Satunnaista sunnuntaijorinaa

Tiedättekös, kuinka paljon miestä voi vituttaa se, kun polttaa vahingossa hampurilaiset pohjaan ja saa niiden syönnistä vain närästystä?

Ai ette tiedä? No siinä tapauksessa joristaan tänään jostain muusta. Vaikkapa merestä.

Joskus on tullut joristua ainakin ihan elävässä elämässä paljonkin siitä, millainen vaikutus tuolla suolaisella jätevesipläntillä on meikäläisen elämään. Se nyt on vaan sellainen, että sitä ei ihan tyhjentävästi pysty sanoin kuvaamaan. Tärkeä kuitenkin.

Satuin kesällä keskustelemaan erään miehen kanssa, joka on ehkä yhdestä kovimmista testosteronikeskittymistä, mitä etelä-suomi päällään kantaa. Kaveri sattuu myös olemaan varsin machomaisella alalla, mutta silti sai silmäkulmaansa vähän kosteutta kun puhuttiin itämeren saastumistilanteesta ja siitä, miten meri on muuttunut astetta kuolleemmaksi siitä, kun olimme lapsia.

Asia kun on niin, että olen sattunut onnekseni/onnettomuudekseni syntymään lähes vesirajassa ja koskaan en ole kauaa oleskellut poissa meren läheisyydestä. Tällä ei siis tarkoiteta mitään viikon lomamatkoja sisämaahan, vaan pitempiä ajanjaksoja. Pahimmat taisivat olla opiskeluvuodet Riihimäellä, jossa pelkästään tietoisuus siitä, että yhtään suurempaa avovettä ei ole kävelymatkan päässä - ahdisti.

Skidinä tuli oleskeltua merellä tai rannalla melkein päivittäin. Sitä mukaa, kun vapaa-aikaa koulun ja muiden aktiviteettien myötä tuli yhä vähemmän ja vähemmän, myös merta tuli nähtyä yhä harvemmin ja harvemmin. Veneilemässä olen käynyt viimeksi ties milloin ja jos tämänpäiväistä ei lasketa, niin rannalla käynnistäkin on useampia viikkoja. Tyypillistä.

Ei se meri siis ole mitenkään välttämätön samalla tavalla kuin vaikkapa happi tai ruoka. Se vaan on. Sen tuntee heti, kun menee rannalle katselemaan horisonttia tai aaltojen lyömistä rantaan. Se on sitä, kun haistaa ilmasta suolaisen veden aromin sekoittuneena levän tuoksuun.

Ainoa asia, mitä syksyissä oikeastaan pidän ovat syysmyrskyt. Ne, jolloin voi mennä rannalle katselemaan oikeita aaltoja ja nojaamaan tuuleen. Siihen samaan ilmaan, joka puhaltaa koko meren yli pelkästään osuakseen juuri minuun.

Typerää, tiedän, mutta meri on minulle se juttu.