heinäkuu 2005 Archives
Käsittämätön päivä. Jos tätä mitattaisiin millä tahansa hyödyllisyyttä mittaavalla asteikolla, olisi parasta löytää siitä asteikosta myös negatiiviset luvut. Ainoa vähänkin hyödyllinen asia on ollut se, että sain erään rästissä olleen kuvasarjan kuvattua. Kaikki muu onkin mennyt lepopäivän piikkiin.
Mietin Anun luona käydessäni, että kuinka vaikea olisi irroittaa ote "keskikaupungilla" asumisesta. Kallio nyt ei ole sinällään Helsingin keskikaupunkia, mutta sehän vain riippuu näkökulmasta. Radanvarsiasukkaat voivat mittailla ihan rauhassa junien matka-aikoja rautatientorille, mutta mikään ei muuta maantieteellistä sijaintia.
Silti, sitä kuka tahansa voi olla ylpeä, asui missä tahansa, jos on pystynyt omalla rehellisellä työllään saamaan itsenäisen asumistavan. Säälittävimpiähän ovat "itsenäiset" ihmiset, jotka perustelevat kotona äidin ja isän helmoissa asumista sillä, että muualla on niin kallista ja elinkustannukset ovat niin kovat ja sitärataa.
Herätkää pahvit. Olette täysi-ikäisiä.
Nyt kun kerran aihepiiri on viimeaikoina ollut varsin ajankohtainen monien mielestä, niin ratketaanpa erään elävässä elämässä käydyn keskustelun pohjalta tähänkin bloggaukseen:
Kysymys oli ja on siis siitä, millaisena mies näkee esileikin. Tällaiseksi esileikiksi joskus luullut aktiviteetit eivät aina pääty yhdyntään, mutta pääsääntöisesti kylläkin. Kannattaa muistaa nuorella iällä koetut ykkös- ja vähän kakkospesänkin juoksut, jotka eivät sitten ikinä johtaneet sen kummempaan. Naisella (ja miehelläkin) on aina oikeus viheltää peli poikki mihin aikaan tahansa vaikka se nyt olisikin vähän ikävää.
Mutta mikä tekee sitten hyvän esileikin? Kun puhutaan ihan raa´asti käytännön toteutuksesta ja jätetään itsestäänselvyydet (kuten aivojen käytön) pois reseptistä, niin esileikki on suurimmalta osin suutelemista ja toisisijaisesti käsien (ja kenties muidenkin raajojen) käyttämistä oikein. Tästä syystä taidankin sitten kertoa näistä asioista vähän omia näkökantojani. Pahoittelen, jos kirjoitustyyli on liian koululaisten seksiopasmainen.
Kunnon esileikki lähtee joko puhtaasti flirttailusta tai vaikka pelkästään suutelemisesta (tai seksistä) puhuttaessa. Oli toinen mies tai nainen, ei pahaksi ole totuudenmukaiset kohteliaisuudet. Hyvä vinkki on viitata mahdolliseen aikaisempaan tapahtumaan. Jos viimekertaisesta on aikaa, pelkkä muistikuva hyvästä suudelmasta tekee melko eetvarttia puolelle jos toisellekkin.
Suuteleminen
Ensinnäkin suurin virhe suutelemisessa on, että käytetään kieltä liian aggressiivisesti. Kieltä ei ole tarkoitus tunkea toisen kurkkuun, kutitella kitalakea tai pyöritellä poskesta toiseen. Kuka tahansa järkevä nainen laittaa jarruja päälle, jos kieliveijarisi käy päälle liian aktiivisesti. Et ehkä tajua ensimmäisistä vinkeistä, mutta viimeistään kun nainen pyytää lisää ilmaa tai alkaa läpsimään otsaasi avokämmenellä, on syytä peräytyä. Kieltä pitää käyttää hellävaroen, mutta samalla lujasti, hiukan samalla tavoin kuin näppäilisit kitaran kieliä saadaksesi aikaan herkän, mutta voimakkaan äänen. Kieltä voi kuljettaa toisen huulia pitkin, tehdä nopeita nuolaisuja (itse suosin lo-drool -versioita), käyttää pienten näykkäisyjen apuvälineenä ja käyttää myös muille alueille kuin pelkän suun suunnalla. Korvan koskettelu kielellä on erittäin hyvä esimerkki.
Älä kaikista varoituksista huolimatta myöskään nössöile. Pienet suukot ja kevyet suudelmat ovat ihan muihin tilanteisiin kuin oikeasti kahdenkeskeisiin hetkiin, jossa hellyydenosoitus ei ole pelkkä julkinen luottamuslause. Vaihda myös vaihdetta välillä. Pienet pyrähdykset ryyditettynä vaikkapa pienillä hyvin hellävaroin tehdyillä näykkäisyillä toisen alahuulesta piristävät kummasti suudelmaa.
Älä myöskään usko leffoihin ja sulje silmiäsi aina suudellessasi. Naiseen kannattaa pitää mahdollisimman usein katsekontakti suutelemisen ja koko esileikin aikana. Suuteleminen tottakai tuntuu usein niin luonnolliselta, että silmien ummistaminen tuntuu sopivalta, mutta kun näet toisen, pystyt paremmin lukemaan toisen tarpeita ja mielentilaa. Samoin suuteleminen saa ihan uuden näkökulman, jos myös nainen pitää katseensa sinussa sen aikana.
Hengitä. Älä tee teinivirhettä ja kärsi happikadosta. Välillä on tietysti niin kivaa, että jotkut asiat tuppaavat unohtumaan, mutta hengittämisen muistaminen säästää paljolta vaivalta.
Älä kuolaa. Liian kuiva suudelma on huono asia, mutta jos kuolaat toisen suun täyteen, ei sekään tunnu hyvältä. Kohtuus kaikessa. Toisen dehydraatioon riittää lasi vettä, jonka kohteliaasti voit tuoda vähän myöhemmin.
Käytä käsiäsi. Tarkoitus ei ole varmaankaan teinipussailla kädet taskussa ja vain omaan imutehoon luottaen, vaan myös käsiä voi käyttää. Ne voivat hivellä naisen lantiota, vyötäröä, rintoja tai niskaa. Kosketteleminen on yksi tärkeimmistä asioista, mitä huomioonottava mies voi naista varten harjoittaa.
[koskettelemisesta ja kenties muistakin käsientaidosta lisää ensikerralla]
Tämäkin lauantai alkoi ihan tavallisen huonosti. Nukuin viime yönä univelkojani pois ja heräsin vasta joskus yhdentoista jälkeen. Olo oli kuin krapulassa, mutta minkäs teet. Vanhuus ei tule yksin tai jotain sinnepäin.
Tämän illan menoista ei vielä ole mitään tietoa. Todennäköisesti lataan akkuja parvekkeella kirjaa lueskellessa ja punaviiniä tai siideriä hörppien. Päivän varsinaiseksi aktiviteetiksi nousi siis iltapäivällä Tiinan kanssa toteutettu automatka Porvooseen. Lounas, Brunberg, jäätelöt jokirannassa ja näyteikkunashoppailua. Niin ja tietysti tutustuminen paikalliseen Alkoon, jossa valkoviinit näyttivät olevan retuperällä. Ilmeisesti Porvoolaiset eivät juo valkoviinejä.
Yksi ehkä hauskimmista näyistä oli paikallisessa antiikkiliikkeessä oleva "kännykkä". Nokian ensimmäistä mallia oleva matkapuhelin herättää kieltämättä hilpeyttä, mutta kun sen asettaa antiikkiliikkeen ikkunaan, saa puhelimen hilpeyskerroin ihan uutta potkua.
Ei siitä nyt niin kauaa ole?
[kyseisen puhelimen inflaatiohuomioitu hinta tämän päivän valuutaksi muunnettuna on muuten 6000 euroa]
En tiedä pätkääkään siitä, millaiseksi ruoka muuttuu pakastimessa, kun se kerran sulaa ja pakastetaan uudestaan, mutta päätin ottaa juuri riskin. Kerran sulanut ja uudelleen jäädytetty pakastepizza odottaa nyt ruokailua uunissa kypsyen.
Yksi maailman tarpeellisimmista keksinnöistä olisi pakastin, jossa olisi joku termostaattivaroitin. Heti kun lämpötila nousee yli nollan, alkaa pakastin piipittämään. Juuri minunkaltaisille hömelöille tällaiset itsevaroittavat pakastimet olisivat kuin jumalan lahja ihmiskunnalle. Ovi kun tuppaa jäämään vähän auki. Minkäs teet, kun oven puolihuolimattomasti kiireessä lämäisee kiinni ja väliin on tietysti jäänyt joku pakastepussin solmu, kalapuikkopaketin kulma tai muutenvain ovi ei mahdu kiinni. Suorastaan vittumaista, mutta siedettävää - jos sen huomaisi ajoissa.
Itse en huomannut, ennenkuin lattialla alkoi olemaan jo kahvikupillisen verran vettä.
Vaikka joku aina tuntuu kuvittelevan, että meikäläisen työ on jotenkin tosi salamyhkäistä tai muutenvain hullujen, psykopaattien tai epäilyttävien ihmisten puuhaa, niin itse en tunnu näkevän työssä mitään kummallista. Aseiden kanssa ollaan tekemisissä, tottakai, mutta minkäs teet. Jotkut tekevät tikusta asiaa maatalouden parissa, minä kylmän raudan, joka nyt on taottu aseiden muotoon. Tough luck.
Ei tässä duunissa ihan kaikki niin hirvittävältä kuulosta. Pääsee tällaisissa piireissä tutustumaan oikeasti mukaviin ja hauskoihin ihmisiin, tekemään työtä, josta jotkut maksaisivat.
Mietin itseasiassa tuon viereisen kuvan aiheuttamia mielikuvia ihmisissä. Suurimmalle osalle teistä, jotka sen tuossa näkevät, se antaa mielikuvan jostakin joka on negatiivisesti yhdistettävissä Lontoossa tapahtuneisiin terroritekoihin.
Kysymyksessä on kuitenkin tänään otettu kuva, jonka finaaliversiossa on tarkoitus tukea brittien pyrkimyksiä säilyttää airsoft harrastuksena. Itse en sitä harrasta, ammatillisesta kiinnostuksesta tosin seuraan aiheen kehittymistä. Vaikka terrorismi on omasta mielestäni varsin vastenmielinen tapa toimia, on myös valtiovallan holhousmentaliteetti viety liian pitkälle, kun aikuisille tarkoitettuja leluja (juu niitä ne oikeasti ovat) pyritään kieltämään sen perusteella, että lapset saavat niistä vääriä vaikutteita. Tämä siis maassa, jossa oikean, laillisen ampuma-aseen hankkiminen on nykyään ehkä toiseksi vaikeinta koko maailmassa.
On tottakai totta, että ase, ampui se luoteja, muovikuulia tai vaikka pingispallolla ratsastavia pingviinejä, on potentiaalisesti vaarallinen. Ei mikään ole turvallinen asia väärissä käsissä. Johonkin on kuitenkin raja vedettävä. Ihmisillä on oltava valinnanvapaus, mahdollisuus pyrkiä yhteiskunnassa sellaiseen asemaan, jossa myös yhteiskunta luottaa yksilöön.
Eikä ole heti sanomassa, että ruuvimeisselissäsi on kaksi senttiä liian pitkä terä.
Aamurutiineihini kuuluu aina suihku. Jos kotoastarttiin on ainakin 20 minuuttia, niin suihku kuuluu asiaan ennen mitään muuta.
Voin siis helposti sanoa, että olen suihkutellut tässä kämpässä yli vuoden asuneena noin 400 kertaa, mutta en vieläkään ole oppinut, että suihku kannattaisi sulkea varovaisesti.
Tiedättekös nämä Oraksen tai minkä tahansa vähän vanhemmat suihkuhanat? Juuri nuo, missä on kaksi sellaista napiskuukkelia, jossa kylmää vettä ilmaisee sininen ja kuumaa punainen pampula? Niistähän pitäisi saada säädettyä suihkuveden lämpötilaa portaattomasti, mutta eihän se ikinä toimi. Käännät toista puoli kierrosta ja lämpötila ei muutu mihinkään, mutta käännäppä neljännes lisää, niin tunnet sen taatusti nahoissasi.
Sittenkun näitä suihkuja ei edes saa kiinni kovin järkevästi. Jos oikeasti haluaa pitää sen lämpimän suihkun mukavan tunteen loppuun asti, pitää niitä napukoita vuorotellen käännellä atomienergiaoperaattorin tavoin sellaiset neljänneskierros kerrallaan, jotta veden virtaus tasaisesti lakkaa.
Taisin joskus kerran tehdä niin. Yleensä tulee väännettyä ne vaan yhtäaikaa mahdollisimman nopeasti kiinni kaksin käsin rivakasti väännellen, ja koska taloyhtiömme vesiputket tuntuvat olevan usein demonien riivaamia, niin myös tänään heräsin lopullisesti suihkussa uuteen päivään.
Mikään ei herätä niin hyvin kuin se suihkun viimeiset kolme sekuntia, jossa suihkun lämpötila vaihtelee jäävedestä sulaan laavaan.
Ihoni punoittaa. Onneksi ei sentään kuoriudu irti.
Elämä on sitten harvinaisen vittumainen keksintö. Jos joku voisi aukottomasti todistaa, että tohvelieläimillä on helpompaa, niin toivoisin useammin kuin joskus olevani sellainen. Se, mikä alkoi ihan hyvänä - vaikkakaan ei täydellisenä päivänä, muuttui useamman kuin viiden eri asian vaikutuksesta varsin vittumaiseksi. Ei tästä ihan vielä ole tullut sellaista "vittu mä en jaksa" -päivää, mutta kai siihen tarvitaan vielä kaksi tai kolme lievää vastoinkäymistä, niin johan alkaa nuppi turpoamaan.
Cant beat the feeling.
Koska syntymähetkeni täsmälliseen vuosipäivään on aikaa noin tunti ja kymmenen minuuttia, haluan nyt käyttää tämän mahdollisuuden sopivien syntymäpäivätoiveiden kirjaamiseen. Voinpahan vuoden päästä palata takaisin tähän merkintään ja huomata, kuinka paljosta jäin paitsi tai kuinka paljon erilaisia asioita olen vuoden aikana ostanut sitten lopuksi itse.
(kyllä, olen materialisti)
Lahjakortti hyvälle hierojalle
- Selkä vaivaa, hyvä hieroja voisi auttaa paljon jokapäiväisessä elämässä ja osoittautua yhtä kullanarvoiseksi kuin siivoajat.
Lahjakortti mitä homoimpaan lellittelypalveluun
- Pedikyyri, manikyyri, kasvohoito - you name it. Kaikki käy ja mielellään yhtäaikaa. On hetkiä, jolloin miehen pitää tehdä, mitä miehen ei odotettaisi tekevän ja se olisi kiva kokea nyt. Sitäpaitsi kesäaurinko vaikuttaa ihooni samoin kuin ylikypsiin aprikooseihin.
Lupauksia talkooavusta
- Kirjallisia dokumentoituja lupauksia talkooavusta siihen tarpeeseen, mitä ikinä nyt satun tarvitsemaan. Todennäköisesti seuraava projekti on uuden hyllykön rakentaminen olohuoneeseen. Ja tässä taloudessa se ei ole aina niin helppoa kuin voisi kuvitella.
Uusi kamera
- Olisi varsin kiva ratkaisu, mutta tuskin kukaan osaa tällaista ostaa. Parempi lienee, että hankin itse.
Uusi televisio
- ...siihen uuteen hyllyyn. LCD, kokoa vähintään 32 tuumaa ja tarpeeksi hyvät ominaisuudet. Kiitos.
Magneettitaustaisia kuvakehyksiä
- Sisustusprojektini kulmakiviä. Kun sellaiset löydän (saan?), niin näette sitten, mitä niistä rakennetaan.
Kookospähkinä
- Kivaa ajanvietettä tarvitaan aina.
Lupauksia seksistä
- Do I need to say more?
Huomenna on sitten odotettavissa se päivä, jolloin ikää tulee taas vähän lisää. Ihan pikkaisen vain - vuosi, kuten aina ennenkin. Matkamittariin tämän vuoden aikana ei ole hirveästi tullut maileja tai kilometrejä. Hupsahtanut kuin varkain taas vuosi lisää, joten paineet jonkinlaisen sapattivapaan pitämiseen ovat melkoiset.
Ensi vuonna sitten.
Lauantaina olisi tarkoitus lähteä taas baariin. Kuikasta aloitettua iltaa klo 19 voidaan pitää syntymäpäiväkesteinäni. Omat pullot mukaan ja sitärataa.
Oikeasti fiilikset on nyt sellaiset kaksituntisten yöunien jälkeen, että tekisi mieli lyödä ensimmäistä, joka tulee sanomaan jotain. Töissä kun vielä sanomiset on yleensä sellaisia, että jotain on pielessä ja minulle kerrotaan siitä siksi, että korjaisin asian. Jos jotain korjaan, niin tänään nillittäjien nenät.
Onneksi ennakkovaroitus on kiirinyt siitä, että olen tänään kuin perseeseen ammuttu karhu. Kaikki ovat hiljaisia kuin hiekkasukat.
Maailma on järkkynyt suunnassa jos toisessakin, joten tällä kertaa maanantaikutonen pyörii maailmankaikkeuden suurimmissa kysymyksissä - heti selluliitinpoiston ja hakaneulojen keksijän jälkeen. Eli pidemmittä puheitta, koko maailma kuudessa kysymyksessä.
(I): Uskotko darwinismiin vai raamatulliseen luomiskertomukseen?
Molempiin. Jumala loi naisen ja mies polveutui apinasta.
Vakavasti ottaen, uskon lähes sataprosenttisesti lajievoluution vaikutukseen maailman kehittymisessä siihen, millaisia me nyt olemme. Evoluutio tosin jatkuu, joten on ihan mielenkiintoista tietää, millaiseksi ihminen on kehittynyt parin miljoonan vuoden kuluessa. Ihminen toisaalta on jo nyt luonut itse ympärilleen maailman, joka muokkaa meitä tahdoimme sitä tai emme. Pieni humanisti minussa haluaa silti uskoa, että ihmisellä on myös vahva sielu. Paratiisiin tai luomiskertomuksen Aatamiin, Eevaan, käärmeeseen ja omenaan en usko pätkääkään.
(II): Jumala loi tarinan mukaan maan kuudessa päivässä ja seitsemäntenä Hän lepäsi. Jos sunnuntaivapaita ei olisi vielä ollut tai Pomo olisi voinut tehdä vähän ylitöitä sisään, niin sano neljä asiaa, mitä meillä vielä olisi?
Israel olisi sijoitettu jonnekkin eteläiselle tyynelle valtamerelle saareksi. Ihmisissä olisi vielä kolmaskin sukupuoli, joka olisi syntynyt naisen lonkkaluusta. Puulaji, jonka lehtiä pureskelemalla voisi parantaa krapulan. Isot kaupat, jotka voisivat olla auki 7 päivää viikossa myös suomessa ilman nillittämistä.
(III): Onko muualla maailmankaikkeudessa älyllistä elämää?
Joku voisi väittää, että miksi olisi, kun täälläkään ei ole, mutta tottakai on. On varsin kapeakatseista ajatella, että miljuunan muun planeetan joukossa ei olisi yhtään muuta planeettaa, missä ei olisi kehittynyt elämää eri muodoissaan. Jos - tai kun näin kerran on, niin se ei kuitenkaan tarkoita, että siellä välttämättä oltaisiin kehitytty pieniksi harmaiksi miehiksi lentävissä lautasissa. Todennäköisempää - ja varmasti yleisempää on, että näillä planeetoilla ollaan jossain tohvelieläinten kehitysvaiheessa tai käydään debaattia siitä, onko muualla älyllistä elämää.
(IV): Maailmassa on paljon todella pahoja asioita. Jos kuitenkin pysytään pikkumaisina, niin mitkä ovat niitä pieniä suuria asioita, joita ei olisi pitänyt koskaan kehittyä.
Hyttyset, Bonnie Tyler, ruotsalaiset kansallisruoat, tupeeratut kampaukset, sukkahousuhevi, autoilijoiden fasistinen pahuus, eläinkuosit naisten vaatetuksessa, ajatus lehmien keinosiemennyksestä ja Renaultin autot.
(V): Maailmassa on paljon mukaviakin asioita. Minkä asioiden olemassaolosta olet erityisen tyytyväinen?
Naisten orgasmiherkkyys, puhumattomuutta kestävä ystävyys, samuraileffat, tammipuu, froteepyyhkeet, wc-pönttöjen muovirenkaat, vyöt, Oakleyn aurinkolasit.
(VI): Miten itse olet tehnyt maailmasta paremman viimeisen viikon aikana?
Voisinpa sanoa, että soveltamalla käytännössä naisten orgasmiherkkyyttä, mutta kai sillä miten ennenkin, eli joka päivä pitää pyrkiä saamaan yksi ihminen hymyilemään. Edes vahingoniloisesti.
Vähän heikko on olo. Töihin pitäisi lähteä. Ei taida onnistua.
Au. Au. Au. Miksi päänsärky pitää osua aina päähän.
- - -
13:27 - Päänsärky jatkuu, lisäksi meinasin laatoittaa kylppärini kun kävin paskalla. Hirvittävä haju.
- - -
15:14 - Torkut helpottivat. Päässä pyörii vähän, todennäköisesti siksi, että televisio jäi auki ja latasin alitajuntani pesäpallo-ottelun selostuksella.
- - -
18:31 - Elämä alkaa voittamaan. Ei enää päänsärkyä, pahoinvointia, huimausta tai omituisia aistimuksia. Lievää tärinää tosin vielä havaittavissa.
- - -
22:25 - Taas baarissa. Tälläkertaa vain tunnin verran ja kahden lasillisen jälkeen kiltisti kotiin. Hyvä minä.
Ensi viikonloppuna taas uudelleen.
Helvata, että viikko onkin sitten hurahtanut tällä viikolla. Vastahan oli maanantai ja nyt kolkutellaan jo perjantain alkutahteja. Helvetin ärsyttäväähän tämä on. Työpäiviä työpäivien perään ja koko kesä hurahtaa ohi kuin varkain.
Nyt kun aloin vinkumaan, niin jatkan siitä vielä sillä, että en ole ehtinyt tänä kesänä tekemään oikeastaan mitään niistä tavallisista kesärentoutumismenetelmistäni. En ole nukkunut yhtään yötä ulkona, en viettänyt yhtään päivää jääteen parissa Ekbergin terassilla tai saunonut rantasaunassa. En ole uinut kertaakaan tai keinunut laineilla (autolauttoja ei lasketa).
Jos jonkinlaisia positiivisia kokemuksia on mainittava, niin olen kävellyt kotiin kesäyönä lehdenjakajien aikaan, saavuttanut ykköspesän katulampun alla, istuskellut nurmikolla aurinkoa ottamassa, polttanut päänahkani ja viettänyt monta monituista tuntia parvekkeella lukien hemmetin hyviä tuotoksia erilaisten kansien välistä.
Kesässä nyt pitäisi olla paljon muutakin.
Kesän, kiireiden, hyttysten ja tähtikuvioiden vuoksi maanantaikutonen ei ole taas ollut ihan kaikkein aktiivisimmillaan viime viikkojen aikana. Nyt, koska kuumina kesäpäivinä ei ole mitään muuta järkevää tekemistä vapaapäivisin, kun mennä ilmastoituihin, mukaviin leffateattereihin vähän jäähdyttelemään, myös maanantaikutonen pysyttelee filmien ihanassa maailmassa. Sen pitemmittä puheitta, Maanantaikutonen goes movies.
(I): Mikä on mielestäsi maailman paras elokuva?
Järkyttävän vaikea sanoa. Joitakin leffoja pystyy katsomaan kerran toisensa jälkeen, mutta se ei tee niistä välttämättä kaikkein parasta. Silti onnettomasti suomennettu "Rita Hayworth - Avain Vapauteen" on ollut yksi hienoimmista leffakokemuksista koskaan.
(II): Keneen roolihenkilöön olet aina samaistunut?
Shrekin Aasiin. Muita ihmisiä olen tosin nähnyt hyvinkin paljon elokuvissa, erityisesti isäni, jota kuvaisi hyvin Likaisen Tusinan Lee Marvin, Likaisen Harryn Clint Eastwood ja Indiana Jonesin Harrison Ford.
(III): Mikä on ollut ensimmäinen elokuva, minkä olet nähnyt?
Ihan elokuvissa käytynä se oli Krull -niminen leffa, josta vieläkin muistan osia. Joskus luulin muistikuvieni varassa, että leffan pääosaa olisi näytellyt David Hasselhoff. Ensimmäinen yksin katsottu leffa elokuvateatterissa oli Imperiumin Vastaisku. Ensimmäinen videolta katsottu elokuva oli taas Jääasema Zebra.
(IV): Oletko esiintynyt missään elokuvassa?
En itseasiassa ole.
(V): Jos saisit valita, niin missä elokuvassa haluaisit näkyä?
Kummisedässä yhtenä mafiakätyreistä.
(VI): Kehitä äkkiä elokuvalle originelli idea. Sinulla on nyt 3 minuuttia aikaa ja kuvailet sen tätä lukeville alle neljällä lauseella.
Nainen huomaa miehensä tapetun itähelsingissä kun poliisi löytää miehen pään taloyhtiön roskalaatikosta. Nainen joutuu kamppailemaan perheensä koossapysymisen, miehensä kohtalon selvittämisen ja ulkopuolisten paineen alaisena. Lopulta selviää, että nainen itse teki sen, mutta naisella on jakautunut persoonallisuus, joka esti häntä tietämästä asiaa.
Hemmetin huono olo. Tai ei huono, sillätavalla, että oksettaisi, olisi pahoinvoiva tai muuten vaan, mutta tuntuu, kun ruumiissa ei olisi yhtään lihasta täysikuntoisena. Heikko olo. Väsyttää. Näkökyky heikkenee ja pyörryttää.
Tänään piti oikeasti laittaa keittiötä vähän kuntoon ja käydä kaupassa. Tästä suunnitelmasta pitänee vähän luopua, osaksi siksi, että Ikea ei taaskaan saanut kasattua oikeita osia huonekalujensa mukaan. Ihmisellä on aina sellainen lapsenmielinen usko siihen, että sen kaltaisista paikoista ostettaessa kaikki on ihan samallatavalla, kuin silloin, jos vastaavasta huonekalusta, keittiötarvikkeesta tai muusta hiluvitkuttimesta maksaa kolmin-nelinkertaisen hinnan jonnekkin toiseen, pienempään, tyylikkäämpään ja trendikkäämpään kauppaan, jonka nimeä ei osaa edes lausua.
Tuolinkasaamisen vaihtoehtona eksyin tähän koneen äärelle ja vierailin pitkästä aikaa Tecnoratissa. Tavallisten fanituslinkkien lisäksi sellaisia osaaottavia linkityksiä taisi viimeisen kolmen kuukauden ajalta olla neljä tai viisi kappaletta. Suurin osa niistä maanantaikutoseen, mutta muutama jo myös pimppapostaukseen liittyen.
Nyt ei jaksa enempää. Menen sohvalle odottamaan kuolemaa.
Lauantai-ilta sitten päätyi vietettäväksi varsin kuumissa, kosteissa merkeissä. Ainakin aluksi, kunnes ilta siitä vähän viilentyi. Tiramisu&Eg oli kutsunut paljon ihmisiä yhteen paikkaan tarkistelemaan elämää alkoholilasin tai -mukin läpi ja niinhän siinä tapahtui, että varsin suuri osa ihmisistä tuntui humaltuneen.
Myös mukanaollutta kameraani arvosteltiin. Sain silti vakuutettua ihmiset siitä, että kameralla sai vain hyviä kuvia. Itse emännätkin uskaltautuivat loppuillasta ryhmäkuvaan, kuten otsikko hiukan totuutta vältellen kertoo. Ei Tiralla oikeasti noin ryppyinen leuka ole. Eikä Misulla noin leveää hymyä. Joitakuita se kamera vanhentaa ja jotkut näyttävät vain hauskemmilta.
Kotiinkävellessä tuli taas vähän tuskastunut olo. Juuri sellainen vähän "ei-nyt-oikein-tiedä-mitä-tekisi" -olo. Oli toisaalta varsin kivaa nähdä uusia ihmisiä ja myös niitä vanhojakin, mutta toisaalla kolkutti yleinen epäsosiaalisuuden peikko, joka tahtoi koputella aivokuorta ja huudella, että vitut muista.
Pääasia oli kuitenkin, että oli ihan kivaa. Pienoinen humalatilakin on päällä, joten tämänkin voisi käsittää kännibloggauksena.
[Edit: eikun siis pileet järjesti vain 66% Tiramisu&EG:n tyttökolmikosta, eli Tira & EG. Misu nyt vaan sattui osumaan kuvattavaksi.]
Ahdistavaa. Nyt olisi päivän duunit takana, ruokaa odottamassa kaapissa, mutta sen jälkeiselle perjantai-illalle mitään tekemistä. Sitävastoin tämän päivän aikana on tullut huomiselle useampiakin ehdotuksia. Ärsyttää, kun vapaa-ajan viettämisvaihtoehdot aina valikoituvat päällekkäin.
Hyvin todennäköiseltä näyttäisi siis vaihtoehto, jossa vietän illan kotona, istuskellen parvekkeella, lukien kirjaa, muutamaa olutta nauttien.
Tai sitten joku jostain vielä pelastaa minut koti-illalta.
P.S: Jos tätä ei kuitenkaan tapahdu, niin tulen todennäköisesti aukomaan päätäni taas jostain asiasta tänne ja samalla osoittamaan, ettei minua kannattaisi jättää internet-yhteyden omaavan tietokoneen ääreen yksin ilman valvontaa.
Tänään on mennyt ihan liikaa rahaa. Ja ihan turhaan. Kotiin tosin muutti vihdoin polttava DVD-asema, jota digikuvakokoelmani on suorastaan kaivannut.
Luovuin tänään toivosta, että pystyisin ikinä bloggaamaan oikeastaan yhtään mistään, ettei äitini saisi siitä ennemmin tai myöhemmin tietää.
Äitee on vain pystynyt elämänsä aikana jotenkin järjestämään ympärilleen niin kovan luokan tieto- ja ilmiantajaverkoston, että SUPO vaan haaveilee samanlaisesta tiedusteluorganisaatiosta.
Koska olen väsynyt, eikä oikein nukutakaan, niin ajattelinpahan äsken asiaa, josta kannattaa ilman muuta blogata varsinkin aiempi toivonmenetys huomioonottaen.
Cunnilingus
Joillakin naisilla tuntuu olevan se pieni harhakäsitys siitä, että kuka tahansa mies tekee mitä tahansa, jotta pääsee sinne hänen reisiensä alkulähteille. Yleistän asiassa toki, mutta juuri näillä samoilla herrantertuilla nuttura pölisee heti, kun mies vähänkin epäröi oraaliseksin antamisessa. Sillä eihän naisen elin voi olla kenenkään mielestä vastenmielinen, haiseva, pahanmakuinen tai muutenvain huono kohde elimelle, jossa on 100% kehomme makunystyröistä.
Eihän tämä tietenkään kaikkiin päde (voitte hyvät naiset laittaa ne kaulimet takaisin laatikoihinsa), mutta ajan kulkiessa mies voi törmätä mitä kummallisempiin tuheronkantajiin. Suurin osa on ollut ihan hyvää a-luokan lohikalaa, mutta minulle, kuin varmaan kaikille muillekkin, on joskus tullut vastaan sitä silakkaakin. Eikä mitään vastapyydettyä sellaista.
Makujahan on monia, eikä ketään pidä syyttää siitä, jos nyt ei vaan satu ajatus oraaliseksistä puolin tai toisin kiinnostamaan. Legenda kertoo jopa naisista, jotka haluavat antaa, mutta eivät ottaa suuseksiä. Muista miehistä en tietenkään tee mitään strategisia johtopäätöksiä, mutta itselläni ei ole koskaan ollut mitään satunnaista suuseksiä vastaan. Tai vaikka säännöllistä. Suuseksin ehkä kaikkein tärkein periaate on kuitenkin se, että sen antamiseen tarvitsee oikean asenteen. Siinä ei kiire tai oma napa saa olla lähellä. Se karvakukkaro, joka siellä naisen jalkovälissä on, ei ole mikään hampurilaispika-ateria, vaikka se siltä vähän näyttääkin. Sen arvostamiseen tarvitsee aikaa ja aikaa pitää käyttää, jotta siitä osaa nauttia.
Kuten mihin tahansa tasapuoliseen sopimukseen, kuuluu myös seksiinkin silti vastavuoroisuuden periaate. Jos se toinen osapuoli on nyt siinä - onnesta kihisten tai vain oman mielihyväsi vuoksi - ahertanut pimppisi tai peniksesi parissa, niin kannattaa tottavieköön yrittää antaa vähän jotain takaisinkin. Kyllä se siitä lutviutuu. Syöväthän jotkut simpukoitakin.
[mua muuten kehuttiin tällä viikolla hyväksi suutelijaksi, sydäntä lämmittää moinen palaute]
Jostain kumman syystä (huomio kaikki Freudilaiset!) meikäläinen on aina tuntenut jotain lievästä keskinkertaiseen vaihtelevaa vetoa hoitoalalla oleviin naisiin. Mistä kyseinen tunnemauste aina maailmaan ropsahtaakin, ei ole tietoa. Sieltä jostain se vain tulee.
Suurimmalta osin se kuitenkin taitaa olla ihan vaan sellaista tervettä kunnioittamista. Niitä ihmisiä kohtaan, joilla on oikeasti jotain asennoitumista työhönsä. Kestävät sen surkean palkan, huonot työajat, käsittämättömiin mittasuhteisiin paisuvat työpaikkatapahtumat ja joskus kirjaimellisestikin - paskan heittämisen niskaan.
Toinen ääripää on tietenkin sitten ne neitoset (sori että yleistän teidät pelkästään naispuolisiksi, mutta...), jotka menevät hoitoalalle vain sen vuoksi, että se nyt vain sattuu olemaan jotain, mikä ensimmäisenä tuli mieleen lukion jälkeen. Realiteetit varmaankin karsivat jyvät akanoista hyvin pian, mutta syytä huoleen on lähinnä siinä, että joka abivuosiluokasta taitaa löytyä niitä pissiksiä, jotka luulevat näyttävänsä hyvältä valkoisissa.
Jessus. Anna juuri minun välttyä vanhana elämäänsä kyllästyneeltä hoitajalta ja anna minulle niistä se kaikkein syvimmän kutsumuksen omaava - ehkä vähän vapaamielinenkin heitukka - joka sietää kaksimieliset vitsini kylvetyksen aikana ja sen, kun liköörikonvehdeista humaltuneena oksennan omaan sänkyyni.
Ruumiineritteistä puheenollen, näin kotimatkalla ostoksilla poiketessani kaupan kassalla sellaisen keski-ikäisen tädin, joka ostoksien mukana kassahihnalle heitti kokonaiset kaksi muovikassia. Toiseen niistä hihnan päässä täti pakkasi muut ostokset ja toiseen kaksi pakettia wc-paperia.
Siis härregud. Ollaanko menty niin pitkälle säädyllisyydessä, että vessapaperin tarvetta häpeillään? Onhan se hirvittävää, jos se naapurin Pirjo-Liisa näkee Margitin vievän ruusuntuoksuiseen kaupunkikotiinsa vessapaperia. Eihän heillä sentään persettä pyyhitä. Eikä kakita. Pyhä henki tulee kerran päivässä ja tyhjentää suolen. Pim vaan, niin ei enää kakka ahdista.
Taidan mennä vessaan.
Koko päivän on ollut ihan helvetillisen tuskastunut olo. Syy ei löydy pelkästään kuumasta säästä, mutta myös kivasti alkanut allergia kaivelee kaikkein vittumaisimpia voimiaan esille. Silmät on nyt suurimmalta osin säästyneet, mutta nenä vuotaa ja eritoten kurkku on niin äärettömän ärtynyt, ettei viitsisi millään edes puhua, koska pienikin lause sattuu niin perkeleellisesti.
Kaikkein parasta on tietenkin se, että zyrtec ja muut kemikaali-lifestylen hittituotteet auttavat kaikkeen muuhun, paitsi juuri tuohon kurkun ärtymykseen. Jos joku tietää jonkun toimivan tavan, eikä mitään poppakonsteja, niin parannus- tai lääke-ehdotuksia saa laittaa kommenteissa esille.
Kaikenlisäksi tämäkin blogi nysvää oikein kunnolla. Haamupäivityksiä tulee urakalla ja osaanko tehdä niille mitään? En. Ehtisinkö, jos osaisin? En. Viitsisinkö, jos ehtisin? En.
Nyt on maanantai. Jos vaikka tämän vuorokauden puolella synnyttäisi maanantaikutosen.
Iltapäivä on vierähtänyt varsin rauhallisissa merkeissä, jo toista kuukautta sitten ostetun kirjan kanssa. Kyseessä on siis Wodehousen "Antaa Jeevesin hoitaa" -kirja, jonka nyt puolet parvekkeella istuessani ahmineena haluaisin lukea samantien loppuun asti.
Muutenkin on kiva viettää välillä ihan hiljaista istuskelua parvekkeella iltapäivisin kun aurinko ei enää paista siihen niin kuumasti. Välillä voi siemailla kylmää juotavaakin ja katsella alas kadulle erilaisten ihmisten edesottamuksia. Tätänykyä parvekkeen kaiteiden ulkopuolelle katselemisessa saa olla tosin vähän varovainen. Nytkin huomasin sivusilmällä pientä liikettä vastapäisessä talossa ja katsahdin eräälle parvekkeelle. Noin nanosekunnissa tajusin kesänaapurin olevan siellä poimimassa lattialta jotain - alastomana kuten ennenkin - ja selkä minuun päin.
Tai siis selkä, jos se olisi ollut pystyasennossa.
Hitto että vanhojen miesten perseet ovat sitten hirvittävä näky. Huomenna ostan kuntopyörän.
Oikeasti pitäisi tehdä töitä, mutta satuin taas todistamaan naapurissa muotiin tullutta naturismia.
Vastapäisen talon alakerroksissa on noin viiskymppinen vanhempi herrasmies heittänyt sitten viimeisetkin vaatteet pyykkikoriin ja harrastaa nykyään parvekeulkoilua munasillaan noin kolme kertaa päivässä.
Äsken satuin vain sen (taas) vahingossa näkemään, mutta jos alan tsekkailemaan kyseistä parveketta säännöllisesti nähdäkseni, onko se taas siellä, niin alan epäilemään mielenterveyttäni.
(kuinkakohan huvittavalta se tyyppi näyttäisi jos sitä pistäisi ampiainen?)
Kerrassaan loistavaa tulla kotiin. Tuntuu, kuin olisi matkannut vähintään kolme päivää, ellei neljä, muttakun sitten tunteja laskee, niin alle kaksi vuorokauttahan siellä reissussa tuli oltua. Varsinainen pikavisiitti siis.
Reissu itsessään meni varsin hyvin. Belgialaiseen keittiöön tutustuminen oli varsin palkitsevaa, kuten usein ulkomailla sikäläisiin ruokalajeihin perehtyminen onkin. Nyt pitäisi vain kokeilla niitä paahtovanukkaita, mansikkaunelmia ja gratinoitua mozzarellaa jossain välissä. Ihmettelin vielä maanantaina kuullessani, että McDonalds ei ole pärjännyt Belgiassa kovinkaan hyvin, kunnes myöhemmin tajusin, ettei paikan ruoassa ei vain ole tarpeeksi rasvaa tai sokeria.
Eniten reissaamisessa ärsyttää lentäminen. Juuri siksi, että pelkään lentämistä. Koskaan en lentokoneeseen astumista ole joutunut lykkäämään asian vuoksi, mutta se jännitystila vaan alkaa sillä samalla hetkellä, kun kone liikkuu ja loppuu kuin koneen liikkuminenkin. Historia tosin tuntee muutamia hetkiä, jolloin allekirjoittanut on jopa nähty koneessa nukahtaneena, jota voidaan pitää varsinaisena osoituksena todella, todella kovasta väsymyksestä.
Mitä taasen EU-kapitaalielämään kuului, oli oma havaintoni tuossa kaupungissa se, että edelleenkin valtaapitävien keskuudessa tuntuu olevan jonkinlaiset sukupuolijaottelukerhot varsin voimissaan. Lähes aina kun jossakin törmäsi jonkinlaiseen multinationaaliseen keskustelurinkiin, niin naisia ei ollut lainkaan paikalla. Sitten muualla törmäili aina parilliseen määrään jakkupukuisia naisia. EdUstajia ja assareitahan siinä. Kai siellä duunit kuitenkin hyvin tehdään. Toivottavasti.
Olo tuntuu vähän kanaemomaiselta. Duunissa kaikki on varmaan pystyneet tekemään työt ilman meikäläistäkin, mutta silti pitää kantaa huolta. Omaksi (ja usein muiden) harmiksi kun ajatusmaailmani on rakennettu sellaiseksi, että pidän liian automaattisesti muita ihmisiä (ja varsinkin alaisiani) tyhminä. Mitä ihmiskunnan tasolla tähän ajattelutapaan tulee, niin valitettavan usein tunnen olevani oikeassa.
Kotona muuten odotti naisen kädenjälki. Kaikki paikat oli siivottu ja keittiön pöydälle jätetty lappu "järjestele paikkoja ihan oman maun mukaan", tuotti tulokseksi wc-istuimen nostetun renkaan, sekä tarkalleen 1,5 millimetriä toisistaan sijaitsevat kaukosäätimet sohvan vieressä.
Luxusta.
[Edit: voi v-tun k--vät! huomasin missanneeni ykköseltä leffan State and Main.]
Hullun hommaahan tämä on, siis tämä bloggaus. Kyllä tätäkin ehtii välillä tekemään. Huomenna voin olla taas hiukan rentoutuneempi, kun istun koneessa matkalla jonnekkin.
Niin. Huomenna on turha odottaa sitä maanantaikutostakaan. Taas.
