yhteen toisillemme paljon paremmin ja joillakin taas väliin mahtuu muutakin kuin lateksikerros (kuten mm. kaiku). Jälkimmäisessä vaihtoehdossa on miehelle oikeastaan kolme vaihtoehtoa. Itkeä oman peniksensä surkeutta vaikka internetin keskustelupalstalla, etsiä joku yhteensopivampi partneri tai vaikkapa ajatella laatikon ulkopuolelta ja tajuta, että hyvä seksi on paljon muutakin kuin pelkkä penetraatio.

Ihmisen pitää joskus todeta joitakin asioita ihan omin silmin, joiden olisi pitänyt olla itsestäänselvyyksiä.

Kuten esimerkiksi se, että eineslihapullat ovat parhaita ihan tavallisessa uunissa tehtynä.

Eivätkä ne ole kovin hyviä sitenkään.

Neljä työpaikkaa, jotka minulla on ollut elämäni aikana
(no työtehtäviähän tässä kai enemmänkin haetaan?)
- asekauppias
- tekninen käyttöjärjestelmäpäällikkö
- webtuottaja
- päätoimittaja

Neljä elokuvaa, joita voin katsoa uudestaan ja uudestaan
- Sodan Peto
- Full Metal Jacket
- Toy Story
- Stalingrad

Neljä paikkaa, joissa olen asunut
- Kairo
- Kirkkonummi
- Riihimäki
- Helsinki

Neljä TV-ohjelmaa, joista pidän
- 24
- Muodon Vuoksi
- Simpsonit
- C.S.I

Neljä paikkaa, joissa olen (viimeksi) käynyt lomalla
- Saarenmaa
- Bryssel
- Epsanja
- (en enää muista)

Neljä suosikkiruokaani
- Itsetehdyt pizzaleivät
- Mikä tahansa paistettu kanaruoka
- Bullmannin lihapullat
- Letut

Neljä saittia, joilla käyn päivittäin
- Blogilista.fi
- Irc-galleria.net
- Rekyyli.fi
- Militaryphotos.net

Neljä paikkaa, joissa olisin mieluummin juuri nyt
- 200 m itään
- 8400 km etelään
- 1,3 m kaakkoon, jonka jälkeen...
- ...2,4 m vasemmalle

Neljä blogia, joita mainostaa
- Lärssi Larpajaiset
- Verkkomerkit
- Cut my life into pieces
- Pintaliito

Jos joku ei sitä vielä tiennyt, niin en itse tupakoi. Joskus siinä varhaiskypsässä 15+ iässä on sitäkin tullut kokeiltua. Osittain sosiaalisesta paineesta, osittain ihan puhtaasta kokeilunhalusta. Tupakkateollisuus ei tosin minun kohdallani kovin suuria voittoja ole saanut, koska yhteenlaskettuna kuluttamieni kääryleiden määrä ei täyttäisi edes yhtä tupakka-askia.

Kaiken tämän historiallisen tiedon valossa kukaan ei varmaan ihmettele sitä, että en myöskään kovin hirveästi ole hyvilläni siitä, että muut ihmiset polttavat. Tai, itseasiassa on ihan ok, mitä kukin tekee omalla vapaa-ajallaan kun itse olen poissa paikalta. Samaten (hyvin ilmastoidussa) juottoravintolassa ei asiasta niin ole väliä. Itsestään selvää on tietenkin, että paljaan taivaan alla tupakoinnilla ei myöskään ole mitään merkitystä omalle hyvinvoinnilleni.

On kuitenkin yksi hetki, jossa odottaisin tupakoivien ihmisten pystyvän ihan kohteliaisuussyistä pidättäytymään polttamasta. Nimittäin ruokailu. Oli tilaisuus missä räkälässä tahansa, niin kun samassa pöydässä istuva saa eteensä lämpimän ruoan, niin olisi ihan mukava kuulla välillä "hei mä tumppaan tän" - tai "ai sä syöt, no mä poltan sit kun lopetat".

Tämän lisäksi pahinta on se, että jotkut pitävät ilmeisen hauskana vitsinä sitä, että puhaltavat tahallaan tuttujen tai puolituttujen ihmisten suuntaan tupakansavua jos toinen sattuu vähänkin syystä tai syyttä köhimään. Joku päivä menetän itsehillintäni ja tumppaan heidän tupakkansa. Siihen suun yläpuolella keikoilevaan silmään. Eikä näille naatiaisille mikään ystävällinen puhe auta. Luulevat sitä köhinää vittuiluksi tai muutenvain ylireagoinniksi.

Onhan se tottakai selvää, että itsehän minä sinne tupakansavuun lähden. Itse teen siis valintani, haluanko lähteä tupakansavuiseen baariin vai jäädä kotiin. Tällä logiikalla en yhtään pistä pahakseni, että baareihin ja muihin sisätiloihin tulisi täydellinen tupakointikielto. Itse ei-tupakoitsijana en tulisi kärsimään siitä pätkääkään, kun taas tupakoitsijat varmasti pitäisivät sitä kauhistuksena.

Toisaalta baareissakin on monenlaisia. On Kallionhovin kaltaisia räkälöitä, joissa kunnon ilmastoinnista ei ole tietoakaan ja savuton puoli on lähinnä täysi vitsi. Toisaalla on taas Kuikan kaltaisia laatupaikkoja, joissa tupakointikieltoa valvotaan todella tarkasti. Jos erehdyt savuttomaan pöytään ja sytytät savukkeen, voit olla varma, että henkilökunnasta on joku huomauttamassa asiasta alle puolen minuutin varoajalla.

Taannoin mietin sitä, pystynkö palkkaamaan alaisekseni itseäni vanhempaa ihmistä. Mietin asiaa pitkään ja ennen vuoden vaihdetta tilanne tuli, jolloin oli harkinnan alla oli ylipätevä, uudelleen työelämään siirtyvä 40+ nainen.

Tämä tietysti on vain yksi tapaus, mutta toisaalta on pakko myöntää, että tilanne on muuttunut todella radikaalisti siitä, kun samaa pestiä hoiti saman sukupuolen 20 vuotta nuorempi edustaja. Nuoremman työtehtäviin perehdyttämiseen meni viikko (eikä edes riittänyt), kun taas vanhemmalle näytin tehtäviä noin tunnin verran. Sen jälkeen hän on hoitanut tehtävänsä täysin suvereenisti. Yksin. Välillä vain kysynyt ohjeita, mutta muuten täydellisen omatoimisesti. Ja työtehtävät (ja varsinkin työkalut) ovat sellaisia, että niitä ei voi osata kukaan etukäteen. Kun nyt vertaa näiden kakskymppisen ja nelikymppisen naisen työtehokkuutta toisiinsa, on eroa kuin yöllä ja päivällä.

Olen vaikuttunut. Tietysti hyvin pienenä negatiivisena huomiona voi mainita, niin tietynlainen sosiaalinen sopeutuminen on tapahtunut huomattavasti hitaammin. Työnantajana se on tietenkin vain sopivaa. Kun ihmiset kuitenkin toimivat täysin eri tehtävien parissa, niin jos mitään yhteisiä tupakkataukoja ei edes oteta, niin myös työaika ja -tehokkuus on ihan eri luokkaa.

Sanoinko jo, että olen vaikuttunut? Tästä lähtien suosittelen kyllä tapausharkintaa, oli työntekijä tai -tehtävä mikä tahansa, mutta katson hemmetin paljon avoimemmin silmin niitä, jotka ovat tässä kultaisessa keski-iässä.