Nyt vituttaa. Voin sanoa sen ihan suoraan. Ei se, että Suomi on niin täynnä demokratiaa, että tukehduttaa kapitalismin. Ei siinä sinänsä ongelmaa ole, mutta miksi siinä sitten ihmetellään, että asioita ulkoistetaan ja miksi joskus on vähän vaikea löytää työpaikkoja.
Olen aina ollut sitä mieltä, että on parempi työllistää vaikka kymmenen ihmistä kuin kahdeksan, vaikka se tarkoittaisi, että kaikki niistä kymmenestä saisivat 10% vähemmän palkkaa (josta jokatapauksessa verottaja veisi melkein puolet). Mutta ilmeisesti se ei sitten ole.
Muuta vittumaistahan siinä ei ole, kuin se että joutuu miettimään, keitä kahta ei sitten työllistä. Voin sanoa, että harvinaisen rasittava pohdinnan aihe. Ehkä tässä vielä jotenkin löytää sopivan ratkaisun jostakin.
Jannella oli sitten eilen polttarit. Nyt on vähän väsynyt olo, kun vasta kotiin saavuin. Ajattelin laittaa Flickriin myöhemmin jonkinlaista kuvagalleriaa. Tämä siis vain ihan tiedotteena.
Tänään sain kirjan, joka pääosin käsittelee asiaansa hyvin feministisestä näkökulmasta - tosin kiihkotta. Itse kirjan sisältö tai aihepiiri ei tosin se suuri juttu ole, vaan se, että samaisessa kirjassa minut mainitaan huippuälykkäänä.
Tunnenpas itseni niin kovin imarrelluksi.
Katselen Grammy-juhlia televisiosta, kun ei uni tule sitten millään. Paitsi että kello meni huomaamattaan tunnin viime yönä eteenpäin, niin nukuin muutenkin varsin pitkitetyt yöunet viime yönä. Tästä syystä ei kovin kummoisia unia ole täksi yöksi odotettavissa.
Grammyissä näyttää kaikki vanhat muumiot naftaliinivarastosta. On Jerry Lee Lewisia, John Fogertyä ja Little Richardia. Patut vetävät Good Golly Miss Mollya vapisevin käsin.
Onhan ukoilla krediittiä vaikka muille jakaa ja Fogertyn (tai no, CCR:n) Fortunate Son on yksi maailman parhaista biiseistä, mutta eikö jossain vaihessa ihmisiä voi jo pakottaa eläkkeelle? Taiteilijat varmaan pitävät perusteena sitä, että musiikki ei ole työtä, vaan elämäntapa. Tännepäin se näyttää siltä, että elämäntapa ei ole kovin hyvin kannattanut, jos vieläkin pitää areenoita koluta.
Kevät tulee ja valo lisääntyy. Ikkunoista tulvii sisään valoa aamuisinkin ja rauhassa, oman ruokapöydän ääressä aamiaista syödessä ja blogeja lueskellessa kävi mielessä taas ajatus tämänkin lopettamisesta.
Ei se johdu siitä, etteikö kerrottavaa olisi. Olisi kai, mutta onko siinä sitten hirvittävästi järkeä, kun ketään IRL-tuttavaa, kaveria tai ystävää lukuunottamatta, ei edes kiinnosta. Olettaisin näin. Sitä vaan pissii tavallaan omaan pesäänsä, kun kavereita nähdessä ei ole mitään uutta kerrottavaakaan.
Ehkä tämä blogihiljaiselo saa ottaa lisääkin aikaa. Jos vaikka saisi jonkun inspiraation, että fiksaisi taas uudestaan blogipohjan kuntoon, tekisi tästä “oman näköisensä” (mutta komeamman) ja jatkaisi kirjoittamista viiltävillä analyyseillä kaljupäisen miehen elämästä karvakuontaloisten maailmassa.
Muistan vuosia sitten oppineeni jotain medialukutaidosta ja kuin huomaamatta, kehitin itselleni jonkinlaisen oman perspektiivin mediaa kohtaan. Tällöin eniten herätti huomiota mainosten vaikutustavat tavalliseen kuluttajaan, mutta asenne nopeasti muuttui terveeksi epäilykseksi lähes mitä tahansa mediassa uutisoitua viestintää kohtaan. Itsestäänselvää on, että taloustekijöiden vaikutus on vahvin juuri pienissä medioissa, joissa rahan valta ratkaisee usein tiettyjen asioiden näkyvyyden ja varsinkin asennoitumisen.
Pahimpana olen kuitenkin pitänyt ns. valtamedioita. Ei ole mitenkään ihmetyksen aihe, että samat konsernit omistavat niin televisiokanavia kuin suuria sanomalehtiäkin. Kun joku tällaisen yrityksen johdossa päättää tehdä serkuntyttärensä ja hänen autotallibändinsä ensimmäisestä räpellyksestä soitetun hitin, niin siihen löytyy kyllä välineet. Ja tämä on vain yksi viaton esimerkki. Kun puhutaan poliittisesta vallasta, massojen ohjailusta tai mielipiteiden manipuloinnista, on median valta uskomaton. Siinä yksittäisen toimittajan mielipide ei ole paskankaan arvoinen, kun konsernin linja ratkaisee ja ylemmältä tasolta tulee paitsi aiheet - myös ne “oikeat” mielipiteet.
Onneksi iltapäivälehdet ja Helsingin Sanomat ovat itse alkaneet tehokkaasti nakertamaan uskottavuuttaan oikeasti riippumattomina ja vakavasti otettavina medioina. Iltapäivälehdet ovat sitä aina olleet ja HS on siihen päin on kovasti pyrkimässä. Voiko kukaan oikeasti enää sanoa vakavasti, etteikö HS olisi tehnyt myönnytyksiä markkinavoimille uhraten samalla uskottavan journalismin - tai olisi poliittisesti riippumaton?
Vaikka mediamylläkässä on vaikea usein löytää sitä varsinaista pointtia kaikesta informaatiosta, mikä ympärillä kulkee, on piristävä leikki bongata lehtien uutisoinneista kirjoitusvirheitä. Kuten ylläkin oleva kuva kertoo, tämänpäiväinen Ilta-Sanomien nettilehti veti pohjat. Jotain vaatimuksia siihen henkilöstön kirjoitustaitoonkin tarvitaan.
Medialukutaito. Kuka sitä tarvitsee, kun viihdettä on yllinkyllin.
Koska viime aikoina tämän blogin pitäjä ei ole ollut kovinkaan motivoitunut ylläpitämään säännöllistä päivitystahtia tänne, harva teistä tiesi viikonlopun työmatkastanikaan. Eli vierailin siellä, mikä Seppo Rädyn mielestä on “paska maa”.
Ja Seppo Räty on edelleen ihan oikeassa.
Nukkuminen oli vähän heikkoa koko viiden päivän vierailun aikana, sillä lippuvälitysfirman (jota myös matkatoimistoksi kutsutaan) mielestä “persoonallisen ja ainutlaatuisen” hotellin makuutilat olivat kuin 1970-luvun matkustajakodista. En ole niin pienessä sängyssä nukkunut sitten kyseisen vuosikymmenen.
Edelleenkin lentäminen on vähän niin ja näin “10 vittumaisinta asiaa”-listallani. Tällä kertaa tosin parannus löytyi pikkupullosta Chivas Regalia.
Kyseinen “drinkki” muuten maksaa Finnairin lennolla neljä euroa. En tiedä, pitäisikö sitä pitää jotenkin halpana.
Naisten päivä on taas täällä näin viikonlopun iloksi. Tosin yhtään naista en tänään ole vielä tavannut, mutta sain viime yönä kehitettyä jokavuotisen "lahjan" eteenpäin tuntemilleni naisihmisille. Koko yö kyseisen videon vääntämisessä meni ja pääsin nukkumaan vasta aamuseitsemältä. Tämänkin olisi voinut välttää, jos olisin vain huomioinut päivän lähestymisen hyvissä ajoin - mutta minkäs teet kun se hiipi ikäänkuin yllättäen näin tälle viikonlopulle.
Muuta tälle viikonlopulle osuvaa on yhdet pienet bileet. Sen verran nukuttaa kuitenkin, että saattaa ilta jäädä lyhyeksi. Jää nähtäväksi. Onneksi huomenna on jo taas miesten päivä, niin luvassa on varmaan paljon hauskaa.
Helvetti, että tästä onkin jo ollut aikaa. Niin tähän blogiin kirjoittamisesta kuin myös vatsavaivoista joita juuri nyt koen. Luontaiseen lääkitykseen kun uskon, niin vetäisin lääkehiiltä sen verran napaan että toivottavasti suoli tuosta tokenee ja pääsen nukkumaankin. Sitä odotellessa muistutin itseäni tämänkin olemassaolosta. Tai oikeastaan Oopa muistutti, kun ihmetteli aamulla miksi en ole blogannut pitkään aikaan.
Teille, jotka olette minua odottaneet ja/tai kaivanneet, voinkin sanoa, ettei ole ollut oikeastaan mitään erityistä syytä olla kirjoittamatta. Tosin ei ole ollut syytä kirjoittaakkaan, joten miksi vaivautua. Ei tätä kukaan lue kuitenkaan, kun sosiaalinen elämä on saanut uutta potkua - siis ihan elävässä elämässä. Sitäpaitsi kuten useat teistä varmaankin sirusimmuillanne huomaatte, on blogin pohja romuttunut täysin ja uutta *templaattia* en taatusti saa aikaiseksi kovin nopeasti. Tuskin lainkaan. Tai sitten pitää ulkoistaa ihan uuden designin suunnittelu tälle saitille. Eiks kukaan viittis auttaa pliis?
Näin yli kuukauden hiljaiselon jälkeen voin myös avata hiukan elämäni (a.k.a. my so-called-life) kommervenkkejä. Ensinnäkin, olen yhtä häkeltynyt vaikeud...mahdottomuudesta ymmärtää minkäänlaisen naaraan järjenjuoksua. Tästä syystä olen hiukan taas kallistunut "miksi ostaa lehmä jos haluaa vain kupin maitoa" -ajattelumaailman kannalle, josta en pidä edes itse. Tosin konkreettisella ajattelemisella ei kovinkaan usein ole ollut tekemistä asian kanssa, oikeastaan päinvastoin. Järki sanoo tosin, että pitäisi ajatella. Edes välillä.
Toisekseen, Xboxini (johon olenkin luonut yhden elämäni toimivimmista suhteista) levisi taas. Alle kuukausi siitä, kun se tuli takaisin kotiin ja taas piti soittaa Micro$oftille. Ehkä ne nyt saavat sen lopulta kuntoon. Saahan sitä toivoa.
Työelämässä menee lujaa. Toisaalta delegoimisen ihanuus aukeaa koko ajan enemmän sitä mukaa kun investoinnit poikivat lisää ihmisiä työpaikalle - mutta samalla se antaa lisää aikaa pohtia uusia projekteja. Yksi syy siihen, miksi minua ei oikeasti saisi pitää yksin miettimässä asioita. Nyt pohdinnassa on vaikka mitä maailmanvalloitus-suunnitelmia. Tai siis yksi sellainen lisää.
(voi perse, että vatsakivut ovat sitten veemäisiä)
Viimeisimmällä Tampereen reissulla pari viikkoa sitten panostin pari sataa euroa kirjaston laajentamiseen viidellä uudella niteellä. Niiden, ja muutama päivä sitten tulleiden uusien näytteiden parissa onkin illat menneet mukavasti. En vain oikein tajua, mihin ihmeeseen aika tuppaa menemään. Vaikka sosiaalisten illanviettojen viettäminen on parasta illanviettoa ystävien, tovereiden ja kylänmiesten kanssa - sitä välillä kaipaisi rauhallista koti-iltaa kirjan kanssa. Ja vain sen kirjan kanssa.
Kello lähenee kahta yöllä. Jos tätä nyt joku vielä lukee, joka odotti tänne näinkin pitkän tauon jälkeen tulevan jotain järjellistä luettavaa - sanon vaan sinulle, että "hah".
Mitäs odotit.
Soitin yli viikko sitten Mikkisoftan asiakaspalveluun ja valitin Xbox360:ni häiriintyneen pahasti jostakin. Ilmeisesti kone kuumeni varsin voimakkaasti, johon muunmuassa Jukka tarjosi selitykseksi hajonnutta tuuletinta.
Tänään laite käytiin kuitenkin hakemassa UPS:n toimesta, joka todennäköisesti hukkaa sen noin viikoksi molempiin suuntiin matkatessaan. Odotan siis laitetta takaisin huollosta noin kolmen viikon kuluttua. Jää nähtäväksi miten käy. Nyt on taas vähän aikaa pakko pärjätä ilman Guitar Hero III:sta ja Call of Duty 4:sta. Elämäni tärkeät numerot, niinpä niin.
Pienet ovat puutteet siis.
Viime aikoina olen tosin pohtinut myös miehen toista tärkeää osa-aluetta, eli naisia. On vain myönnettävä, että se vanha klisee siitä, että naisia ei voi ymmärtää - pitää aina sitä enemmän paikkaansa, mitä enemmän niihin tutustuu. Tarkkaanottaen en pysty tätä ymmärtämättömyyden probleemaa edes pukemaan järkeväksi kysymykseksi, millä voisi tiedustella itse asianosaiselta sukupuolelta, mikä koko hommassa on niin vaikeaa.
