Yöbloggaus

| 5 Comments

Luovuin tänään toivosta, että pystyisin ikinä bloggaamaan oikeastaan yhtään mistään, ettei äitini saisi siitä ennemmin tai myöhemmin tietää.

Äitee on vain pystynyt elämänsä aikana jotenkin järjestämään ympärilleen niin kovan luokan tieto- ja ilmiantajaverkoston, että SUPO vaan haaveilee samanlaisesta tiedusteluorganisaatiosta.

Koska olen väsynyt, eikä oikein nukutakaan, niin ajattelinpahan äsken asiaa, josta kannattaa ilman muuta blogata varsinkin aiempi toivonmenetys huomioonottaen.

Cunnilingus

Joillakin naisilla tuntuu olevan se pieni harhakäsitys siitä, että kuka tahansa mies tekee mitä tahansa, jotta pääsee sinne hänen reisiensä alkulähteille. Yleistän asiassa toki, mutta juuri näillä samoilla herrantertuilla nuttura pölisee heti, kun mies vähänkin epäröi oraaliseksin antamisessa. Sillä eihän naisen elin voi olla kenenkään mielestä vastenmielinen, haiseva, pahanmakuinen tai muutenvain huono kohde elimelle, jossa on 100% kehomme makunystyröistä.

Eihän tämä tietenkään kaikkiin päde (voitte hyvät naiset laittaa ne kaulimet takaisin laatikoihinsa), mutta ajan kulkiessa mies voi törmätä mitä kummallisempiin tuheronkantajiin. Suurin osa on ollut ihan hyvää a-luokan lohikalaa, mutta minulle, kuin varmaan kaikille muillekkin, on joskus tullut vastaan sitä silakkaakin. Eikä mitään vastapyydettyä sellaista.

Makujahan on monia, eikä ketään pidä syyttää siitä, jos nyt ei vaan satu ajatus oraaliseksistä puolin tai toisin kiinnostamaan. Legenda kertoo jopa naisista, jotka haluavat antaa, mutta eivät ottaa suuseksiä. Muista miehistä en tietenkään tee mitään strategisia johtopäätöksiä, mutta itselläni ei ole koskaan ollut mitään satunnaista suuseksiä vastaan. Tai vaikka säännöllistä. Suuseksin ehkä kaikkein tärkein periaate on kuitenkin se, että sen antamiseen tarvitsee oikean asenteen. Siinä ei kiire tai oma napa saa olla lähellä. Se karvakukkaro, joka siellä naisen jalkovälissä on, ei ole mikään hampurilaispika-ateria, vaikka se siltä vähän näyttääkin. Sen arvostamiseen tarvitsee aikaa ja aikaa pitää käyttää, jotta siitä osaa nauttia.

Kuten mihin tahansa tasapuoliseen sopimukseen, kuuluu myös seksiinkin silti vastavuoroisuuden periaate. Jos se toinen osapuoli on nyt siinä - onnesta kihisten tai vain oman mielihyväsi vuoksi - ahertanut pimppisi tai peniksesi parissa, niin kannattaa tottavieköön yrittää antaa vähän jotain takaisinkin. Kyllä se siitä lutviutuu. Syöväthän jotkut simpukoitakin.

[mua muuten kehuttiin tällä viikolla hyväksi suutelijaksi, sydäntä lämmittää moinen palaute]

5 Comments

Taannoin (http://www.visukinttu.com/blog/archives/001419.html) jäi kuulematta mehukkaat yksityiskohdat, kun kyseessä olikin joku muu. Nyt voisit paljastaa vähän jotakin herkkää tuosta suutelosta... nimim. Elää romantiikalle ;)

Eiks olis maailman yksinkertaisin asia, molemminpuolisen mukavuuden nimissä, käydä yhdessä pesulla ennen suuseksejä? Ei pesemätön heppikään herkkua ole, joten elimet pesulle ja
sitten nauttimaan?

Sitäpaitsi alkoholi, valkosipuli ja lihansyönti vaikuttavat kovasti sperman ja naisenlihan:)
makuun.

Alkoholi, valkosipuli ja lihansyönti?

Babes, I got them all!

(ai eiks ne vaikutakaan makua parantavasti?)

Tupakka kuulemma vaikuttaa myös makuun - siinä haitallisessa mielessä. Kummakos sitten, että se satunnainenkin tupakointi loppui reilut kolme vuotta sitten..?

Huhu kertoo myös, että parsa (ei parsakaali) vaikuttaisi makua huonontavasti :)

Leave a comment